Skjervöy

Matka Nordreisasta eli Rässikäisestä länteen jatkui E6-tietä pitki kuitenkin siten, että pian Sörkjostunnelin jälkeen kurvasimme tielle 866, joka vei kohti Skjervöy-nimistä taajamaa. Matkan varrella oli vielä yksi vuonon alittava tunneli (2,1-kilometrinen Maursundtunnelen, alimmillaan reilut 90 metriä merenpinnan alapuolella), vähän lyhempi Kågentunnelen ja lopulta vielä reilut 800 metriä pitkä Skattörsundin silta, joka oli yksikaistainen ohituspaikoin.

Skjervöyssä etsiydyimme paikallisen urheilukentän taakse, josta tarkoitus oli Engnesveieniä pitkin lähestyä molempia päivän kohteita, jotka olivat HKB 2./972 Skjervöy ja HKB 33./971 Kaagsund. Tarkoitus oli ajaa katumaasturilla niin pitkälle kuin mahdollista. Mutta tämä ajatus tyssäsi heti alkuunsa.

Tietä urheilukentän takana oli kavennetty paikallisen juoksukilpailun takia. Ja vaikka ei olisi kavennettukaan, Engnesveienillä oli moottoriajoneuvoilla ajo kielletty. Jännittävä autoajelu muuttui patikoinniksi. Ei ollut eka kerta.

Norjalaiset eivät kutsu rannikkotykistön pattereita niiden saksalaisilla nimillä, vaan ovat antaneet - kun ovat antaneet - paikkaan sidottuja nimiä. HKB 33./971 Kaagsund on siten Engnes Kystfort. Ja sinne on matkaa tietä pitkin neljä kilometriä!

Matkan varrelle olin tiedustellut myös todennäköisen HKB 2./972 Skjervöyn sijoituspaikan. Kävellessämme vilkuilin metsiä, josko jossain näkyisi betonia. Selvisi, että se. minkä ilmakuvilta olin tulkinnut betoniksi, oli todennäköisesti tavallista kalliota. 

Reilun kilometrin päästä löysimme laavun, joka oli pystytetty hyvälle näköalapaikalle. Sen takaa metsästä löysimme pätkän yhdyshautaa ja tähystyspaikan. Mutta emme muuta.

Tie Engnesiin oli sinänsä patikoijalle hyvää. Katumaasturilla olisi päässyt pariin kilometriin, jossa olisi tullut niin isoja kiviä, että olisi pitänyt kaivaa leka esiin tai peruuttaa takaisin. Tie oli kapea ja helposti saattoi kuvitella saksalaisen autonkuljettajan otsan hikikarpalot, kun hän on sompaillut Opel Blitzillä näillä poluilla. Autot olivat toki siihen aikaan pienempiä, nykyään tämä on lähinnä mönkijäura.

Ennen Engnesiä oli 95 metrin korkeudessa näköalapaikka, jossa oli penkki ja opastustaulu sekä vieraskirja. Opastustaulun kartta valitettavasti ei tuntunut yhtyvän maastoon eikä tykkiasemien sijaintikaan täsmännyt ilmakuviin. Oli raskasta lähteä laskeutumaan kohti patterialuetta ja merta, sillä tietoisuudessa oli, että tämä mäki oli kiivettävä takaisin samoin kuin kaikki muutkin mäet polveilevan reitin varrella.

Alhaalta löytyi ensin taidokkaasti räjäytetty tulenjohtotorni ja sen jälkeen ainakin kolme kuudesta tykkiasemasta saattoi löytää. Tykkitiet olivat kasvaneet umpeen koivua ja aluskasvillisuutta ja niitä oli vaikea löytää ja kulkea. Rannassa oli uudempi puinen rakennus muuntamon ja korkean tornin vieressä. Rakennuksen ulko-ovi oli murrettu auki.

Tutkittuamme aikamme kohdetta lähdimme takaisin. Samat neljä kilometriä... Autolle päästyä oli kasassa jo 14 000 askelta eikä päivä ollut vielä pitkälläkään. Etsimme HKB 2./972 Skjervöytä kahdesta muusta mahdollisesta paikasta, mutta emme löytäneet merkkiäkään.

Reissun jälkeen löysin tiedon, että toinen paikka sataman kupeessa oli oikea. Asunto- ja teollisuusrakentaminen vain oli hävittänyt kaikki jäännökset... paitsi sen näköalapaikan takaa löytämämme yhdyshaudan pätkän ja tähystyspaikan. Ne ovat samalla kulmalla, tähystyspaikka 100 metriä korkeammalla kuin se maankaatopaikka sataman takana, jossa jotain on joskus saattanut olla.

Emme jääneet pidemmäksi aikaa Skjervöyhin, mutta tänne pitää joskus tulla uudelleen. Matka jatkui iltapäivällä E6-tietä länteen Olderdaleniin (Talosvankka), josta menimme Lyngseidetiin (Yykeänmuotka) lautalla majoittumaan yöksi. Iltapäivästä lisää seuraavassa blogikirjoituksessa.