Ulkoilua Ulko-Tammiolla

Tiistai 14.7.2026 - Reino Myllymäki

Siinä vaiheessa, kun aloin tehdä Matkaopas Pohjois-Norjan linnoitteille -kirjasarjaa, mielessä käväisi harmitus. Että miksi mennä merta edemmäs kalaan, eli miksi tehdä Pohjois-Norjan kohteista matkaopasta, kun Suomenlahden vastaavat ovat lähempänä?

Tein sitten selvityksen Suomenlahden kohteista ja kulkuyhteyksistä niille. Nähdäkseni vain kaksi kohteista on kuivalla maalla ja loput enemmän tai vähemmän hankalasti saavutettavissa saarista.

Listan ensimmäinen (Mustamaa) on edelleen Puolustusvoimien aluetta. Toinen (Sydänkylä) on kuivalla maalla ja saavutettavissa periaatteessa koska tahansa. Kolmas on Ulko-Tammio, joka sijaitsee vain kuuden kilometrin päässä Venäjän rajasta.

Haminaan kuuluvalle Ulko-Tammiolle ei ole reittiliikennettä, mutta MeriSet tekee sinne päiväristeilyjä Kotkan Sapokasta ainakin heinäkuussa. Onnistuin saamaan liput ja onnekkaasti päiväkin oli saaristomatkailulle mitä parhain.

Tuusulasta Kotkaan ajaessa lämpötila oli alimmillaan 14 astetta, mutta sumun hälvettyä pomppasi 18-19 asteeseen. Tuulta oli 2-3 m/s. Sapokan satamassa piti varoa, ettei aja suojatiellä (!) istuvan ketun päälle...

MeriSetin paattina oli M/S Vikla III. Suunniteltu 130:lle matkustajalle, rekisteröity sadalle, kyydissä ehkä jotain 50. Vauhtia kymmenisen solmua, joten matka Kotkasta Ulko-Tammion laituriin vei kaksi tuntia ja vartin. Sen verran viimaa tuuli ja aluksen nopeus saivat aikaan, että moni sortseissa ja lyhythihaisessa matkaan lähtenyt veti repustaan lämmintä päälle.

Maissa oltiin 2,5 tuntia. Saarella on kaksi patteria, joista toinen oli kaksitykkinen 152/45 C.  Patteri on ihan laiturin vieressä. Neljästä tykkiasemasta kaksi löytyi, mutta vain toinen asemista on kunnostettu ja siihen on tuotu museotykiksi aito kuuden tuuman Canet.

Ulko-Tammio koostuu oikeastaan kolmesta saaresta. Keskimmäisen läpi on louhittu 100-metrinen tunneli, jonka louhintajäte on upotettu saarten väliin siten, että nykyään saari on varsin yhtenäinen.

Toisena patterina on on kaksitykkinen 76 ItK/14 PK -ilmatorjuntapatterin, jolla oli neljä tykkiasemaa saaren itäosassa. Kaksi tykkiasemaa löytyi, ja toisessa oli kunnostettu museotykki. 

Tykki on aika erikoinen tapaus. Pohjana tykillä on maailman ensimmäinen kunnolla toimiva joustolavettinen tykki, ranskalainen "Materiel de 75, Modele 1897", joita sitten asennettiin ensimmäisen maailmansodan aikana kuorma-autojen lavoille ilmatorjuntatykeiksi. Sodan jälkeen ne muutettiin kiinteiksi tykeiksi ja jatkosodan aikana Suomi osti niitä Saksan sotasaalisvarastoista 24 tykin verran. Osa niistä käytettiin rannikkotykkipatterien ilmasuojaksi. Ulko-Tammiollakin näitä tykkejä on ollut kuusi, mutta vain neljä tuliasemissa.

Ulko-Tammion opasteita mainostetaan hyviksi. En sanoisi niin. Harmaantuneet viitat alkavat olla huomaamattomia, uusia polkuja syntyy sinne, missä ihmiset kulkevat. Ja ihan asiavirheitäkin löytyy, kuten 76 ItK/14 PK:n taulussa, jossa tykkiä väitetään 76 ItK 31 ss:ksi. Semmoisiakin Ulko-Tammiolla oli sodan jälkeen, kun yli 120 mm aseet kiellettiin Helsingin itäpuolelta.

Oliko tässä alku uudelle kirjasarjalle? Ehkä. Asia on nimittäin niin, että jos ei kohteissa vieraile, ei kannata kirjastakaan haaveilla. Toisaalta linnakebongailu ei ole tae kirjan ilmestymisestä. Veikkaan, että edessä on useamman kesän projekti, jonka aikana käydään niin monella linnakkeella kuin mahdollista. Nämä vierailut kun vievät käytännössä päivän per kohde.

Kokemuksia Pohjois-Norjan linnakebongailusta

Maanantai 13.7.2026 - Reino Myllymäki

Reilussa kahdessa vuodessa olen onnistunut tekemään viisi linnakebongailumatkaa Pohjois-Norjaan. Lupasin edellisessä blogikirjoituksessa kirjata ylös joitakin kokemuksia.

Suomesta Norjaan pääsee kuuden eri rajanylityspaikan kautta: Näätämö, Nuorgam, Utsjoki, Karigasniemi, Hetta ja Kilpisjärvi. Näistä vain Nuorgam on jäänyt itseltä käyttämättä. Rajanylityspaikoilla on merkitystä sikäli, että automatkailu on suunniteltava noiden kautta eli ne määrittävät reitin suunnittelua.

Norjassa ei ole juuri vaihtoehtoisia reittejä. Tana brusta pääsee kyllä kahta reittiä Lemmijoelle (Lakselv) ja Talosvankasta (Olderdalen) työläästi Yykeänperän (Skibotn) kautta Yykeänmuotkaan (Lyngseidet) sen sijaan, että käyttäisi 91-tien lauttayhteyttä. Mutta siinä ne ovatkin; Tromssan ympäristössä on sitten tievalikoimaa enemmän ja Bardufossin ympärillä varsinkin. Mutta ylempänä tällaista yleisyyttä ei ole.

Tana bru on ainoa Norjan puolella Tenojoen ylittävä silta, joten siitä on melko pakko ajaa, ellei koukkaa Suomen kautta: Nuorgamista Suomeen ja Utsjoelle ja siitä Tenojoen yli takaisin Norjaan.

Kirkkoniemestä (Kirkenes) Vuoreijaan (Vardö) on 250 kilometriä ja Vuoreijasta Berlevågiin 280 km. Molempia reittejä voi lyhentää käyttämällä Hurtigrutenin avulla. Laivaan myydään lippuja sekä matkustajille että autoille. Viimeksi mainitut ajetaan laivaan hassusti kylkiportin ja sitä seuraavan hissin avulla. Oma kokemus on, että henkilökunta ajaa ulkomaalaisten autot sisälle. Hurtigruten vähentää kilometrejä sekä mahdollistaa lepäämisen ja luontoelämysten saamisen, mutta ei sinänsä nopeuta matkantekoa. Lisäksi on otettava huomioon sää: syksyllä 2025 osuimme Norjaan hyvin tuulisella säällä. Niin pahalla kelillä (tuuli 20 m/s, puuskissa 26 m/s), että Hurtigruten pysäytti laivansa Hammerfestiin. Sain rahat takaisin sen jälkeen, kun selitin asian Tallinnan palvelukeskukselle. Ei tieto tuntunut kulkevan firman sisällä... Noin 80 km laivamatka vaihtui 280 km automatkaan.

Norjalaiset tiet ovat kapeampia ja mutkaisempia kuin suomalaiset. Yleisin nopeusrajoitus on 80 km/h enkä yhdeksänkympin laattaa ole nähnyt kuin pari kertaa. Linnakebongailussa ajomatkat ovat (yleensä) lyhyitä, eikä kannata rikkoa nopeusrajoituksia, vaan päästää norjalaiset maantieohjukset ihan hyvällä ohi.

Autoksi ei kannata ottaa matalalla maavaralla olevaa autoa. Maasturi olisi maavaransa puolesta hyvä, mutta tällaisilla matkoilla on tehtävä kompromissi valtateiden ajomukavuuden ja linnaketeiden etenemiskyvyn välillä.

Polttoaine on ollut matkoillamme suurin piirtein saman hintaista Norjassa ja Suomessa, mutta kevään 2026 reissulla Ruotsi ja Norja olivat halvempia. Diesel maksoi niissä noin 1,80 €/litra, kun se Suomen puolella olisi ollut 2,10 €/litra.

Osa lautoista on ilmaisia (esimerksi Öksfjord-Hasvik sekä Hansneset-Reinskard ja Hansneset-Kalsa), osa maksullisia kuten 91-tien lautat Talosvankka-Yykeänmuotka ja Svensby-Breivikneset tai 862-tien Brensholmen-Botnhamn. Kannattaa ladata kännykkään FerryPay ja siihen maksukortti ja auton rekkari niin lauttamaksuhomma sujuvoituu.

Majoituksia varatessa kannattaa legit jättää lyhyiksi ja ottaa suosiolla huomioon linnakebongailujen vaatima aika. Ja hyväksyä se, että kaikki ei mene aina niin kuin on suunnitellut. Kaksi kertaa on näyttänyt siltä, että autolla pääsee lähelle, mutta todellisuus on ollut neljä kilometriä patikointia suuntaansa. Paitsi voimia, tähän kuluu myös aikaa, jolloin päivä - ja syksyllä päivänvalo - loppuu helposti kesken.

Norjalaiset hotellit ovat kalliita, eikä niitä löydy joka kylästä. Niinpä Bookingin tai AirBnB:n kautta löytyy vuokrattavissa olevia yksityisasuntoja. Eivät nekään halpoja ole, mutta vertailun vuoksi: viimeisellä reissulla aika vaatimaton Lyngseidetin matkailukeskuksen huone maksoi ilman aamiaista liki 200 € kahdelta hengeltä per yö, ison kämpän voi saada kahdelle hengelle yksityiseltä satasella per yö. Liikkeellä kannattaa kuitenkin olla aikaisin, sillä jollain Norjan kolkilla on yksityistäkin tarjontaa niukasti. Nopeat syövät hitaat.

Norjassa kaupat eivät ole auki sunnuntaisin, joten sunnuntain ruoat kannattaa ostaa kylmälaitteisiin riittävän aikaisin eikä huono ajatus ole ottaa kuivamuonaa sen varalta, ettei ehdi lauantainakaan kauppaan...

Norjalaisesta keittiöstä puuttuu mikroaaltouunin kupu ja astianpesukoneen hana. Viimeksi mainitun olen nähnyt kerran viidellä reissulla. Joskus puuttuu koko astianpesukone. Yllättävä puute on kahvinkeitin. Perinteinen suodatinkahvinkeitin on korvattu jollain vaikeakäyttöisellä kapselilaitteella tai pressopannulla. Niiden huono puoli on, että niillä ei oikein saa keitettyä kahvia termospulloon. Kun kämpissä on kuitenkin usein vedenkeitin, kannattaakin termarit täyttää kuumalla vedellä ja nauttia maastossa murukahvia, vaikkei siitä muuten pitäisikään. Joskus muuten näistä kämpistä puuttuu myös mikroaaltouuni. Kannattaa varausta tehdessään tutkia ominaisuuslistojen lisäksi myös kuvat.

Pohjois-Norja on muuttumassa pikku hiljaa mökkialueeksi. Valtaosa asunnoista on silloin tällöin käytännössä olevia lomamökkeja, joiden puristuksissa linnakkeet ovat.

Norjalaiset eivät ole mitenkään ylpeitä saksalaisten jälkeensä jättämistä rannikkotykistön linnakkeista. Mielestäni häpeilyyn ei ole mitään syytä ja se on sikäli haitallista, että häpeily johtaa helposti vaikenemiseen ja mehän tiedämme, että kansakunta, joka ei tunne historiaansa, on tuomittu kokemaan sen uudelleen. Toisaalta käy helposti niin, että oiva matkailukohde jää aivan pimentoon, kun vierailijoina on vain meikäläisen tapaisia nörttejä.

Edellä kirjoitetun seurauksena linnakkeille ei ole juurikaan viitoituksia. Jos on, se on usein tyyliin "kystfort" tai niin, että kystfort-sanan edessä on paikallinen nimi.

Linnoitealueen opasteita on tullut vastaan vain muutamassa kohteessa. Minun ei oikeastaan pitäisi valittaa tästä tilanteesta ollenkaan, sillä noiden seurauksena laatimani matkaoppaat Pohjois-Norjan linnoitteille ovat arvokkaampia.

Joissakin tapauksissa linnakkeet ovat jääneet rakentamisen alle tai puristuksiin, mutta usein linnakealueet ovat jonkin sortin kulttuuriperintökohteita ja sijaitsevat kruunun maalla. Niinpä niissä saa käydä rohkeasti tutustumassa. Usein tykkiasemiin menee ihan asialliset tiet, sillä jotain pitkin saksalaistenkin on pitänyt kenttätykkinsä asemiin saada. Usein tykkitie paljastaakin tykkiaseman paikan. Tulenjohtotorni voi olla jossain määrin erillään tykkiasemista. Patterit olivat usein neli- tai kuusitykkisiä, jolloin kaksi- tai kolmitykkiset jaokset on selkeästi rakennettu toisistaan erilleen.

Kun Ruijan (Finnmark) patterit sijaitsevat usein avoimessa kuumaisemassa, etelään päin siirryttäessä puuraja nousee ylöspäin ja patterien löytäminen vaikeutuu. Kun aluskasvillisuus lisääntyy, liikkuminen linnakkeissa vaikeutuu. Varsinaisten puiden lisäksi patterialueen yhdyshaudat saattaa täyttää pensasmainen pohjanpaju, joka vastustaa läpikulkemista ponnekkaasti. Käärmeitä tai lepakoita pohjoisessa ei taida olla - ei ole ainakaan tullut vastaan - mutta valitettavasti punkit ovat levinneet jo koko Pohjois-Norjan rannikkokaistaleelle. Se on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Kuva: Raimo Korpi.

Asiallinen pukeutuminen on siis tarpeen. Suosittelen pitkiä housuja, joiden lahkeet on työnnetty sukkiin. Hyvin rasvatut vaelluskengät ovat kokemukseni mukaan käyttökelpoisemmat kuin lenkkitossut ja kumisaappaat - yhdessä ja erikseen. Pitkähihaista myös yläkroppaan ja päähän lippis. Säät vaihtelevat, joten kerrospukeutuminen on tarpeen. Säähän kun emme voi vaikuttaa, mutta varustukseen ja asenteeseen voimme. Punkkitarkastus kannattaa tehdä joka ilta suihkun alla.

Ja lopuksi: mukaan matkaopas. Viides matkaopas julkistetaan 19.8.2026.

Måselvista Palojoensuuhun

Lauantai 4.7.2026 - Reino Myllymäki

Pohjois-Norjan matkan yhdeksäs päivä ei sisältänyt varsinaisia vierailukohteita, vaan kyseessä oli 280 kilometrin siirtymä Måselvistä Palojoensuuhun.

Yö oli mennyt hyvin, joskin valtatietä yölläkin ajavien rekkojen ääni kuului E6:n varressa olevaan majoitukseen, vaikka ikkunat olivat kiinni, sillä kylppärin tuuletuksesta oli suora yhteys ulkoilmaan. Ei rekkojen ääni herättänyt, mutta yöllä vessassa käydessä äänen kyllä huomasi.

Kokemuksesta tiesin, että kaupat alueella ovat vähissä, Yykeänperässä (Skibotn) ei ole kuin yksi Joker-kauppa. Niinpä pysähdyimme Nordkjosbotnissa tankkaamaan sekä auto että ruokakassi. Tähän E6- ja E8-teiden yhtymäkohtaan on keskittynyt palveluja, muun muassa Rema 1000- ja Xtra-kaupat. Xtra-kaupan vierestä löytyi idyllinen eväidensyöntipaikka katoksineen.

Yykeänperässä jätimme hyvästit Jäämerelle ja todelliselle Lyngen-linjalle. Ei ihme, että sekä saksalaiset että norjalaiset ovat valinneet tämän paikan idän vihollisen pysäyttämiseen. Kylän ympärillä on kaksikin näköalapaikkaa - joista toinen on varustettu keinulla - ja vaikka koko reissulla ei suomalaisia rekisterinumeroita ollut juuri näkynyt, täällä sellainen oli jokaisessa autossa. Joskin yksi oli vuokra-auto, jossa oli italialainen pariskunta.

Jäämeren rannasta noustiin sitten yli 540 metriin ennen Kilpisjärveä. Rajamerkkejäkin käytiin katsomassa. Retkeilykeskus oli kiinni, vaikka asiakkaita olisi ollut muitakin, joten emme päässeet sinne kahville. Käytiin kahvilla sitten Ravintola Kilpiksessä ja ostoksilla Kilpishallissa, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kohti etelää.

Suomen maanteiden korkein paikka on Muotkatakassa 565 metriä merenpinnan yläpuolella. Siitä sitten laskettelua alas Palojoensuuhun, jossa ollaan jo alle 300 metrissä. Palojoensuussa meitä odotti tuttu yöpymispaikka, LappHouse Puistola, jossa yöpyminen oli minulle jo neljäs.

Kuva: Tarja Myllymäki.

Illan ja koko reissun kruunasi saunominen rantasaunassa. Vesi Palojoessa oli laskenut, mutta edelleen kylmää, joten uimareissu jäi tekemättä.

Vielä yhden blogikirjoituksen ajattelin kirjoittaa Norjan-matkailun ja patteribongailun kokemuksista.

Finnsnesistä Måselviin

Maanantai 29.6.2026 - Reino Myllymäki

Pohjois-Norjan reissun kahdeksas päivä oli maantieteellisesti lyhyin. Finnsnesin majoituksesta Måselvin majoitukseen olisi ollut suorinta reittiä vain 45 kilometriä, mutta emme voineet ajaa suorinta reittiä. Sen lisäksi, että meidän oli käytävä Rödbergshamnissa, mistä tuli 60 kilometriä matkaa lisää, tarkoitus oli käydä Bardufossissa. Siellä piti olla sotamuseo, mutta se olikin samannimisen tien varressa Setermoenissa. Niinpä päivämatkaksi tuli lopulta kohtuulliset 182 kilometriä.

Finnsnesistä ajoimme kohti pohjoista koko ajan kapenevaa päällystettyä tietä pitkin. Ensimmäinen kohde oli Rödberghamnan Spira-nimisellä paikalla oleva HKB 21./972 Rödberghamnin linnoitteiden jäänteet.

Parkkipaikka löytyi Rödberghamnan satamasta, josta löytyi jo ensimmäiset linnoitteet. Lisäksi löytyi tulenjohtotorni ja erikoinen tähystystorni, joka saattaa toki olla toisen maailmansodan jälkeen rakennettu. Asiaa pitää selvittää.

Spiran alueen pohjoispuolella on Google Mapsissakin historiallinen maamerkki nimeltä Rödbergodden fort. Kyseessä on Norjan 1950-1960-luvun taitteessa rakentama rannikkotykistön linnoitus, joka näyttää kuitenkin vapautuneen muuhun käyttöön.

Rödberghamnasta jatkoimme tietä 7874 koilliseen niemen toiselle puolen, jossa tie muuttui 7876:ksi. Välillä aika kapeaksikin käynyt tie leveni, mutta koko ajan se oli öljysorapäällysteinen. Liikennettä ei paljoa ollut.

Straumnesissa kävimme itsepalvelu 24/7-kaupassa ostamassa jäätelöt ja vaihdoimme Rossfjordstraumenin toiselle puolelle tielle 7872, mitä pitkin ajoimme tielle 855 ja edelleen tielle 86, jota olisimme tulleen Finnsnesistä ilman tuota pohjoisen koukkausta.

Seuraava kohteemme oli HKB 23./972 Grunnreisa. Olin tiedustellut ilmakuvilta, että patterin helpoiten löytyvä tykkiasema sijaitsee Elvelund-nimisen pientaloalueen keskellä. Norgeskart.no-sivuston omistajatietojen mukaan tykkiasema oli kruunun maata ja sinne johti kapea käytävä kahden talon välistä. Sitä kuuliasesti kävellen kävin ottamassa grillauspaikaksi muutetusta tykkiasemasta ja sen rakenteista muutaman kuvan. Viereisessä talossa ei ollut ketään kotona.

Olimme pysäköineet automme Elvelundin päässä olevalle kääntöpaikalle. Poikkeisin siitä metsään kuselle ja löysin saman tien toisen samanlaisen tykkiaseman, joka oli kuitenkin vähemmän urbaani. Sitä en ollut löytänyt ilmakuvilta. Enempää en maastosta löytänyt, mutta kääntöpaikkaa louhittaessa oli osuttu saksalaiseen bunkkeriin, joka oli siis selin kääntöpaikkaan nähden. Siinä ei tykkiasemaa nähdäkseni ollut, mutta varmaksi se ei jäänyt, sillä kaikki paikat oli hakkuujätettä täynnä. Tulenjohtotornikin jäi löytymättä.

Tämän jälkeen oli tarkoitus käydä Bardufossissa sotamuseossa. Ensin piti kuitenkin käydä ottamassa Bardufossin lentoasemasta kuva kiitotien jatkeena olevan ampumaradan alueella. Ilmeisesti tämä toimenpide sai paikallisen sotapoliisin kiinnostumaan tekemisistäni, mutta eivät tulleet lopulta edes kyselemään... ehkä suomalainen rekisterinumero vakuutti hyvät aikeeni.

Sitten piti vuorossa olla se sotamuseo. Vaan Blokkveieneitä olikin kaksi, toisen Bardufossissa ja toinen Bardussa Setermoenissa. Siitä tuli 40 kilometriä lisää matkaa. Museon piti olla auki klo 15 saakka. Vaan eipä ollut. Oli laitettu jo kiinni klo 13. Ei jäänyt harmittamaan, emme olisi millään ehtineet siihen.

Sitten takaisin Bardufossiin. Kaupassakäynnin yhteydessä huomasimme muistomerkin ja kävimme lukemassa tekstit. Narvikin taisteluista ja sotavankileireistä ne meitä muistuttivat.

Måselvin kämppämme oli uusi ja hyvällä maulla suunniteltu ja sisustettu. En malta olla laittamatta kuvaa makuuhuoneesta, jossa oli iso ikkuna kohti tunturimaisemaa. 

Husöylta Finnsnesiin

Tiistai 23.6.2026 - Reino Myllymäki

Pohjois-Norjan retken seitsemäs päivä oli samalla kesäkuun ensimmäinen. Heräsimme Storm Hotel Senjan erillisrakennuksen junior sviitistä, jonka suuret ikkunat avautuivat suoraan tielle, jossa jo varsin varhain oli turisteja pällistelemässä. Koska hotellihuone ja itse asiassa koko rakennus oli nykymuodin mukaan musta, ulkoa tuskin mitään sisään näki. Hotellihuone oli muuten norjalaisittain laatuun nähden edullinen, reilu 130 € per yö. Yykeänmuotkassa maksoimme paljon vaatimattomammasta huoneesta 200 €.

Husöyltä lähtö ei ollut ihan helppoa, piti pysähtyä molemmilla näköalapaikoilla, nyt paremmassa valossa. Reilun kymmenen kilometrin päässä tulimme sitten uudelleen merenrantaan ja käännyimme tielle 862 kohti Botnhamnia eli teknisesti "takaisinpäin", sillä edellisiltana skipattu MKB 4./512 Vardenin patterialue oli käytävä bongaamassa.

Tiedossa oli, että patterialue ei ehtinyt saada tykkejään sodan aikana. Itse asiassa kyseessä oli kesken jäänyt patterin siirto Flatnesista. Tulenjohtotorni oli ehditty saada valmiiksi ja se oli nyt osa kesämökin kellaria. Lisäksi oli louhittu neljä tykkiasemaa ja tykkitie rantaan.

Tästä lähdimme sitten tietä 862 etelään ohi Botnhamnin ja jatkoimme samaa tietä länteen kohti Medfjordbotnia. Olimme Senjalla, Norjan toiseksi suurimmalla saarella, jossa maisemat ovat norjalaisittainkin jylhiä. Vuoret ovat terävähuippuisia, tiet kapeita ja mutkittelevia ja turisteja suhteellisen paljon, vaikka tosiaan oli vasta kesäkuun ensimmäinen. Tunneleita oli paljon ja niistä suurin osa oli yksikaistaisia ohituspaikoin. Niillä ajettiin keskellä tietä pitkät valot päällä, jotta vastaantulija havaitaan ajoissa. Kohtaamisia tuli kuitenkin vain pari, joka osaltaan vesittää havainnon suhteellisen suuresta turistimäärästä.

Aikanaan tie 862 tuli tunnelista Bergsfjordenin pohjoisrannalla ja käännyimme luoteeseen kohti Jäämerta tielle 7866. Sitä ajettaessa tie kävi koko ajan kapeammaksi, kunnes saavuimme Ytre Bergiin, josta autolle löytyi helposti parkkipaikka tien varresta ja ihan HKB 22./971 Berg-Senjan linnoitteen vierestä.

Tykkiasemat ja tulenjohtotorni löytyivät helposti, joskin aluskasvillisuus täälläkin muodosti paikoitellen hidasteen. Tie 7866 oli yllättävän vilkas liikenteeltään ja pani miettimään, että mitähän tien päässä on... emme käyneet tarkistamassa.

Palasimme tietä 7866 takaisin ja pysähdyimme pienvenesatamassa, jossa kävin pitkällä putkella kuvaamassa Flatnesin niemeä, joskin väärältä puolelta. Olin muuten tiedustellut paikalliselta elämysfirmalta mahdollisuutta päästä tunniksi-puoleksitoista heidän veneellään Flatnesiin - ei vastausta. Niinpä teimme vielä mutkan tietä 86 ja poikkesimme Bryggebergtiin johtavalle paikallistielle ja otimme kuvia Flatnesista oikeasta suunnasta.

Sitten olikin aika suunnistaa kohti majoitusta Finnsnesissä. Matkalla oli aika mahtava Gisundin silta. Myöhästytimme menoa majoitukseen tarkoituksella, sillä AirBnB-majoituksen tarjoava talo oli myynnissä ja sinne oli sovittu näyttö. Kohde oli reissumme vaatimattomin ja melkoinen kontrasti Storm Hotel Senjan luksuskämpälle king size -vuoteineen. Nyt nukuimme 120 cm leveässä sängyssä...

HKB 22./971 sekä MKB 4./512 molempine patterialueineen tullaan esittelemään viidennessä Matkaoppaassa Pohjois-Norjan linnoitteille myöhemmin tänä vuonna.

Futrikelvalta Husöylle

Sunnuntai 21.6.2026 - Reino Myllymäki

Kuudentena Pohjois-Norjan retken päivänä tarkoitus oli bongata kaikkiaan viisi patterialuetta. Jotta viideskin tulisi bongattua, kiristimme tahtia, jotta ehtisimme Brensholmenista Botnhamniin kello 12.15 lähtevälle lautalle.

Ajoimme Tromssan ohi tietä 862 Henrikvikaan, jossa meitä odotti HKB 16./972 Henrikvik. Se oli suunnitelmassa ekana, mutta jostain syystä jatkoimme Ersfjordbotniin, josta olin tiedustelut ulkoilualueen parkkipaikan. Sen luota pitäisi päästä helposti patterin HKB 37./971 Ersfjord tunnetulle jäänteelle ties kuinka monennelle Storhaugen-vuorelle, joka on Norjassa tullut vastaan.

Tuo jäänne oli tulenjohtotorni, johon pääsi jopa sisään. Tykkiasemia ei löytynyt ja ne ovat voineet sijaita alempana lähellä merta. Tulenjohtotorni oli yli 30 metrin korkeudessa ja parkkipaikka peräti 46 metrissä. Sinne on hankala tykkejä raahata. Valitettavasti ranta-alue on niin tarkkaan rakennettu, että siellä ei ole sijaa tykkiasemille. Tein kuitenkin laajan kierroksen, enkä löytänyt kuin yhden konekivääriaseman.

Jatkoimme ohitetulle Henrikvikin patterille. Sen yksi tykkiasema ja tulenjohtotorni näkyivät jopa Google Streetview'llä, joten tätä oli vaikea olla löytämättä. Ainokainen tykkiasema oli osin jäänyt tien alle, eikä muista ollut tietoakaan. Tulenjohtotornin tähystysaukko oli muurattu umpeen todennäköisesti omakotialueen lasten vuoksi.

Tämän jälkeen lähdimme ajamaan kohti Brensholmenia. Kävimme nopeasti katsastamassa HKB 2./480 Austeinin patterialueen. Tämä olikin erikoinen paikka sikäli, että alue oli lammashakana. En lähtenyt ylittämään lammasaitoja, sillä lammaslaumassa näytti olevan yksi yksilö, joka tiukasti tuijotti minua ja tekemisinäni. Tyydyin kuvaamaan tykkiasemat korkealta paikalta. Alueella liikkuminen oli hankalaa myös korkeuserojen vuoksi.

Ja sitten HKB 19./972 Brensholmenin patterialueelle, joka sijaitsi yllättävän lähellä. Sinne jouduttiin ajamaan taas kapeaa tietä, jossa raiteiden väli oli korkealla. Hyvä parkkipaikka löytyi kuitenkin norjalaisten ökyhuviloiden katveesta. Tykkiasemat löytyivät suhteellisen helposti ja niistä kolme oli avomallisia, neljäs kasematti. Tulenjohtotornikin löytyi, mutta niin vaikeasta paikasta, että jätin lähemmän kuvauksen väliin ja kiiruhdimme lauttajonoon.

Löysimme lauttajonon pään noin 30 minuuttia ennen lautan lähtöä. Jono näytti pitkältä ja kävin laskemassa edellämme olevat autot: 35 autoa tai peräkärryä. Alkoi epäilyttää, kuinka meidän tässä käy... Ja niinhän sitten kävi, että edestämme jäi kaksi autoa ja peräkärry sopimatta lautalle ja tietysti me ja meidän perässämme olevat myös. Lautalle olisi pitänyt sopia 50 autoa, mutta 32 sopineen auton joukossa oli monta isoa matkailuautoa. Pettymys oli suuri, sillä seuraava lauttalähtö oli 4 tunnin ja 45 minuutin kuluttua.

Lähdimme takaisin HKB 19./972 Brensholmenin patterialueelle. Ajoimme taas varovaisesti huonokuntoista tietä, vaikka olimme nähneet, kuinka hulvattomasti sähköautoilla ajelevat tietä pitkin kulkivat...

Brensholmenissa kävin kuvaamassa tulenjohtotornin, jonne ei ollut helppo kavuta. Se oli aivan ökyloma-asuntojen tonteissa kiinni. Sisällä en käynyt, sillä totesin, että se ei ollut minun jalkojani varten tehty. Melkoinen louhikko sisäänkäynnin edessä siis.

Tämän jälkeen palasimme lauttajonoon emmekä olleet edes ensimmäinen auto. Pikkuhiljaa peräämme alkoi muodostua jono, mutta tällä kertaa puolet lyhyempi. Ja aikanaan kaikki sopivat lautalle.

Brensholmenista Botnhamniin kulkeva Rödöy suoriutui matkasta 45 minuutissa. Tuli mieleen, että kesällä tulee olemaan pitkät lauttajonot. Googletus selvitti, että lauttajonossa kannattaa olla kaksi tuntia ennen lautan lähtöä. Mutta olimme vielä hintsusti toukokuun puolella...

Lautalta kuvailin Austeinin ja Brensholmenin patterialueita, joskin niitä on todella vaikea löytää mereltä käsin. Mutta kuvasin rannat järjestelmällisesti pitkällä putkella, ehkäpä jotain käyttökelpoista tuli tallennettua.

Koska ilta oli pitkällä, jätimme viidennen patterialueen seuraavan päivän aamulle ja ajoimme Husöyn saarelle. Matkalla oli parikin näköalapaikkaa, joista aukeni uskomaton näköala suurten vuorten katveeseen unohtuneelle 12 hehtaarin saarelle. Majapaikka löytyi helposti.

HKB 37./971, HKB 16./972, HKB 2./480 ja HKB 19./972 tullaan esittelemään viidennessä Matkaoppaassa Pohjois-Norjan linnoitteille myöhemmin tänä vuonna.

Reinon nimikkosaarella Reinöyalla

Sunnuntai 14.6.2026 - Reino Myllymäki

Kalsan (Karlsöy) saarelle tehdyn vierailun jälkeisenä päivänä kävimme Reinöyan saarella. Kyseessä ei ole tietenkään sama Reinöya Kirkkoniemen edustalla, jonka edustalla Reino Paasilinna syntyi 5.12.1939 suomalaisessa troolarissa, vaan suurehko saari, joka kuuluu Kalsan kuntaan ja sijaitsee siis Tromssan pohjoispuolella. Televisiossa pyörivä Reinöyan paimenkoirat -dokumenttiohjelma on ilmeisesti kuvattu täällä.

Saarelle pääsee autolautalla samasta Hansenesin satamasta, josta pääsee myös Kalsan ja Vannöyan saarille. Matka on lyhyt vain 15 minuuttia. Kun alueen muut lauttayhteydet näyttivät olevan varustetut uudehkoilla kaksikeulaisilla lautoilla, tälle linjalle Torghatten oli asettanut 1980-luvulla rakennetun lautan, jossa oli keula ja perä. Hansnesissa autot lastattiin perästä, Reinöyan päässä Reinskardissa keulasta.

Reinskardiin saavuttuamme lähdimme ajamaan Stakkviknesetiä kohden. Siellä pitäisi olla patterin HKB 8./971 Langsund linnoitteet. Stakkvikassa loppui kestopäällyste ja alkoi soratie. Reinöyan sorateiden sepelistä oli meitä varoiteltu, sillä se oli rikkonut monen turistin renkaat. No, me selvisimme siitä puolesta.

HKB 8./971 tuli Hånningsvågin pohjoispuolelta eli siis läheltä Nordkappia loppuvuodesta 1944, eikä siis ehtinyt olla kauaa Reinöyalla. Sijainnista löytyi vihje norjalaiselta keskustelupalstalta ja paikkaa sen jälkeen katsottiin sekä Norgeskart.no-sivuston ilmakuvilta että Esa Korven laserkeilausaineistosta. Stakkvikhaugen-vuoren itäsyrjästä löytyi lupaavia syvennyksiä. Tosin keskustelupalstalla varoiteltiin, että kovin vähän nähtävää on.

Saarta kiertävän Nordeidveieniltä poikkava tykkitieksi sopiva tie löytyi helposti. Se oli varustettu puomilla, joten auto jäi isomman tien varteen ja jalat alle. Tiedusteltu alue löytyi varsin helposti ja sieltä löytyi myös hiekkakuoppia, jotka eivä ole syntyneet tienteon yhteydessä. Viitteitä siitä, että tuossa kohtaa on voitu majailla tykkien kanssa. Mutta varsinaisia todisteita ei.

Tästä lähettiin jatkamaan kohti saaren itäpuolta, missä Nordeidetin Rödbergissä piti sijaita patterin HKB 5./480 Nordeidet linnoitteet. Koska tämä patteri siirtyi loppuvuodesta 1944 tänne Mehamnista, odotukset eivät olleet korkealla. Tiekin muuttui koko ajan pienemmäksi ja lampaita oli useaan otteeseen tiellä.

Mitä vielä! Jo tieltä pystyi löytämään eteläisimmän tykkiaseman, joka tosin oli osittain veden vallassa. Ja hiljaa tietä ajamalla pystyimme löytämään kaksi tykkiasema lisää. Näissä oli betonisia linnoitteita, joten herää kysymys, miksi niitä löytyy täältä mutta Stakkviknesetistä ei?

Yksi tykkiasema täältäkin jäi löytymättä, samoin tulenjohtotorni, mutta runsaasti jäänteitä yhdyshaudoista ja varastojen pohjista löytyi kylläkin.

Paluumatkalla kävimme Stakkvikissa sijaitsevassa 24/7 auki olevassa itsepalvelukaupassa ja hautausmaalla, ennenkuin ajoimme ensimmäiseksi autoksi lauttajonoon. Olimme poikkeuksellisesti jo klo 15 tienoilla majoituksessa Futrikelvassa.

HKB 8./971 ja HKB 5./480 tullaan esittelemään viidennessä Matkaoppaassa Pohjois-Norjan linnoitteille myöhemmin tänä vuonna.

Kalsan hippisaarella

Keskiviikko 10.6.2026 - Reino Myllymäki

Perjantaiaamuna 29.5.2026 meillä oli aikainen herätys, sillä Vannöylle menevä lautta lähti 6.40 ja Kalsaan menijöiden piti olla satamassa 6.35, sillä Kalsaan menijät lastattiin lautalle ensimmäisenä. Kun reilun 40 kilometrin matka vei Google Mapsinkin mielestä 45 minuuttia, lähdimme liikkeelle noin 5.30.

Matkalla oli kuusi siltaa, joista puolet 3,5- ja puolet nelimetrisiä. Paljon oli lintuja tiellä, muuten matka oli yllätyksetön. Lämpötila laski kolmeen asteeseen ja välillä tuli rakeita. Hansnesetin lauttasatamassa oli odottamassa vain yksi auto Vannöyn kaistalla. Myöhemmin kaistalle tuli pari autoa lisää. Me olimme ainoat Kalsalle menijät ja pääsimme siis Vannöyltä tulevalle lautalle ensimmäisinä.

Merimatka kesti 40 minuuttia. Alunperin oli tarkoitus mennä Kalsalle lauantaina, mutta sitten järki voitti: lauantaisin Kalsalle menee vain yksi lauttavuoro aamulla klo 8.35 ja myös takaisin yksi klo 15.35. Perjantaina paluulauttoja on kaksi, kello 15.35 ja 18.55.

Olin tiedustellut reitit saaren molemmille patterialueille, joista ensin oli tarkoitus vierailla kauempana olevalla HKB 35./971 Vandsundin alueella. Parhaaksi reitiksi olin arvioinut vanhan hautausmaan luota lähtevän reitin, joka yhtyisi kahden suon välistä kulkevan kannaksen jälkeen ylempänä sähkölinjan kanssa ja veisi meidät lähelle patterialuetta Arvikissa.

Ensin kävimme kuitenkin katsastamassa vaihtoehtoisen eteläisen reitin. Viitta reitille löytyi, mutta reittiä ei. Lisäksi edessä näkyä lokkipopulaatio, joka ei välttämättä tykkäisi meistä. Niinpä siirryimme tiedustelemalleni reitille. Hautausmaan parkkiin pääsemiseksi oli ajettava pari kilometriä kuoppaista tietä, mikä onnistui ilman ainoatakaan pohjakosketusta.

Olin etukäteen kysynyt tekoälyltä, miten Kalsan lauttasatamasta pääsee Arvikin patterialueelle ja sen mielestä minun piti päästä perille autolla. No, ehkä tulisi vastaan puomi, mutta se olisi lähellä patterialuetta ja loppumatka menisi kävellen helposti. Oma arvioni oli, että hyvä jos vanhan hautausmaan parkkipaikalle päästään... ja tämä siis toteutui. Hautausmaan jälkeen ei ollut yhtään minkäänlaista uraa kohti patterialuetta. Karttaan merkitty polkukin oli vain kartalla, ei maastossa.

Matkalla ohitimme Karlsöyfestivalenin pitopaikan. Tänä vuonna suosittu musiikkitapahtuma järjestettäisiin 4.-9.8. Maastossa oli runsaasti rakennelmia, jotka toivat mieleen hipit.

Löysimme sähkölinjan, tosin sähkölinjasta oli vain tolpat jäljellä. Niitä seuraili kuitenkin polku, joka kävi parhaimmillaan 79 metrissä. Se ei vienyt ihan perille, lopussa piti suunnistaa helpossa laaksomaisessa maastossa. Kun pääsin ensimmäiseen ja helpoimmin löydettävissä olevaan tykkiasemaan, olimme kävelleet 1,5 tuntia ja koossa oli 7 900 askelta. Matkalla tuli taas rakeita. Lähellä olevalta suolta lähti liikkeelle meistä häiriintynyt isokokoinen hirvi.

Vandsundin patteri tuotiin tänne marraskuussa 1944 Lappean eli Lopan saarelta, jossa vierailimme edellissyksynä. Kolme valmista tykkiasemaa ja yksi keskeneräinen löytyi sekä yhdyshautoja ym. Paluumatka oli nopeampi kuin menomatka.

Palattuamme vanhan hautausmaan parkkipaikalle lähdimme nopeasti kohti paikkaa, josta oli tarkoitus saavuttaa saaren toinen patteri, MKB 5./512 Karlsöy, joka sijaitsi saaren toisessa päässä Korsnesetissä. Päivä oli ollut sateinen ja sinne johtava Bogveien oli kuoppainen ja savinen. Alkoi näyttää pahasti hinausautokeikalta ja jouduimme etsimään tien varresta pysäköintipaikan noin kilometriä aiemmin kuin olin toivonut. Saimme pohjakosketuksenkin.

Tiedustelemaani pysäköintipaikkaan ei ollut mitään mahdollisuutta päästä, koska sinne ei mennyt tietä ja lisäksi siinä vaiheessa, kun tietä vielä oli, se oli varustettu barrikadilla ennen mäkeä, josta pääsi vain mönkijällä. Jouduimme siis pidemmälle patikointimatkalle, kuin olin toivonut, mutta tämä on realismia Pohjois-Norjan patteribongausreissuilla.

MKB 5./512 Karlsöy oli varustettu kahdella 15 cm kaksoistykillä, jotka olivat peräisin keskeneräiseksi jääneeltä lentotukialus Graf Speeltä. Löysin vain toisen tykkiaseman, laajemmat etsinnät esti tiheä yhdyshautaverkosto ja pusikot. Lisäksi ylläni kierteli koko ajan kotka tai kaksi.

Pääsimme takaisin autolle ja kun ilma oli kuivunut, myös tie oli kuivempi. Kun lisäksi tie kulki tähän suuntaan alaspäin, kulku oli helpompaa kesärenkailla varustetulla henkilöautolla. Lupasin vaimolleni, ettemme koskaan enää yrittäisi tällaisiin paikkoihin autolla...

Myöhästyimme kello 15.35 lautalta puolella tunnilla. Onneksi paikallinen kahvila-kauppa oli auki ja kävimme siellä ostamassa kahvit ja jäätelöt. Hippivaikutelma vahvistui. Loppuaika menikin enimmäkseen torkkumiseen ja lautan odottamiseen. Odottavan aika on pitkä.

Lautta kuitenkin tuli, tosin myöhässä, ja lähti meidät kyydissään Vannöylle, missä oli huoltotauko ennen Hansnesiin lähtöä. Myöhästyminen kuitenkin kurottiin kiinni Vannöyllä ja saavuimme suurin piirtein aikataulussa Hansnesiin. Matka kesti kuitenkin liki kaksi tuntia. Onneksi lautalla oli kahvila.

Kun majoitukseen oli vielä 45 minuutin ajomatka, päivä meni pitkäksi ja askelia kertyi peräti 19 000.

HKB 35./971 ja MKB 5./512 tullaan esittelemään viidennessä Matkaoppaassa Pohjois-Norjan linnoitteille myöhemmin tänä vuonna.

Yykeänmuotkasta Futrikelvaan

Tiistai 9.6.2026 - Reino Myllymäki

Yön nukuttuamme jatkoimme Yykeänmuotkasta (Lyngseidet) Tromssaan ja edelleen Futrikelvaan, joka valikoitui kolmen yön tukikohdaksemme, koska pohjoisemmassa oli tarjontaa niukasti. Matkalla Tromssaan oli vielä yksi lauttayhteys, parinkymmenen minuutin väli Svensbystä Breivikeidetiin.

Tromssan eteläpuolella kävin tutustumassa HKB 18./972 Nordbergin linnoitteisiin. Tätä patteria emme löytäneet edellissyksyn reissulla, vaan tykkiaseman sijasta löytyi roskienpolttopaikka! Syy virheeseen oli se, että patteri ei sijainnut Nordbergissä, vaan kilometrin etelämpänä Indre Bergissä. Yksi patterin tykkiasemista löytyi reissun jälkeen saarekkeena keskeltä peltoa ja se näkyi jopa Google Streetview'llä. Tosin kohdalla olevan bussipysäkin nimi on Nordberg.

Nyt tehtiin tykkiasemien kartoitusta Esa Korven toimittamalla laserkeilausaineistolla ja kaksi muuta tykkiasemaa löytyi tuon yhden läheltä kiivaasti virtaavan puron takaa. Nämä kaksi tykkiasemaa oli omakotitaloalueen puristuksessa ja toinen tykkiasemista oli osin täytetty puujätteellä.

Tämän jälkeen jatkoimme Tromssaan, jossa tällä kertaa oli toiminnassa tunneli- eikä siltayhteys. Vierailimme kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa kovin moni kasvi kukki, vaikka oltiin pohjoisessa ja vielä toukokuussa.

Kvalöyslettassa tankattiin auto ja ostettiin kolmen päivän ruoat.

Tromssan jälkeen jatkettiin länteen ja pohjoiseen, missä bongattiin vielä HKB 18./971 Hansnesetin jäänteet. Kaksi patterin tykkiasemista on tien 863 ja meren välissä omakotitalon piha-alueella ja näkyvät aika hyvin Google Streetview'llä. Loput olivat tien mantereen puolella, mistä löytyi aika helposti ainakin yksi tykkiasema.

Patterialueelta oli vain 2,5 kilometriä matkaa majoitukseen Futrikelvaan. Nukkumaan oli mentävä aikaisin, sillä herätys oli ennen viittä aamulla. Tosin aikaeron vuoksi se ei tuntunut yhtä pahalta kuin äkkiä kuvittelisi.

HKB 18./972 ja HKB 18./971 tullaan esittelemään viidennessä Matkaoppaassa Pohjois-Norjan linnoitteille myöhemmin tänä vuonna.

Tuikkasesta Yykeänmuotkaan

Maanantai 8.6.2026 - Reino Myllymäki

Tuikkasesta (Alteidet) matka jatkui neljän linnoitekohteen kautta yöksi Talosvankan (Olderdalen) kautta Yykeänmuotkaan (Lyngseidet).

Kolme ensimmäistä kohdetta olivat eräänlaisia paikkokohteita. Edellissyksyn reissulla ne jäivät eri syistä osin tai kokonaan tutkimatta, ja siksi sisällytin ne tähän viidenteen matkaan. Sen takia kiersimme Alattion (Alta) kautta ja siksi matkaan tuli jonkin verran lisäkilometrejä.

HKB 37./971 Nordstraumenin tykkiasemia etsiskelimme Nordströmmenin niemeltä ja lähimetsistä (sen jälkeen, kun niemen pyöreät asemat osoittautuivat tähystys- tai konekivääripesäkkeiksi). Emme löytäneet. Reissun jälkeen löysin ilmakuvalta yhden tykkiaseman. Matkaoppaaseen sen laitoin ja nyt oli kiva käydä varmistamassa, että se oli tiedustellussa paikassa - tuhottuna tietysti. Kolmea muuta tykkiasemaa taikka tulenjohtotornia ei löytynyt. Tykkiasema löytyi keskeltä niittyaluetta kohdassa, jossa puhelin- tai sähkölinja leikkaa metsäisen saarekkeen. Sinne pääsi helpoten kulkemalla Sörstraumenin sillan alta.

HKB 38./972 Rakkenesin tykkiasemia etsiskelimme Rakkeneselvan väärältä puolelta, ja löysimme ilmesesti vankileirin perustuksia. Nyt ajoimme pidemmälle kohtaan, jossa E6 kääntyy Rakkuniemen (Rakkeneset) kohdalla. Ulkokaarteen puolella on mahdollisuus pysäköidä auto. Meren puolelta löytyi lähinnä rantaan johtava tykkitie ja yhdyshauta. Maan puolelta löytyi tykkitie rinteeseen ja tasanko, jolta löytyi ainakin yksi pieni tykkiasema. Varsinaiset tykkiasemat ja tulenjohtotorni jäivät vielä löytymättä.

HKB 4./972 Langlin sijainti oli viime syksynä vielä arvoitus, mutta nyt pystyin selvittämään Esa Korven toimittaman laserkeilausaineiston avulla, että syksyinen tiedustelutulos oli oikea. Patteri on sijainnut Rotsundveienin voimalaitoksen takana ylärinteessä. Patterialueelle pääsee voimalaitoksen ja sen takana olevan punaisen omakotitalon välistä huoltotietä pitkin. Vesi voimalaitokseen tulee putkea pitkin ja on vaikea hahmottaa, mitkä tiet on rakennettu linnoitealueen ja mitkä voimalaitoksen rakentamista varten. Ilmakuvilta hahmottamani patterialue on nyt lähinnä kaatopaikkana, joskin konekivääripesäkkeitä, asuinsuojia ja jopa tulenjohtotornin todennäköinen sijainti on hahmotettavissa.

Näiden kolmen lisäksi vierailimme HKB 1./972 Lyngenin patterialueella Spåkenesissä tarkoituksena kuvata Lyngenin länsipuolen vuoret paremmassa valaistuksessa kuin viime syksynä. Patterialue on vain pieneltä osin tuhottu. Tykkiasemat ovat pääosin ehjiä ja tulenjohtotorni samoin. Erikoista tässä alueessa on se, että kun sillä on ollut sekä laivaston että kenttätykistön rannikkopatteri, tykkiasemia on kahdenlaisia.

Patterialueelle E6-tieltä johtava kilometrin mittainen tie oli tosi kuoppainen. Vesi oli korkealla linnoitteissa.

Talosvankan (Olderdalen) ja Yykeänmuotkan (Lyngseidet) välisellä lautalla tällä kertaa vain kuvattiin rekisterilaatta. Lasku tullee kotiin. Suosittelen kuitenkin tilin tekemistä FerryPay-palveluun (ferrypay.no), jolloin maksut menevät kortin kautta automaattisesti.

Nämä kohteet olivat vielä jo julkaistun Matkaoppaan Pohjois-Norjan linnoitteille, osa 4:n alueella: Matkaopas Pohjois-Norjan linnoitteille 4 | Ketterät Kirjat Oy

Palojoensuusta Tuikkaseen

Sunnuntai 7.6.2026 - Reino Myllymäki

Viides Pohjois-Norjan linnoitteiden bongausreissu on takanapäin. Kilometrejä tuli noin 3 500, joista 2 200 kului kohdealueelle siirtymiseen. Oikeastaan enemmänkin, sillä myöskään kolmanteen ja kolmanneksi viimeiseen reissupäivään ei sisälly linnoitealueita.

Ajoimme siis ensin Kokkolaan ja siitä seuraavana päivänä Palojoensuuhun, jossa LappHouse Puistola osoitteessa Muoniontie 19 toimi tukikohtanamme mennen tullen. Päältäpäin hiukan kolkonoloinen harmaa puurakennus on kuitenkin asiallisesti remontoitu ja sisältää riittävät palvelut ystävällistä isäntäparia unohtamatta.

Palojoensuusta suuntasimme Hetan ja Kivilompolon kautta Koutokeinoon (Kautokeino) ja edelleen Altan kanjonin kautta Alattioon (Alta). Kanjoniosuus on toki vain pieni osa Hetan ja Alattion välistä tietä. Mutta ikimuistettava.

Alattiossa kohteenamme oli museo, jossa kohtasimme syyskuun reissulla tapaamamme Mikko Tynin Breivikbotnista Söröyan saarelta. Lainasin syksyllä häneltä kolme norjankielistä pohjoisen sota-aikaa käsittelevää kirjaa, jotka nyt palautin. Mikko on 500 hypyn laskuvarjohyppääjä, joka on kotiutunut pohjoiseen. Yhteys meidän välillämme syntyi Ilmailumuseoyhdistyksen Youtube-kanavan kautta.

Alattion museolta lähdettyämme poikkesimme Lankivuonolla kuvaamassa taisteluristeilijä Scharnhorstin viimeisen ankkuripaikan, jolta alus lähti jouluna 1943 saattuetta JW55B tuhoamaan. Lähes itsemurhahtökkäys päättyi aluksen tuhoon ja vain 36 miestä aluksen lähes 2 000 miehestä pelastui.

Tästä jatkoimme Tuikkaseen (Alteidet), missä majoituimme entisestä koulusta tehtyyn majapaikkaan.  

Tromssasta Yykeänperään

Sunnuntai 2.11.2025 - Reino Myllymäki

Viimeinen varsinainen linnoitteiden bongauspäivä valkeni Tromssan eteläpuolella sumuisena. Periaatteessa meillä oli jäljellä vain ajomatka Skibotniin eli Yykeänperään, mutta koska matka oli vain reilut 100 km, meillä oli aikaa etsiä kahta rannikkotykistön linnaketta.

Ensimmäinen kohde oli lähellä. HKB 18./972 Nordbergin linnoitteiden jäänteiden sijaintipaikka oli epävarma. Alunperin kuulemma patteri on sijainnut kohdassa, jossa E8 ja Innlandsvegen risteävät ja siitä patterin nimi Nordberg. Patterin linnoitteet ovat jääneet kuulemma tietöiden alle.

Sitten patteria siirrettiin syystä tai toisesta etelään. Mutta minne? Olin ilmakuvaharjoituksissa löytänyt lupaavan mäennyppylän, jossa näkyi jotain harmaata. Samalla kohtaa Innlandsvegenin varrella oli pellolla jonkin rakennuksen perustukset. Niitä katsottiin ekana ja sitten ajettiin varovasti mäennyppylän luo. Kumisaappaat ja mäelle! Pettymys oli suuri, sillä paikalla oli kokonpolttamispaikka ja rakennusjätettä. Ei betonirakenteita, ei mitään kiinnostavaa.

Koska sumu vielä vaikeutti tähystämistä, eikä vihjeitä patterin sijainnista ollut enempää, jatkoimme matkaa etelään. Mutta kotona löysin helposti noin kilometrin verran etelämpää Indre Bergistä selvän suurikokoisen tykkiaseman keskeltä peltoa ja myöhemmin pohjoisempaa vielä toisen. Ensin mainittu näkyy jopa tielle (Google Streetview):

Tuota emme kuitenkaan tienneet, joten jatkoimme matkaa etelään, mutta Fagernesissa poikkesimme E8:lta itään tutulle 91-tielle ja suuntasimme kohti Breivikeidetiä. Emme ajaneet lauttasatamaan, vaan käännyimme etelään kohti Tromssan golfkenttää. Sen ohitettuamme tien kunto huononi. Jätimme huomiotta kaikki haalistuneet liikennemerkit ja ajoimme niin pitkälle Breiviknesetiin kuin oli mahdollista.

Vastassa oli aita ja portti. Portin kyltissä luki jotain, mistä ei enää saanut selvää. Mutta portin vierestä oli aita leikattu auki ja siitä oli sadat? ihmiset menneet toiselle puolelle. Portin vieressä oli uuhdehkossa maalissa oleva paritalo, jonka ohitse kävelimme. Alhaalla tuli vastaan varastorakennus, joka oli aika pusikoitunut, kuten ympäristö muutenkin. Edessä näkyi kuitenkin betonirakenteita.

Tykkitiet olivat kasvaneet umpeen. Itse asiassa tuntui, ettei niitä olisi koskaan ollutkaan. Mutta rinteen kivikkoon oli aikanaan rakennettu asemat patterille HKB 999 Breivikeidet, joka oli siirtynyt tänne Kirkkoniemen lentokentän kupeesta ja saanut aseikseen 12 cm norjalaiset kenttätykit. Ja hyvät asemat olikin rakennettu. Neljä "Normandia-tyylistä" kasemattia ja tulenjohtotorni ja vielä kirsikka kakun päällä. Tulenjohtotornin ovet olivat auki ja bunkkeri jatkui neljä kerrosta alaspäin, kertoi matkakumppani. Ja seinällä oli norjalaisia vartiovuorotaulukoita ja yhdessä huoneessa solarium.

Kirsikka kakun päällä oli jotain, mitä muualla emme olleet nähneet. Valonheitinasema, jonka suurten ovien takaa valonheitin voitiin vetää ulos kaarevaa rataa pitkin. Ovet olivat raollaan, mutta aukkoon oli kevytsoraharkoista muurattu umpiseinä, johon joku oli rikkonut reiän. Siitä näki, että siellä oli edelleenkin suurikokoinen valonheitin. Ulos näytti raahatun sähkömoottori tai -generaattori ja kytkintaulu. Joka paikassa oli rikkinäisen peilin paloja. Patterilta näki hyvin Breivikeidetin lauttasatamaan.

Raivasimme tiemme takaisin alueelta autolle. Tässä vaiheessa aurinkokin paistoi jo toisesta suunnasta, jolloin portin kyltistä näki, mitä siinä joskus oli lukenut: "Restricted area No photography". Kyseessä oli vanha sotilasalue, ehkä se oli sotilasaluetta vieläkin. Mutta kyltit olivat haalistuneet pois.

Kävimme pyörähtämässä Breivikeidetin lauttasatamassa. Kuiten kuvasta näkyy, sieltä on vaikea tunnistaa pusikoitunutta patterialuetta. Jatkoimme Skibotniin ja sieltä Kilpisjärven ja Järämän linnoitusalueelle ja Kolariin autoyöjunalle.

Sateinen päivä Tromssassa

Perjantai 31.10.2025 - Reino Myllymäki

Ainakin Tuusulassa sataa tänään ja siksi tuntuu sopivalta kirjoittaa Pohjois-Norjan rannikkotykistön linnakkeiden bongausreissun sateisesta päivästä, jona meillä oli viisi kohdetta Tromssan ympäristössä.

Koska kelin oli ennustettu poutaantuvan iltapäivällä, ajoimme aamulla ensimmäiseksi kauimmaiseen kohteeseen eli Tromssan koillispuolelle Vågnesiin, mistä olin löytänyt HKB 8./972 Vaagnesin mahdollisen sijaintipaikan, joka oli pienvenesataman aluetta. Perille päästyämme oli edessä sadevaatteiden vetäminen päälle.

Tien ja satama-alueen välissä olevalta kaistalta bongasimme maanalaisen rakennuksen sisäänkäynnin, varastorakennuksen perustukset ja pätkän yhdyshautaa. Ne eivät vielä todistaneet patterin sijaintipaikkaa, mutta sitten löysimme satama-alueen yhdestä saarekkeesta tykkiaseman.

Löysimme lisää maanalaisia varastoja, mutta siihen ne löydökset sitten jäivät. Todennäköisesti satamaa laajennettaeesa linnoitteita oli purettu tai jätetty maan alle. Todennäköisesti satama-alueella olevassa betonimurskakasassa on myös linnoitteiden jäänteitä.

Vågnesin jälkeen palasimme tietä 864 Grötsundiin, jossa oli seuraava kohteemme MKB 2./512 Grötsund. Odotukset eivät olleet korkealla, sillä olin tiedustellut patterialueen sijaitsevan suljetulla satama-alueelta. Olin jopa pyytänyt Tromssan satamalaitokselta lupaa vierailla patterilla, mutta sellaista ei suotu. Yritimme lähestyä kohdetta kahdestakin suunnasta saadaksemme edes näköyhteyden linnoitteisiin, mutta se ei onnistunut.

Jälkikäteen löysin kuitenkin netistä keskusteluja siitä, kuinka joku oli muistaakseni 1980- tai 1990-luvulla ollut patterilla kertausharjoituksissa. Patteri on siis olemassa, mutta sinne ei pääse. Ymmärtääkseni kysymys on kuitenkin suljetusta satama-alueesta, ei sotilasalueesta.

Jatkoimme tietä 864 takaisin Tromssaan Tomasjordnes-nimiseen paikkaan, jossa aikanaan on ollut patteri HKB 17./972 Tomasjordnes. Aluetta on rakennettu voimallisesti, mutta asetimme toivomme puistoalueeseen, josta olin bongannut ilmakuvista pari pyöreää rakennelmaa: tykkiasemia? No, toinen niistä osoittautui nuotiopaikaksi ja toinen hiekkalaatikoksi. Alueelta löytyi kuitenkin pätkä yhdyshautaa ja tähystyspaikka. Kaikki muu on siis jäänyt rakentamisen alle, todennäköisesti.

Tromssassa lounastettuamme suuntasimme kaupungin itäpuolelle Håköya-nimiselle saarelle, jonka edustalle vaurioitunut taistelulaiva Tirpitz tuotiin rannikkotykkipatteriksi. Siihen kohtaan rannalle on pystytetty Tirpitzin panssarista tehty muistomerkki ja infotauluja. Parkkipaikalla oli vuokra-auto ja muistomerkin vieressä vanhempi saksalaisenoloinen mies, joka otti itsestään selfieitä.

Suurin osa Tirpitzistä makaa vainajineen veden alla vuonon pohjassa. Paikka on rauhoitettu. Lähdimme pois, mutta saksalaismies jäi jatkamaan selfieiden ottamista...

Paluumatkalla majoitukseen poikkesimme vielä patterilla MKB 1./512 Tromsö-Syd, jonka patterialue on museoitu ja sen alueella sijaitsee Tromssan puolustusmuseo. Meillä oli onnea sikäli, että museon vapaaehtoiset olivat tekemässä kunnostustöitä, ja meille avautui mahdollisuus tutustua itse museon näyttelyihin, vaikka oli arkipäivä. Museo on avoinna vain viikonloppuisin.

Patterialueelle saattoi tutustua muulloinkin kuin museon aukioloaikoina. Alueella on kolme tykkiasemaa ja jokaisessa 10,5 cm sukellusvenetykki. Alun perin patteriin on kuulunut neljä tykkiä. Neljäs on joskus lainattu toiselle museolle, joka suuressa viisaudessaan myöhemmin romutti sen. Tykkiasemien tilojen panssariovet olivat auki, jolloin tiloihin pääsi kurkistelemaan ja jopa vierailemaan.

Kävimme katsomassa myös patterin tulenjohtotornia, joka oli suljettu jonkin sisätilaongelman vuoksi. Aikaisemmin näkemiimme tulenjohtotorneihin verrattuna Tromssan torni näytti sikäli koomiselta, että sen katolle oli asennettu aidat, ettei vaan kukaan vieras putoa... Toisaalta huvitti tuo sisäilmaongelma, joka varmasti on ollut suurempi niissä löytämissämme tulenjohtotorneissa, joissa olemme vierailleet.

Toisaalta on hyvä, että patterialue on museoitu ja sitä kautta säilynyt, sillä se sijaitsee uusien asuinkerrostalojen puristuksessa, vaikka se ei valokuvista näy. Tässä vaiheessa päivä oli taas pitkällä ja lähdimme majoitukseen. 

Lenangenin kautta Tromssaan

Torstai 30.10.2025 - Reino Myllymäki

Lounastettuamme Lyngseidetissä eli Yykeänmuotkassa aamupäivän patteribongailujen jälkeen jatkoimme tietä 91 länteen ja koilliseen. Ajettuamme Svensbyn lauttaterminaalin ohi suuntasimme pohjoiseen tietä 7922, joka monien mutkien jälkeen päätyi Russelv-nimiseen paikkaan, josta olin ilmakuvilta bongannut selvät jäljet HKB 6./972 Russelv -patterin jäänteistä. Olipa netissä valokuviakin linnoitteista.

Ajoimme Batteriveien-nimiselle tielle ja pysähdyimme jonkinlaisen kylätalon luo. Siitä kun hilpaisin metsikköön, sain melkein saman tien huutaa varoitushuuden perässätulijoille. Osuimme nimittäin tulenjohtotornin kohdalle ja ennen sitä oli reilun metrin levyinen mutta useita metrejä syvä kanjoni, jota pitkin johtivat portaat tulenjohtotorniin.

Tulenjohtotorni siis löytyi ja löytyi osa kuudesta tykkiasemastakin. Kaikkia ei kuitenkaan löytynyt ja osa löydetyistäkin oli täytetty puuroskalla ilmeisesti tienvarren siivoustalkoiden jälkeen.

Oikeastaan on hauskaa, että joku kohde joskus löytyy helposti. Jatkoimme takaisin tietä 7922 Hamnesetiin, mistä poikkesimme Nygårdstranda-nimiselle tielle. Olin sen varrelta bongannut talon, jonka vierestä lähtee tie HKB 3./480 Lenangen -patterin alueelle Arnengaan. Aikamme etsittyämme hylätty talo puskittuneine pihoineen löytyi ja löytyi myös tie, joka puski myös pusikkoa. Matkaa patterialueelle olisi ollut reilu kilometri, jolla matkalla tie olisi noussut 110 metrin korkeuteen. Totesimme, ettei tällä kalustolla pääse sinne eikä aikataulut mahdollistaneet jalkapatikkaan siirtymistä, joten jatkoimme matkaa.

Osasyy kevyeen sivuuttamiseen oli tieto, ettei paikalta ollut paljoa löydettävissä. Jälkikäteen löysin arvion, ettei linnoitustöitä ehditty paljoa tehdä vuoden 1944 lopussa Berlevågista siirtyneelle patterille.

Palasimme tielle 7922, josta poikkesimme tielle 7926 ja siltä käännyimme tielle 7924. Lähteiden mukaan nimittäin patteri HKB 7./972 Lattervik nimittäin sijaitsisi Lattervikassa, mutta ilmakuvilta ei löytynyt mitään kiinnostavaa. Sen jälkeen mietin, mihin saksalainen upseeri patterin sijoittaisi ja päädyin etsimään patteria Laupviknesetin niemen tienoilta ja sieltähän se löytyi. Noin kilometrin päässä lähteiden ilmoittamasta paikasta.

Tulenjohtotorni löytyi aivan tien 7924 varresta - no on siinä vähän pusikkoa välissä - ja osa tykkiasemista tien toiselta puolelta, tosin osittain tien alle jääneinä. Tulenjohtotornissa oli erikoista se, että se oli osin ladottu liuskekivistä kenttälinnoitteiden tapaan. Sellaista emme tulenjohtotorneissa olleet aikaisemmin nähneet.

Jatkoimme 7924:ää eteenpäin ja palasimme tutulle 7922:lle ja Svensbyn lauttaterminaaliin, mistä pääsimme lautalla Breivikeidetiin. Täällä olisi ollut vielä yksi kohde, mutta ilta hämärsi ja jouduimme jättämään sen väliin. Siinä vaiheessa emme tienneet, että pystymme korjaamaan asian myöhemmin.

Jatkoimme iltaruskon värittäessä iltaamme Tromssan eteläpuolelle, joista olin hankkinut meille majoituksen kahdeksi yöksi.

Lyngseidet eli Yykeänmuotka

Maanantai 27.10.2025 - Reino Myllymäki

Kaksi kirjaa viidestä 15.11.2025 Ilmailukirjallisuuspäivässä julkistettavasta meni tänään painoon ja jäljellä on enää yksi, oma kirja. Ja sekin sen verran hyvässä mallissa, että uskallan irroitella kirjoittamalla seuraavan pätkän syksyn Pohjois-Norjan rannikkotykistön linnakkeiden bongausmatkasta.

Lyngseidetissä eli Yykeänmuotkassa vietetyn yön jälkeen lähdimme tietä 7920 kohti Rottenvikaa eli Kuotsavuopiota, mistä olin tiedustellut HKB 4./971 Seljevikin paikaksi Einarvikveieni varteen. Paikalle ajettuamme emme nähneet merkkiäkään linnoitteista metsissä ja niin turvauduimme paikallisten ihmisten apuun. Saimme kuulla olevamme väärässä paikassa, oikeaan paikkaan oli matkaa muutama kilometri.

Ajoimme opastettuun paikkaan, jonne taisi olla 6-7 kilometriä. Löysimme jonkinmoisen matkailukeskuksen, joka oli kiinni. Paikkoja oli merkitty näyttävästi, kuten vessakoppiin "Officer's toilet". Enemmän merkille pantavaa oli se, että koppi oli lukossa.

Jälkikäteen huomasin, että paikka on merkattu Google Mapsiin nimellä Åröybukt fort. Läheisen kallion kyljessä oli luolia, ja lupaavan näköinen komentobunkkeri lähitorjuntatykkeineen löytyi ihan vierestä.

Alueelta löytyi aika monta linnoitetta, joita oli näkösuojattu toista maailmansotaa nykyaikaisemmilla vaijerivirityksillä, joten paikka lienee ollut sodan jälkeen Norjan armeijan käytössä. Löysimme myös yhden tykkiaseman vähän kauempaa.

Jatkoimme tietä 7920 eteenpäin Koppangenin seutuville, missä tie päättyy ja vuoret laskeutuvat jyrkkinä vuonoon. Pysähdyimme hetkeksi kuvaamaan Åröya saarta, jossa aikanaan sijaitsi patteri HKB 5./972 Aröyholmen.

Käännyimme takaisin ja ajoimme seutuville, josta aloitimme päivän patterietsinnät. Google Mapsissa on nimittäin kohde "Rottenvikin rannikkovartioston rauniot" ja olin siltä alueelta bongannut ilmakuvista tykkiasemia.

Vardoveienin varrelta niitä sitten löytyikin HKB 31./971 Rottenvikin jäänteet. Molemmin puolin tietä oli lammas- tai poroaitaa, jonka takana oli tiheää metsää. Täällä tykkiasemien aputilat eli ammuskellarit oli rakennettu pääasiassa maanpinnalle. Kaikki tykkiasemat löytyivät vaan ei tulenjohtotornia, joka onkin voinut olla ihan toisaalla lähempänä rantaa.

Tykkiasemien valokuvaaminen oli hankalaa, niin tiheää kasvusto oli. Se oli vallannut jo osin tykkiasemat. Sieluni silmillä saatoin kuitenkin nähdä paikat raivattuina ja kohteen paikallisen kyläyhdistyksen ylläpitämänä turistirysänä. Mikä estää?

Ajoimme takaisin Lyngseidetiin, kävimme syömässä ja tankkaamassa sekä jatkoimme länteen 91-tietä pitkin. Siitä enemmän seuraavassa kirjoituksessa.

Vihdoinkin Lyngenille

Sunnuntai 19.10.2025 - Reino Myllymäki

Skjervöystä palasimme tietä 866 samojen siltojen yli ja samojen tunnelien läpi kuin menomatkalla aamupäivällä. E6-tietä emme ajaneet kuin vähän matkaa, kun oli hiljennettävä vauhtia HKB 4./971 Langlin vuoksi. Se oli tämän reissun epävarmoja kohteita, joskin paikalta oli yksi historiallinen kuva vaiheesta, jolloin saksalaiset evakuoivat paikkaa.

Emme kuitenkaan havainneet E6-tien laidasta merkkiäkään linnoitteista ja kun päivä oli pitkällä, päätimme jatkaa eteenpäin.

Kuva: Google Streetview.

Jälkeenpäin laserkeilausaineistoa tutkittaessa selvisi, että etukäteistiedustelulla selvittämäni paikka vesivoimalan takana on todennäköisesti oikea paikka. Vesivoimalan vesiputki on ylempänä suorastaan vedetty patterialueen poikki, joten putken suuntaista huoltotietä seuraamalla olisi patterialueelle päässyt helposti, ellei matkalla sitten ole aitoja tai portteja.

Paikalta ei ollut pitkä matka seuraavaan kohteeseen, joka on lähtökohtaisesti hyvin kiinnostava monella tapaa. Kävin näillä nurkilla perheeni kanssa vuonna 1975, mutta linnakkeen olemassaolosta ei silloin meillä ollut mitään tietoa. Patteria perustettaessa aseina oli 1800-luvun lopusta peräisin olevat 12 cm Nordenfelt-tykit, joita saksalaiset eivät saaneet toimimaan oikein. Niinpä MKB 3./512 Lyngen sai neljä 15 cm SKC/28 -tykkiä (kaksi kaksoistykkitornia). Jossain vaiheessa nämä purettiin pois ja tilalle tuotiin kuusi 14,5 cm kenttätykkiä, joiden takia patterin tunnuskin muuttui HKB 1./972 Lyngeniksi. Joka tapauksessa niemeltä löytyy kuusi tykkiasemaa, joista osassa on pultitykset tornitykkejä varten.

Poikkeuksellista on, että Spåkenesin patterille on (edes jonkinlainen) viitoitus. Ei kuitenkaan minkäänlaista mainosta siitä, kuinka hieno kohde on... E6:lta patterialueelle johtava tie on kuoppainen mutta kulkukelpoinen.

Poikkeuksellista on myös, että alueella on opasteet. Lisäksi alue on hyvin helposti tutkittavissa, vain paikoin pusikot haittaavat kulkemista. Näissäkin linnoitteissa oli siinä määrin vettä, että kumisaappaat olivat tarpeen.

Ilta painoi päälle (tulimme paikalle neljän jälkeen paikallista aikaa), mutta valoa riitti vielä alueen tutkimiseen. Pääosa linnoitteista oli jäänyt tai jätetty räjäyttämättä ja niiden joukossa oli tulenjohtotorni.

Myös kaikki tykkiasemat olivat tunnistettavissa, joskin yksi oli täytetty ja yksi räjäytetty. Joissain oli jäljellä vielä ammushissit, joita emme olleet aikaisemmin nähneet.

Nähdäksemme kolme linnoitetta, joista yksi oli tykkiaseman yhteydessä oli räjäytetty. Se on aika vähän varsinkin, kun ottaa huomioon, että Lyngenin itäpuoliset patterit oli piti räjäyttää vetäydyttäessä Lyngenin itäpuolelle.

Lyngen-eli Yykeänvuonon länsiranta on luonnollinen linnoitus. Siksi on ymmärrettävää, että Saksa siirsi linjansa tähän ja kai Norjankin nykydoktriinissa idästä hyökkäävä vihollinen pysäytetään tähän. Vain Lyngseidetin eli Yykeänmuotkan pohjoispuolella on aluetta, jossa maihinnousu on mahdollinen ja siksi siihen kohtaan sijoitettiin peräti kolme rannikkotykistön patteria. Mutta niistä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Oli aika kiiruhtaa Olderdaleniin eli Talosvankkaan lautalle, joka veisi meidät Lyngseidetiin eli Yykeänmuotkaan. Tähtäimessä oli illan viimeistä edellinen lautta, mutta katsoin aikataulut väärin ja meille jäi aikaa ruokailla lauttarannan grillissä ennen illan viimeistä lauttaa. Tämä oli ulkomaalaisille maksullinen, mutta maksu oli vain 147 kruunua.

Skjervöy

Perjantai 17.10.2025 - Reino Myllymäki

Matka Nordreisasta eli Rässikäisestä länteen jatkui E6-tietä pitki kuitenkin siten, että pian Sörkjostunnelin jälkeen kurvasimme tielle 866, joka vei kohti Skjervöy-nimistä taajamaa. Matkan varrella oli vielä yksi vuonon alittava tunneli (2,1-kilometrinen Maursundtunnelen, alimmillaan reilut 90 metriä merenpinnan alapuolella), vähän lyhempi Kågentunnelen ja lopulta vielä reilut 800 metriä pitkä Skattörsundin silta, joka oli yksikaistainen ohituspaikoin.

Skjervöyssä etsiydyimme paikallisen urheilukentän taakse, josta tarkoitus oli Engnesveieniä pitkin lähestyä molempia päivän kohteita, jotka olivat HKB 2./972 Skjervöy ja HKB 33./971 Kaagsund. Tarkoitus oli ajaa katumaasturilla niin pitkälle kuin mahdollista. Mutta tämä ajatus tyssäsi heti alkuunsa.

Tietä urheilukentän takana oli kavennetty paikallisen juoksukilpailun takia. Ja vaikka ei olisi kavennettukaan, Engnesveienillä oli moottoriajoneuvoilla ajo kielletty. Jännittävä autoajelu muuttui patikoinniksi. Ei ollut eka kerta.

Norjalaiset eivät kutsu rannikkotykistön pattereita niiden saksalaisilla nimillä, vaan ovat antaneet - kun ovat antaneet - paikkaan sidottuja nimiä. HKB 33./971 Kaagsund on siten Engnes Kystfort. Ja sinne on matkaa tietä pitkin neljä kilometriä!

Matkan varrelle olin tiedustellut myös todennäköisen HKB 2./972 Skjervöyn sijoituspaikan. Kävellessämme vilkuilin metsiä, josko jossain näkyisi betonia. Selvisi, että se. minkä ilmakuvilta olin tulkinnut betoniksi, oli todennäköisesti tavallista kalliota. 

Reilun kilometrin päästä löysimme laavun, joka oli pystytetty hyvälle näköalapaikalle. Sen takaa metsästä löysimme pätkän yhdyshautaa ja tähystyspaikan. Mutta emme muuta.

Tie Engnesiin oli sinänsä patikoijalle hyvää. Katumaasturilla olisi päässyt pariin kilometriin, jossa olisi tullut niin isoja kiviä, että olisi pitänyt kaivaa leka esiin tai peruuttaa takaisin. Tie oli kapea ja helposti saattoi kuvitella saksalaisen autonkuljettajan otsan hikikarpalot, kun hän on sompaillut Opel Blitzillä näillä poluilla. Autot olivat toki siihen aikaan pienempiä, nykyään tämä on lähinnä mönkijäura.

Ennen Engnesiä oli 95 metrin korkeudessa näköalapaikka, jossa oli penkki ja opastustaulu sekä vieraskirja. Opastustaulun kartta valitettavasti ei tuntunut yhtyvän maastoon eikä tykkiasemien sijaintikaan täsmännyt ilmakuviin. Oli raskasta lähteä laskeutumaan kohti patterialuetta ja merta, sillä tietoisuudessa oli, että tämä mäki oli kiivettävä takaisin samoin kuin kaikki muutkin mäet polveilevan reitin varrella.

Alhaalta löytyi ensin taidokkaasti räjäytetty tulenjohtotorni ja sen jälkeen ainakin kolme kuudesta tykkiasemasta saattoi löytää. Tykkitiet olivat kasvaneet umpeen koivua ja aluskasvillisuutta ja niitä oli vaikea löytää ja kulkea. Rannassa oli uudempi puinen rakennus muuntamon ja korkean tornin vieressä. Rakennuksen ulko-ovi oli murrettu auki.

Tutkittuamme aikamme kohdetta lähdimme takaisin. Samat neljä kilometriä... Autolle päästyä oli kasassa jo 14 000 askelta eikä päivä ollut vielä pitkälläkään. Etsimme HKB 2./972 Skjervöytä kahdesta muusta mahdollisesta paikasta, mutta emme löytäneet merkkiäkään.

Reissun jälkeen löysin tiedon, että toinen paikka sataman kupeessa oli oikea. Asunto- ja teollisuusrakentaminen vain oli hävittänyt kaikki jäännökset... paitsi sen näköalapaikan takaa löytämämme yhdyshaudan pätkän ja tähystyspaikan. Ne ovat samalla kulmalla, tähystyspaikka 100 metriä korkeammalla kuin se maankaatopaikka sataman takana, jossa jotain on joskus saattanut olla.

Emme jääneet pidemmäksi aikaa Skjervöyhin, mutta tänne pitää joskus tulla uudelleen. Matka jatkui iltapäivällä E6-tietä länteen Olderdaleniin (Talosvankka), josta menimme Lyngseidetiin (Yykeänmuotka) lautalla majoittumaan yöksi. Iltapäivästä lisää seuraavassa blogikirjoituksessa.

Rakkenes ja Falvik

Sunnuntai 12.10.2025 - Reino Myllymäki

Ylitettyämme E6:ta pitkin Sörstraumenin sillan edessämme oli nopeasti seuraava kohde, HKB 38./971 Rakkenes. Se ei ollut kirjallisuuden mukaan ihan tavallinen rannikkotykistön patteri, vaan jonkinlainen patteritukipiste, mitä ikinä tarkoittaakin.

Jouduimme sahaamaan E6:ta pitkin Rakkenesin kohdalla useampaan kertaan, ennenkuin tajusimme, että tien alta menevä noro on Rakkeneselva. Sitten otimme lupaavan liittymän tämän noron eteläpuolta ja parkkeerasimme siihen.

Tie ei ollut katumaasturilla ajokelpoinen, joten jalkapatikassa eteenpäin. Vastaan tuli tien suuntainen sähkölinja, jonka alta oli puut kaadettu. Melkoinen risusavotta, jossa suuri määrä polttopuukelpoista puutavaraa oli jätetty maahan. Paikalta löytynyt etiketön Alkon viinapullo - jonka sisällä oli tosin jotain muuta kuin alkoholia tai puhdasta vettä - saattoi antaa viitteitä työmiesten kansallisuudesta.

Risusavotan toiselta puolelta löytyi sitten tuo Rakkeneselva-nimisen noron sivu-uoma, kypsiä vadelmia ja sodanaikaisian linnoitteita, jotka ulottuivat osin uoman päällekin. Kohdassa oli useiden puurakenteisten rakennusten perustuksia, joiden läpi ranteen vahvuinen ja vahvempikin kasvusto puski läpi. Ilmakuvilla niitä ei näkynyt. Emme löytäneet tykkiasemia emmekä tulenjohtotornia. Risusavotta haittasi kovasti alueen tutkimista.

Reissun jälkeen heräsi epäilys, että emme löytäneet ihan tiedustelemaani aluetta. E6:ta edestakaisin sahatessa taisi suunnat mennä sekaisin niin, että valitsimme väärän liittymän. Oikea olisi ollut seuraava Rakkeneselvan jälkeen. Ehkä sieltä löytyisi tulenjohtotorni ja tykkiasemat, tai sitten tykkiasemat löytyisivät vuonoon työntyvästä niemestä (Rakkenes, Rakkuniemi). Kokemukseni mukaan aikaisin hylätyt linnoitteet jäivät usein räjäyttämättä ja tämä oli sellainen. Täältä lähdettiin pois jo syyskuussa 1943. Jäi harmittamaan, sillä ehkä löysimme vain vankileirin jäänteitä.

Ilmeisesti betonirakenteiden löytyminen tyydytti meitä ja lähdimme kohti päivän neljättä ja viimeistä kohdetta, joka oli HKB 3./972 Falvik. Se sijaitsi niemessä, jonne vei tie 7950, joka kiertää niemen melkein kokonaan. Itse patterin piti sijaita Storvikissa, jonka suomenkielinen nimi on Kivipahta.

Patterialueen olin ennakkotiedustellut erään pikkutien varteen. Yllätykseksemme reitti sinne oli suljettu portilla, mutta se ei ollut lukossa, vaan portinpuoliskoja piti yhdessä jonkinlainen iso nippuside.

Portin takaa löytyi ilmeisesti kyläyhdistyksen ylläpitämä nuotiopaikka mutterimajoineen. Tuon mutterimajan olin tiedustellut tulenojohtotorniksi, joten kohtaamisemme oli vähintään lievä pettymys. Alueelta lähti kuitenkin lupaava tykkitie tiukasti ylärinteeseen.

Tykkitien varrelta löytyi kolme tunnelin suuaukkoa. Tunneleissa oleva vesi teki mahdottomaksi tiedustelut syvemmälle.

Ylempää löytyi sitten todennköisen tulenjohtotornin rauniot. Falvikista luovuttiin ilmeisesti vasta toukokuun alussa 1945, joten tämä on ollut viimeisiä räjäytettyjä linnoitteita.

Mutterimajan ympäriltä löytyi paluumatkalla suuri määrä huoltorakennusten perustuksia sekä sellainen osa, joka todennäköisesti on kuulunut tykkiaseman koneistoon. Itse tykkiasemia emme löytäneet. Täälläkin tutkimustyötä haittasi joka paikassa kasvava ranteenvahvuinen koivikko.

Illan hämärtyessä lähdimme kohti majoitusta, joka oli Nordreisassa eli Rässikäisessä. Söimme hampurilaisateriat Storslettissa eli Hansinkentällä, ajoimme remontissa olevan Reisaelvan eli Raisinjoen sillan yli (liikennevalot, liikenne vain yhteen suuntaan kerrallaan) ja sitten navigaattori ei osannut ohjata meitä oikealle sivutielle ennen 2.2.2018 avattua Sörkjostunnelia, vaan ajoimme 4,6-kilometrisen tunnelin läpi ja ajoimme takaisin sitä mutkaista tietä, jonka tunneli oli korvannut. 

Totesimme, että näitä kohteita tuskin kukaan jälkeemme löytää, sen tekee nimittäin vaikeaksi etelää kohden yhä korkeammalle kipuava puuraja sekä lisääntyvä aluskasvillisuus. Pohjoisen "kuunmaisemasta" on helpompi löytää linnoitteet. Mitään viittoja tai opasteita ei näissä kohteissa ole.

Storeng ja Nordstraumen

Maanantai 6.10.2025 - Reino Myllymäki

Kolmen yön jälkeen oli aika jättää Varjojen laakso eli Öksfjord (Aksuvuono) taakse ja jatkaa E6-tietä länteen kohti uusia kohteita.

Taakse jäi ikimuistoinen vuorimaisema, jossa lähimmätkin huiput kohoavat jonnekin 900 metriin ja niiden välistä pilkistävä ihka oikea jäätikkö 1 200 metriin. Tuo jäätikkö ulottuu Ruijan lisäksi Tromssan lääniin ja on pinta-alaltaan 42 neliökilometriä. Koollaan se on Norjan yhdeksänneksi suurin.

E6:lle päästäksemme oli ajettava tuttua tietä takaisin ja koettava uudelleen yli nelikilometrinen yksikaistainen maantietunneli. Breivikbotnissa olimme kuulleet, että tunnelin ollessa huollossa sen tilalle otettiin heinää paikoitellen puskeva rantatie. Toinen juttu, jonka kuulimme, oli että tunnelissa ajettiin yleisesti pitkät valot päällä ja että norjalaisilla oli paha taipumus ajaa liian peräkkäin tunnelissa, mikä saattoi johtaa siihen, että rekan tullessa vastaan väistävät henkilöautot eivät sovi ohituspaikalle. No, meille ei tullut yhtään autoa vastaan tunnelissa tällä kertaa.

E6-tietä ajoimme länteen vain toistakymmentä kilometriä, ensin Alteidetiin (Tuikkanen) ja sitten Storengiin Arctic FjordCampin jälkimmäiseen risteykseen, johon parkkeerasimme kulkuvälineemme ja siirryimme maastoon. Olin nimittäin etukäteistiedustelulla "löytänyt" HKB 36./971 Storengin linnoitteita tämän risteyksen maanpuolelta ja itse asiassa siitä piti lähteä tie kohdealueelle. Tie löytyikin.

Valitettavasti se, minkä ilmakuvalta olin tulkinnut harmaiksi betonilinnoitteiksi osoittautui "rantteeksi" eli polttopuiden tekopaikaksi, missä puuta oli varastoitu kotamaisesti pystyasentoon. Kiertelimme hetken, kunnes kohdalle osui koiraansa ulkoiluttava paikallisasukas. Siltä kuulin, että olimme oikeassa kohtaa, mutta linnoitteet olivat syvemmällä ja niitä olisi vaikea löytää.

Tästä innostuneena jatkoimme kiertelyä ja jo aika läheltä, itse asiassa aivan tuon polttopuiden tekopaikan ympäriltä löytyi linnoitteita. Näyttää siltä, että metsää harvennettaessa yhdyshaudat ja tykkiasemat oli työnnetty täyteen oksia ja romua, mikä vaikeutti niiden löytämistä. Tyydyimme näihin ja jatkoimme matkaa. Seuraava kohteemme oli lähellä Sörstraumenin siltaa, joka avattiin vuonna 1980.

Patterin HKB 37./971 Nordstaumenin jäänteiden löytyminen avoimelta Nordstraumennesetiltä piti olla kakunpala. Ilmakuvilta löytyi helposti kolme pyöreää tykkiasemaksi sopivaa kohtaa ja tulenjohtotornin paikka. Oli vaan unohtunut tulkitessa mittakaava. Tykkiasema oli luultavasti tähystyspaikka ja rinkulat olivat konekivääripesäkkeitä. Päättelimme, että oli siirryttävä lähemmäs E6-tietä metsään ja etsittävä sieltä. Betonirakenteita löysimmekin ja yhdyshautoja, mutta tykkiasemia ei. Aikamme kierreltyämme nostimme kädet pystyyn ja lähdimme kohti seuraavia kohteita, joista seuraavassa blogikirjoituksessa.

Reissun jälkeen katsoin kriittisesti uudelleen ilmakuvia ja maastokarttoja ja löysin yhden tykkiaseman ja muita linnoitteita. peltoaukean keskeltä metsäsaarekkeesta läheltä Sörstraumenin siltaa. Paikan läpi on laitettu menemään sähkö- ja/tai puhelinlinja. Paikka on hiukan outo, mutta ennen siltaa paikka ohitettiin meren puolelta lautalla. Tässäkin salmessa käy kova virtaus. Yllä olevassa kuvassa tuo metsäsaareke on äärimmäisenä vasemmalla.

Hasvik

Sunnuntai 5.10.2025 - Reino Myllymäki

Toisena Öksfjord-päivänä oli vuorossa retki Söröyan saaren eteläkärkeen, jossa on Hasvik-niminen taajama ja Håen-niminen niemi, jolla sijaitsee HKB 34./971 Hasvik -nimisen patterin jäänteet.

Hasvikin pääsee autolautalla, jossa on tilaa 100 matkustajalle ja noin 40 autolle. Ruijan tukipolitiikan ansiosta lautta on kaikille ilmainen. Samanlainen lautta vie ihmisiä ja autoja Öksfjordista myös neljään muuhun paikkaan: vuonon toiselle puolelle Tverrfjordiin, seuraavaan vuonoon Nuvsvågiin sekä vielä kauemmaksi Bergsfjordiin ja Sör-Tverrfjordiin. Tverrfjordista pääsee Nuvsågiin ja kauemmaksikin tietä pitkin, mutta Bergsjord ja Sör-Tverrfjord ovat irrallisia pieniä tienpätkiä vuonojen rannoilla.

Autolautan lisäksi Hasvikiin pääsee hurtigbåtilla ilman autoa. Mutta auton takia olimme siis menossa autolautalla. Autolautalla on viihtyisä odotustila matkustajille ja sen yhteydessä itsepalvelukahvila, josta saa juotavaa ja pikkupurtavaa, toki kohtuullisen kalliiseen hintaan.

Hasvikiin päästyämme ajoimme Håenin mäelle. Katumaasturilla pääsimme tien huonontumisesta huolimatta ihan patterin linnoitteiden sekaan rakennetun linkkitornin luo. Siitä lähdimme sitten tekemään tutkimusretkiämme varsin laajalle patterialueelle. Tutkimustyötä vaikeutti tuuli, joka oli 12 m/s ja puuskissa 17 m/s. Lippalakki olisi mennyt tuulen mukana, joten sitä ei voinut käyttää. Korviin otti niin, että kaivoin kameralaukusta lentonäytöksiä varten varaamani korvatulpat.

Patterialueelta näki Hasvikin taajamaan, satamaan, 173-metriselle Håen-vuorelle, satamaan ja Lopphavet-merialueelle, josta se tuuli puhalsi talttumattomalla voimalla jokseenkin etelästä.

Tänne kannatti tulla, sillä näkemistä oli paljon, vaikka kaiken tähdellisen saksalaiset olivat lähtiessään räjäyttäneet. Kaikki kuusi tykkiasemaa löytyi ja sen lisäksi esimerkiksi tulenjohtotornin jäänteet sekä lukuisia varastojen perustuksia, asuinbunkkereita sekä tähystys- ja sivustasuojausasemia.

Olin jo ennen reissua keskustellut Söröyan saarella asuvan suomalaisen kanssa. Hän oli löytänyt kirjani julkistusvideot Ilmailumuseoyhdistyksen Youtube-kanavalta ja otti yhteyttä. Nyt saimme kutsun iltapäiväkahveille hänen kotiinsa. Hetken pohdittuamme vaihtoehtoja muutimme suunnitelmia.

Suomalainen asui Breivikbotnissa 15 kilometriä Hasvikista pohjoiseen. 882-tie vie sinne ja pidemmällekin Sörvaeriin, mutta sinne tieverkko päättyy. Hyväkuntoinen tie kulki "kuunmaisemassa", johon olimme toki pohjoisemmassa tottuneet.

Pari tuntia kului pizzan ja iltapäiväkahvien seurassa toisen maailmansodan ympärillä olevista aiheista jutellen. Suomalainen oli kylänsä ainoa suomenkielinen, joten juttukavereiden saaminen livenä oli varmaan harvinaista. 500 hypyn laskuvarjomies oli töissä kalatehtaalla, joka työllisti suuren osan kyläläisistä. Miehellä oli thaimaalainen vaimo ja lapsia. Kotikommunikointi kävi englanniksi.

Saimme vihjeen, että lauttajonossa kannatti olla ajoissa, sillä oli perjantai. Niinpä lähdimme ajoissa, ajoimme jonoon ja teimme aamiaisostokset kaupassa vasta sen jälkeen. Myös linja-autoaseman vessalle tuli käyttöä. Lauttarannan opasteista puuttui määränpää, sillä Hasvikista taitaa päästä vain Öksfjordiin ja sitä kautta muuhun maailmaan.

Illalla Öksfjordissa menimme kolmannen kerran illastamaan Loppakrohin syömään nachoaterian. Näin ravintolan kaikki kolme ateriavaihtoehtoa tulivat testatuksi: poropizza, hampurilaisateria ja nachot. Hyviä olivat kaikki. Myös ravintolan ulkomaalaistaustaiselle kokille kelpasi juttuseura. Perjantaisin myöhään auki olevassa ravintolassa ei ollut muita asiakkaita.