Rakkenes ja Falvik

Ylitettyämme E6:ta pitkin Sörstraumenin sillan edessämme oli nopeasti seuraava kohde, HKB 38./971 Rakkenes. Se ei ollut kirjallisuuden mukaan ihan tavallinen rannikkotykistön patteri, vaan jonkinlainen patteritukipiste, mitä ikinä tarkoittaakin.

Jouduimme sahaamaan E6:ta pitkin Rakkenesin kohdalla useampaan kertaan, ennenkuin tajusimme, että tien alta menevä noro on Rakkeneselva. Sitten otimme lupaavan liittymän tämän noron eteläpuolta ja parkkeerasimme siihen.

Tie ei ollut katumaasturilla ajokelpoinen, joten jalkapatikassa eteenpäin. Vastaan tuli tien suuntainen sähkölinja, jonka alta oli puut kaadettu. Melkoinen risusavotta, jossa suuri määrä polttopuukelpoista puutavaraa oli jätetty maahan. Paikalta löytynyt etiketön Alkon viinapullo - jonka sisällä oli tosin jotain muuta kuin alkoholia tai puhdasta vettä - saattoi antaa viitteitä työmiesten kansallisuudesta.

Risusavotan toiselta puolelta löytyi sitten tuo Rakkeneselva-nimisen noron sivu-uoma, kypsiä vadelmia ja sodanaikaisian linnoitteita, jotka ulottuivat osin uoman päällekin. Kohdassa oli useiden puurakenteisten rakennusten perustuksia, joiden läpi ranteen vahvuinen ja vahvempikin kasvusto puski läpi. Ilmakuvilla niitä ei näkynyt. Emme löytäneet tykkiasemia emmekä tulenjohtotornia. Risusavotta haittasi kovasti alueen tutkimista.

Reissun jälkeen heräsi epäilys, että emme löytäneet ihan tiedustelemaani aluetta. E6:ta edestakaisin sahatessa taisi suunnat mennä sekaisin niin, että valitsimme väärän liittymän. Oikea olisi ollut seuraava Rakkeneselvan jälkeen. Ehkä sieltä löytyisi tulenjohtotorni ja tykkiasemat, tai sitten tykkiasemat löytyisivät vuonoon työntyvästä niemestä (Rakkenes, Rakkuniemi). Kokemukseni mukaan aikaisin hylätyt linnoitteet jäivät usein räjäyttämättä ja tämä oli sellainen. Täältä lähdettiin pois jo syyskuussa 1943. Jäi harmittamaan, sillä ehkä löysimme vain vankileirin jäänteitä.

Ilmeisesti betonirakenteiden löytyminen tyydytti meitä ja lähdimme kohti päivän neljättä ja viimeistä kohdetta, joka oli HKB 3./972 Falvik. Se sijaitsi niemessä, jonne vei tie 7950, joka kiertää niemen melkein kokonaan. Itse patterin piti sijaita Storvikissa, jonka suomenkielinen nimi on Kivipahta.

Patterialueen olin ennakkotiedustellut erään pikkutien varteen. Yllätykseksemme reitti sinne oli suljettu portilla, mutta se ei ollut lukossa, vaan portinpuoliskoja piti yhdessä jonkinlainen iso nippuside.

Portin takaa löytyi ilmeisesti kyläyhdistyksen ylläpitämä nuotiopaikka mutterimajoineen. Tuon mutterimajan olin tiedustellut tulenojohtotorniksi, joten kohtaamisemme oli vähintään lievä pettymys. Alueelta lähti kuitenkin lupaava tykkitie tiukasti ylärinteeseen.

Tykkitien varrelta löytyi kolme tunnelin suuaukkoa. Tunneleissa oleva vesi teki mahdottomaksi tiedustelut syvemmälle.

Ylempää löytyi sitten todennköisen tulenjohtotornin rauniot. Falvikista luovuttiin ilmeisesti vasta toukokuun alussa 1945, joten tämä on ollut viimeisiä räjäytettyjä linnoitteita.

Mutterimajan ympäriltä löytyi paluumatkalla suuri määrä huoltorakennusten perustuksia sekä sellainen osa, joka todennäköisesti on kuulunut tykkiaseman koneistoon. Itse tykkiasemia emme löytäneet. Täälläkin tutkimustyötä haittasi joka paikassa kasvava ranteenvahvuinen koivikko.

Illan hämärtyessä lähdimme kohti majoitusta, joka oli Nordreisassa eli Rässikäisessä. Söimme hampurilaisateriat Storslettissa eli Hansinkentällä, ajoimme remontissa olevan Reisaelvan eli Raisinjoen sillan yli (liikennevalot, liikenne vain yhteen suuntaan kerrallaan) ja sitten navigaattori ei osannut ohjata meitä oikealle sivutielle ennen 2.2.2018 avattua Sörkjostunnelia, vaan ajoimme 4,6-kilometrisen tunnelin läpi ja ajoimme takaisin sitä mutkaista tietä, jonka tunneli oli korvannut. 

Totesimme, että näitä kohteita tuskin kukaan jälkeemme löytää, sen tekee nimittäin vaikeaksi etelää kohden yhä korkeammalle kipuava puuraja sekä lisääntyvä aluskasvillisuus. Pohjoisen "kuunmaisemasta" on helpompi löytää linnoitteet. Mitään viittoja tai opasteita ei näissä kohteissa ole.