Kokemuksia Pohjois-Norjan linnakebongailusta

Reilussa kahdessa vuodessa olen onnistunut tekemään viisi linnakebongailumatkaa Pohjois-Norjaan. Lupasin edellisessä blogikirjoituksessa kirjata ylös joitakin kokemuksia.

Suomesta Norjaan pääsee kuuden eri rajanylityspaikan kautta: Näätämö, Nuorgam, Utsjoki, Karigasniemi, Hetta ja Kilpisjärvi. Näistä vain Nuorgam on jäänyt itseltä käyttämättä. Rajanylityspaikoilla on merkitystä sikäli, että automatkailu on suunniteltava noiden kautta eli ne määrittävät reitin suunnittelua.

Norjassa ei ole juuri vaihtoehtoisia reittejä. Tana brusta pääsee kyllä kahta reittiä Lemmijoelle (Lakselv) ja Talosvankasta (Olderdalen) työläästi Yykeänperän (Skibotn) kautta Yykeänmuotkaan (Lyngseidet) sen sijaan, että käyttäisi 91-tien lauttayhteyttä. Mutta siinä ne ovatkin; Tromssan ympäristössä on sitten tievalikoimaa enemmän ja Bardufossin ympärillä varsinkin. Mutta ylempänä tällaista yleisyyttä ei ole.

Tana bru on ainoa Norjan puolella Tenojoen ylittävä silta, joten siitä on melko pakko ajaa, ellei koukkaa Suomen kautta: Nuorgamista Suomeen ja Utsjoelle ja siitä Tenojoen yli takaisin Norjaan.

Kirkkoniemestä (Kirkenes) Vuoreijaan (Vardö) on 250 kilometriä ja Vuoreijasta Berlevågiin 280 km. Molempia reittejä voi lyhentää käyttämällä Hurtigrutenin avulla. Laivaan myydään lippuja sekä matkustajille että autoille. Viimeksi mainitut ajetaan laivaan hassusti kylkiportin ja sitä seuraavan hissin avulla. Oma kokemus on, että henkilökunta ajaa ulkomaalaisten autot sisälle. Hurtigruten vähentää kilometrejä sekä mahdollistaa lepäämisen ja luontoelämysten saamisen, mutta ei sinänsä nopeuta matkantekoa. Lisäksi on otettava huomioon sää: syksyllä 2025 osuimme Norjaan hyvin tuulisella säällä. Niin pahalla kelillä (tuuli 20 m/s, puuskissa 26 m/s), että Hurtigruten pysäytti laivansa Hammerfestiin. Sain rahat takaisin sen jälkeen, kun selitin asian Tallinnan palvelukeskukselle. Ei tieto tuntunut kulkevan firman sisällä... Noin 80 km laivamatka vaihtui 280 km automatkaan.

Norjalaiset tiet ovat kapeampia ja mutkaisempia kuin suomalaiset. Yleisin nopeusrajoitus on 80 km/h enkä yhdeksänkympin laattaa ole nähnyt kuin pari kertaa. Linnakebongailussa ajomatkat ovat (yleensä) lyhyitä, eikä kannata rikkoa nopeusrajoituksia, vaan päästää norjalaiset maantieohjukset ihan hyvällä ohi.

Autoksi ei kannata ottaa matalalla maavaralla olevaa autoa. Maasturi olisi maavaransa puolesta hyvä, mutta tällaisilla matkoilla on tehtävä kompromissi valtateiden ajomukavuuden ja linnaketeiden etenemiskyvyn välillä.

Polttoaine on ollut matkoillamme suurin piirtein saman hintaista Norjassa ja Suomessa, mutta kevään 2026 reissulla Ruotsi ja Norja olivat halvempia. Diesel maksoi niissä noin 1,80 €/litra, kun se Suomen puolella olisi ollut 2,10 €/litra.

Osa lautoista on ilmaisia (esimerksi Öksfjord-Hasvik sekä Hansneset-Reinskard ja Hansneset-Kalsa), osa maksullisia kuten 91-tien lautat Talosvankka-Yykeänmuotka ja Svensby-Breivikneset tai 862-tien Brensholmen-Botnhamn. Kannattaa ladata kännykkään FerryPay ja siihen maksukortti ja auton rekkari niin lauttamaksuhomma sujuvoituu.

Majoituksia varatessa kannattaa legit jättää lyhyiksi ja ottaa suosiolla huomioon linnakebongailujen vaatima aika. Ja hyväksyä se, että kaikki ei mene aina niin kuin on suunnitellut. Kaksi kertaa on näyttänyt siltä, että autolla pääsee lähelle, mutta todellisuus on ollut neljä kilometriä patikointia suuntaansa. Paitsi voimia, tähän kuluu myös aikaa, jolloin päivä - ja syksyllä päivänvalo - loppuu helposti kesken.

Norjalaiset hotellit ovat kalliita, eikä niitä löydy joka kylästä. Niinpä Bookingin tai AirBnB:n kautta löytyy vuokrattavissa olevia yksityisasuntoja. Eivät nekään halpoja ole, mutta vertailun vuoksi: viimeisellä reissulla aika vaatimaton Lyngseidetin matkailukeskuksen huone maksoi ilman aamiaista liki 200 € kahdelta hengeltä per yö, ison kämpän voi saada kahdelle hengelle yksityiseltä satasella per yö. Liikkeellä kannattaa kuitenkin olla aikaisin, sillä jollain Norjan kolkilla on yksityistäkin tarjontaa niukasti. Nopeat syövät hitaat.

Norjassa kaupat eivät ole auki sunnuntaisin, joten sunnuntain ruoat kannattaa ostaa kylmälaitteisiin riittävän aikaisin eikä huono ajatus ole ottaa kuivamuonaa sen varalta, ettei ehdi lauantainakaan kauppaan...

Norjalaisesta keittiöstä puuttuu mikroaaltouunin kupu ja astianpesukoneen hana. Viimeksi mainitun olen nähnyt kerran viidellä reissulla. Joskus puuttuu koko astianpesukone. Yllättävä puute on kahvinkeitin. Perinteinen suodatinkahvinkeitin on korvattu jollain vaikeakäyttöisellä kapselilaitteella tai pressopannulla. Niiden huono puoli on, että niillä ei oikein saa keitettyä kahvia termospulloon. Kun kämpissä on kuitenkin usein vedenkeitin, kannattaakin termarit täyttää kuumalla vedellä ja nauttia maastossa murukahvia, vaikkei siitä muuten pitäisikään. Joskus muuten näistä kämpistä puuttuu myös mikroaaltouuni. Kannattaa varausta tehdessään tutkia ominaisuuslistojen lisäksi myös kuvat.

Pohjois-Norja on muuttumassa pikku hiljaa mökkialueeksi. Valtaosa asunnoista on silloin tällöin käytännössä olevia lomamökkeja, joiden puristuksissa linnakkeet ovat.

Norjalaiset eivät ole mitenkään ylpeitä saksalaisten jälkeensä jättämistä rannikkotykistön linnakkeista. Mielestäni häpeilyyn ei ole mitään syytä ja se on sikäli haitallista, että häpeily johtaa helposti vaikenemiseen ja mehän tiedämme, että kansakunta, joka ei tunne historiaansa, on tuomittu kokemaan sen uudelleen. Toisaalta käy helposti niin, että oiva matkailukohde jää aivan pimentoon, kun vierailijoina on vain meikäläisen tapaisia nörttejä.

Edellä kirjoitetun seurauksena linnakkeille ei ole juurikaan viitoituksia. Jos on, se on usein tyyliin "kystfort" tai niin, että kystfort-sanan edessä on paikallinen nimi.

Linnoitealueen opasteita on tullut vastaan vain muutamassa kohteessa. Minun ei oikeastaan pitäisi valittaa tästä tilanteesta ollenkaan, sillä noiden seurauksena laatimani matkaoppaat Pohjois-Norjan linnoitteille ovat arvokkaampia.

Joissakin tapauksissa linnakkeet ovat jääneet rakentamisen alle tai puristuksiin, mutta usein linnakealueet ovat jonkin sortin kulttuuriperintökohteita ja sijaitsevat kruunun maalla. Niinpä niissä saa käydä rohkeasti tutustumassa. Usein tykkiasemiin menee ihan asialliset tiet, sillä jotain pitkin saksalaistenkin on pitänyt kenttätykkinsä asemiin saada. Usein tykkitie paljastaakin tykkiaseman paikan. Tulenjohtotorni voi olla jossain määrin erillään tykkiasemista. Patterit olivat usein neli- tai kuusitykkisiä, jolloin kaksi- tai kolmitykkiset jaokset on selkeästi rakennettu toisistaan erilleen.

Kun Ruijan (Finnmark) patterit sijaitsevat usein avoimessa kuumaisemassa, etelään päin siirryttäessä puuraja nousee ylöspäin ja patterien löytäminen vaikeutuu. Kun aluskasvillisuus lisääntyy, liikkuminen linnakkeissa vaikeutuu. Varsinaisten puiden lisäksi patterialueen yhdyshaudat saattaa täyttää pensasmainen pohjanpaju, joka vastustaa läpikulkemista ponnekkaasti. Käärmeitä tai lepakoita pohjoisessa ei taida olla - ei ole ainakaan tullut vastaan - mutta valitettavasti punkit ovat levinneet jo koko Pohjois-Norjan rannikkokaistaleelle. Se on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Kuva: Raimo Korpi.

Asiallinen pukeutuminen on siis tarpeen. Suosittelen pitkiä housuja, joiden lahkeet on työnnetty sukkiin. Hyvin rasvatut vaelluskengät ovat kokemukseni mukaan käyttökelpoisemmat kuin lenkkitossut ja kumisaappaat - yhdessä ja erikseen. Pitkähihaista myös yläkroppaan ja päähän lippis. Säät vaihtelevat, joten kerrospukeutuminen on tarpeen. Säähän kun emme voi vaikuttaa, mutta varustukseen ja asenteeseen voimme. Punkkitarkastus kannattaa tehdä joka ilta suihkun alla.

Ja lopuksi: mukaan matkaopas. Viides matkaopas julkistetaan 19.8.2026.