Lopan saari eli LappeaPerjantai 3.10.2025 - Reino Myllymäki Ensimmäisenä varsinaisena Öksfjordin päivänä oli vuorossa vierailu Lopan eli Lappean saarella ja HKB 35./971 Loppa -patterilla. Vierailupäivä oli valittu tarkoin, sillä hurtigbåt kävi vain kahdesti viikossa kahteen otteeseen Lopan saarella, tiistaisin ja torstaisin.
Sviittimme ikkunasta oli hyvä näkymä hurtigbåt-laiturille eikä alukseen siirtymiseen mennyt kuin pari minuuttia. Edellisiltana illastaessamme Loppakro-nimisessä ravintolassa (tässä pienessä taajamassa ei ole kuin kaksi ravintolaa ja yksi grillikioskivaunu) huomasin Snelandian kännykkäsovelluksesta, että seuraavan päivän aamuvuoroa oli muutettu. Alus ajaisikin suoraan Lopan saarelle käymättä Skavnakkissa. Luulimme olevamme aluksen ainoat asiakkaat ja että reittiä oli muutettu meidän takiamme.
No ei tainnut olla niin. Nämä hurtigbåt-alukset ovat tärkeitä yhteysaluksia Norjan saaristossa. Niinpä kyytiin lastattiin peräkärry täynnä puutavaraa ja lisäksi ainakin yksi työmies työkaluineen. Perillä näimme, että ne olivat menossa eri kohteisiin. Peräkärry meni kirkon korjaukseen ja työmies erään mökin kattoa korjaamaan.
Vaikka aluksen perätasanne tuli tästä yhdestä peräkärrystä kuormineen täyteen, matkustajapuolella ei käyttöaste kohonnut kovin korkeaksi. 93-paikkaiseen matkustamoon tuli kymmenkunta matkustajaa me kolme mukaanluettuina.
Matka kesti 50 minuuttia. Välillä - mennen tullen - koetin ottaa kuvia matkan varrelle jäävästä HKB 33./971 Gammelvaer -patterin alueesta ja nähdäkseni tällä kertaa onnistuin saamaan julkaisukelpoista materiaalia. Vaikeaa on kuitenkin hahmottaa karttoja kolmeulotteisessa maailmassa ja ottaa oikeasta kohdasta kuvia, kun pitkä putki kutistaa maiseman liki kaksiulotteiseksi. Mutta niitä kuvia voi sitten katsoa Matkaoppaan Pohjois-Norjan linnoitteille nelososasta (Alta-Lyngen).
Lopan (Lappean kveeniksi) saarella on kaksi satamaa. Toinen on Lopan kylän kohdalla, toinen on Mevaerissä. Se on suojaisempi ja siksi hurtigbåtit ajavat sinne. Sinne saapuessamme oli vuorossa lastin purku. Osa matkustajista jatkoi Skavnakkiin, osa jäi Lopalle - ja hajaantui.
Me lähdimme kävelemään kohti kohdealuetta ja ensimmäisenä vastaan tuli kunnan rakentama yhteysaluksen odotustila, joka tuli meille iltapäivästä varsin tutuksi. Sen takana oli puucee.
12-neliökilometrinen Loppa muodostuu oikeastaan neljästä yhteenkasvaneesta saaresta. Pohjoissaaren korkein kohta on 233-metrinen Matmorstuva ja tämän osan länsirinteet ovat keväisin lintuharrastajien paratiisi. Korkein kohta on kuitenkin 289-metrinen Rektind. Sen, Möneshöydenin ja 108-metrisen Fjellavlöysingenin kainaloon jää "fantastinen uimaranta", jossa uimavesi taitaa olla alhainen läpi vuoden. Ennakkotiedustelun perusteella yli 90 metriin kohoavalla Möneshöyden-vuorella piti olla "jotain" ja koska sinne pääsi vain satamasta katsottuna vuoren toiselta puolelta, kävelimme sinne. Tiemme erosivat, kun minä lähdin Perletur-viittojen innostamana nousemaan vuorelle ja toiset valitsivat loivemman lähestymistavan. Samalla jouduimme vuoren huipun eri puolille. Vuoren huipulla on - yllättävää kyllä - suo.
Ylhäältä oli mahtavat näkymät Matmorstuvan suuntaan. Sen sijaan ilmatorjuntapatterien asemiksi ajatellut kohteet osoittautuivat tähystyspaikoiksi, konekivääriasemiksi taikka sitten asumusten tai varastojen pohjiksi. Aikamme kierreltyämme laskeuduimme alas ja nautimme eväitä hautausmaan puistonpenkillä. Hautausmaalta ei löytynyt edes yhtä "pakollista suomalaista".
Lopan kylää. Vasemmalla kirkko ja oikealla suljettu majatalo. Kylässä on jokunen asukas ilmeisesti ympäri vuoden. Saarella on mönkijöiden lisäksi muutama lava-auto. Tämän jälkeen kävelimme Lopan kylän läpi. Isompi tie - juu, siinä oli jopa öljysorapinta - päättyi kirkon ja ilmeisesti viime vuonna sulkeutuneen majatalon luo. Siitä eteenpäin kiersimme vuoren mönkijällä ajokelpoista polkua pitkin.
Tämän polun varresta läheltä Mönesoddenia löytyi sitten HKB 35./971 -patterin jäänteet. Löysimme kahden ison ja kahden pienen tykin tykkiasemat kohtuullisen hyvässä kunnossa, tulenjohtotorni, asuinbunkkerit ja varastot olivat saksalaiset lähtiessään räjäyttäneet. Kirjallisuuden mukaan patterilla oli ollut neljä 15,5 cm kanuunaa, yli 6,5 cm brittiläinen kanuuna, kaksi 5 cm panssarintorjuntatykkiä ja kaksi 2 cm ilmatorjuntatykkiä. Kahta isoa tykkiasemaa jäimme kaipaamaan. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja vaikeutti kuvaamista.
Mevaerin sataman puoleinen Möneshöydenin rinne on todella jyrkkä. Jyrkänteen päällä oli Perletur-laatikko, jonka vieraskirjaan kirjasin käyntimme. Aikamme linnoitteita kuvattuamme palasimme satamaan. Siinä vaiheessa aikaa hurtigbåtin saapumiseen taisi olla viisi tuntia. Kymmenen tunnin vierailusta siis puoletkin olisi riittänyt ja jos olisi kävellyt suoraan linnoitteille, kaksi tuntia riittäisi ihan hyvin.
Vietimme aikaa syömällä, kuivattelemalla varusteita, ihmettelemällä satama-altaan mereneläviä ja katselemalla maisemia. Hurtigruten-linjalla ajanut Richard With -alus ajoi Lopan ja mantereen välistä matkallaan Öksfjordista Skjervöyhin. Alus oli lähtenyt Öksfjordista neljän jälkeen ja saapui Skjervöyhin klo 19.30.
Pitkäksi aika kävi. Mutta lopulta yhteysalus saapui.
Ennen lähtöä oli vielä purettava kuorma. Puutavaranippu oli tuttu, se oli aamulla ollut Öksfjordin hurtigbåt-laiturilla ja tuli siis nyt Lopalle. Matka Öksfjordiin kesti 1,5 tuntia, sillä nyt kävimme Skavnakkissa. Saavuimme 19.45 Öksfjordiin ja kävelimme Loppakrohon, joka virallisesti oli sulkeutunut klo 19, mutta epävirallisesti tarjosi meille vielä aterian. Lopan kunta on saanut nimensä Lopan saaresta, jolla on ollut asutusta jo viikinkiaikana. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Öksjord - varjojen laaksoMaanantai 29.9.2025 - Reino Myllymäki Lupasin kertoa syksyn 2025 linnoitteiden bongausmatkasta Pohjois-Norjaan. Menimme autoyöjunalla Kolariin, josta jatkoimme Kautokeinon pohjoispuolelle Lahpoluoppaliin, mistä olimme löytäneet majoituksen yhdeksi yöksi. Se oli hiukan E45-tieltä sivussa, rauhallinen pieni kylä, jossa oli nähdäksemme aivan kunnossa oleva mutta käytöstä pois jäänyt kirkko tai kappeli. Seuraavana päivänä jatkoimme läpi kanjonin Altaan. On se aina vain niin sykähdyttävä kokemus tuo kanjoni, johon on Trangadalselvan lisäksi ahtautunut E45-tiekin. Altasta lähdettyämme ajoimme läpi Kaavuonon tunnelin, Isolahentunnelin ja Melvik-tunnelin, sillä emme käyneet Kråknesissa katsomassa MKB 7./514 Voldstrandin jäänteitä emmekä sortunutta vanhaa E6-tietäkään.
Talviktunneli ajettiin läpi, mutta Ailikastunnelin jätimme väliin ja ajoimme vanhaa E6-tietä Isnestofteniin, jossa tutustuimme MKB 4./514 Alta -patterin jäänteisiin ja koetimme kovasti löytää tykkiasemat. Löytymättä jäivät tälläkin kertaa. Mutta liki kilometriin kohoavat vuoret paikan pohjoispuolella olivat näyttävät! Tämän jälkeen jatkettiin E6-tietä länteen ja käännyimme Langfjordbotnissa tielle 882, joka veisi meidät Öksfjordiin seuraavaan majoitukseen. Tie oli kapeahko ja mutkikas. Useassa kohtaa oli paikkoja, joissa maa tai lumi voisi vyöryä tielle. Ja muutamassa kohtaa oltiin rakentamassa esteitä vyörymien tielle. Tiellä vastaan tuli myös yli nelikilometrinen vuonna 1988 valmistunut Öksfjordtunneli, joka oli tehty vyörymäherkän alueen ohittamiseksi. Tunneli oli yksikaistainen ja varustettu ohituspaikoin. Paikallinen tyyli näytti olevan ajaa pitkät valot päällä, jotta vastaan tulevan auton huomaisi ajoissa. Yhden rekan päästimme sivuttamaan meidät tunnelissa. Öksfjordissa menimme uuteen majoitukseemme. Uuteen siinäkin mielessä, että alkuperäisen omakotitalomajoituksemme sijaan meille tarjottiin kolmen makuuhuoneen hotellisviittiä, minkä hyväksyimme. Selvisi, että hotelli oli osin remontissa, osin vuokrattu yhdelle firmalle - sille, joka teki niitä vyörymärakennustöitä - mutta pääasia oli, että meille tarjottu sviitti oli siisti. Lisäksi se oli hyvällä paikalla juuri hurtigbåt-laiturin edessä.
Illalla kävimme tutustumassa vielä Ystnesetissä sijaitsevan HKB 32./971 Öksfjordin jäänteisiin. Ne sijaitsivat pääosin Ystnesholmenille johtavan tien molemmin puolin.
Syvä yhdyshauta oli varustettu aidoin yllättävän putoamisen vaaran vähentämiseksi. Poikkeuksellinen ratkaisu kokemukseni mukaan.
Löysimme myös yhden tykkiaseman ja pätkän tykkitietä, mutta juuri muuta ei löytynyt ahkerasta etsimisestä huolimatta. Hyvä näinkin.
Kahden päivän kuluttua Hasvikista palatessa otin vielä tämän kuvan alueesta mereltä käsin. Patterin muut jäänteet ovat jääneet lähinnä asuntorakentamisen alle. Annoin Öksfjordille nimen Varjojen laakso, sillä Öksfjordin länsirannan huiput nousivat 700-800 metriin ja peittivät laskevan auringon. Itärannalla sijaitsevan taajama puolestaan oli rakennettu yli 350 metriin kohoavien vuorten länsirinteille. Vuoret peittivät tässä suunnassa nousevan auringon, joten ison osan aamua ja iltaa laakso oli varjossa. Öksfjord ei ole kunnan nimi, vaan kunnan nimi on yllättäen Loppa. Nimensä kunta oli saanut Loppa-nimisestä saaresta ja Öksfjord oli sen suurin taajama ja tärkeä meriteiden risteyskohta. Seuraavassa kirjoituksessa tuosta Loppa-saaresta enemmän. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Siitä jatkettiin mihin keväällä jäätiinSunnuntai 28.9.2025 - Reino Myllymäki Keväällä 2025 tehdyn Pohjois-Norjan linnoitteiden bongausretken jatkoksi tehtiin syksyllä 2025 uusi retki, jolla matkaseurana olivat Raimo ja Suvi Korpi viimesyksyisen reissun tapaan. Nyt jatkettiin siitä, mistä keväällä jäätiin. Ennsimmäinen kohde oli tuttu MKB 5./514 Alta Isnestoftenilla Altavuonon länsirannalla jylhissä maisemissa.
Alta-patterilla käytiin lähinnä siksi, että se sattui matkan varrelle. Suomesta Norjaan kun voi siirtyä vain viidestä kohtaa (idästä lukien Näätämö, Utsjoki, Karigasniemi, Hetta ja Kilpisjärvi) ja Kolarin autojuna-asemalta lähtenyt matka oli pakko suunnata Kautokeinon ja Altan kautta mielenkiintoisimmille seuduille. Käynnin yhteydessä yritettiin löytää puuttuvia kolmea tykkiasemaa.
Altasta suunnattiin kolmeksi yöksi Öksfjordiin ja sieltä edelleen Storslettin länsipuolelle yhdeksi yöksi. Sieltä ajettiin Olderdaleniin (Talosvankka) ja lautalla yli Lyngseidetiin (Yykeänmuotka). MKB 3./512 Lyngen Spåkenesissa oli käänteentekevä paikka. Siihen asti nimittäin rannikkotykistön linnoitteet oli tuhottu, mutta Spåkenesissa oli tuhottu vain yksi tykkiasema ja kaksi bunkkeria, kaikki muu oli ehjänä. Spåkenesin lähellä on paikka nimeltä Djupvik. Siellä olimme leirintäalueella yhden yön vuonna 1975 tietämättä, mitä naapurissa olisi ollut. Tuota leirintäaluetta ei enää ole. Lyngenin länsirannalla kaikki muuttui. Linnoitteet olivat ehjiä, mutta jo aiemmin oli tullut vastaan se tosiseikka, että etelää kohti kuljettaessa puuraja kohoaa ja aluskasvillisuus lisääntyy, mikä vaikeuttaa kohteitten löytämistä ja löydettyjen kohteiden hahmottamista ja kuvaamista.
Tromssan lähellä MKB 1./512 Tromsö-Syd -patterin alueesta on tehty Tromssan puolustusmuseo ja siellä oli neljästä 10,5 cm SK L/45 -tykistä kolme paikoillaan tykkiasemissaan. Se oli uutta, sillä tykkejä on tullut vastaan tähän mennessä vain kaksi, molemmat jotain kaksituumaisia lähitorjuntatykkejä, toinen Tenojoen suulla ja toinen Lyngseidetin lähellä.
Lyngseidetin jälkeen jouduimme jättämään yhden kohteen väliin pimeyden vuoksi. Parin päivän Tromssan seikkailun jälkeen paluumatkalla kohti Suomea koukkasimme 60 km bongataksemme tämän kohteen, joka oli HKB 999 Breivikeidet. Tämä patteri oli ollut norjalaisten käytössä sodan jälkeen mutta myöhemmin hylätty. Täältä löysimme jotain, mitä Pohjois-Norjassa ei ollut aiemmin tullut vastaan. Kaksikin asiaa, mutta niistä myöhemmin. Kaikkiaan bongasimme noin 15 uutta kohdetta ja viitisen kohdetta jäi löytymättä. HKB 33./971 Gammelvaer jäi laivalta otettujen kuvien varaan, HKB 2./972 Skjervöy on jäänyt rakentamisen alle pääosin, HKB 4./972 Langli jäi löytymättä, HKB 3./480 Lenangeniin johtavan polun alkupää käytiin katsomassa, mutta ajankäyttö ja kalusto estivät kohteella vierailemisen. MKB 2./512 Grötsund sijaitsi suljetulla satama-alueella. Ja viimeiseksi löytymättä jäi HKB 18./972 Nordberg puutteellisen etukäteistiedustelun johdosta. Mutta näihin tullaan mahdollisuuksien puitteissa palaamaan myöhemmin. Saksalaisten rannikkotykistön linnoitteiden bongaus Pohjois-Norjassa on tarkoitus dokumentoida neljänteen (ja viidenteen) Matkaoppaaseen Pohjois-Norjan linnoitteille. Ilman noita kirjoja on viitoittamattomien kohteiden löytäminen hankalaa. Tulen lähiviikkoina käymään läpi reissuamme seikkaperäisemmin kuin nyt. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Mitä tarkoittaa norjan sana ras?Maanantai 30.6.2025 - Reino Myllymäki Edellisessä kirjoituksessani kerroin, kuinka kävimme MKB 4./514 -patterin jäänteillä Isnestoftenissa. Matkalla sinne oli tarkoitus käydä Kråknesetissä, jonka olin tiedustellut MKB 7./514 -patterin todennäköiseksi sijaintipaikaksi. Helpommin sanottu kuin tehty. MKB 7./514 -patteri kantoi nimeä Voldstrand. Se sijaitsee lähellä Isnestoftenia, mistä patterin linnoitteita eivät norjalaiset sotahistorian harrastajat ole kuitenkaan löytäneet. Krigskart.no -sivusto ei ole ilmoittanut paikkaa ollenkaan, mutta epäilee sen olleen Langnesissä Isnestoftenille johtaneen tien varressa Storhaugen-nimisellä pienellä vuorella tai sen ympärillä. Storhaugen-nimisiä paikkoja on Ruijassa vaikka kuinka monta, yksi lähellä Voldstrand-nimistä paikkaa. Toinen löytyi Kråknesista, joka on Alattionvuonoon työntyvä niemi. Sen Storhaugenilta ei löytynyt merkkejä linnoitteista. Patteri oli laivastotykeillä varustettu, eikä semmoisia tykätty raahata merenrannasta liki 100-metrisen vuoren huipulle. Mietin, minne itse tykit laittaisin ja aloin etsiä ilmakuvilta siltä paikalta. Kråknesetin kärjestä löytyikin lupaavia pyöreitä muotoja. Sinne siis. E6-tie Kråknesin kohdalla oikaistiin 16.12.2016 avatulla 2,5-kilometrisellä Melsviktunnelilla, jolloin vanha E6 tie jäi tällä kohtaa Kråknesveien-nimiseksi paikallistieksi. Koska olimme tulossa Altasta, yritimme paikalle eteläistä reittiä. Emme siis ajaneet tunneliin, vaan lähdimme ennen sitä Kråknesveienille, jonka risteyksessä ei ollut minkäänlaisia viittoja.
650 metrin jälkeen vastassa oli lukittu puomi ja sitä ennen kyltti, joka kertoi alueella olevan maanvyörymiä ja että alue oli suljettu liikenteeltä. Norjassahan maanvyörymät ovat aika tavallisia ja epäilimme jonkin jyrkänteen valuneen tielle. Tuosta olisi kuitenkin ollut yli kolme kilometriä kiinnostavalle alueelle, joten päätimme lähestyä paikkaa pohjoisesta. Ajoimme tunneliin ja kävimme ensin Isnestoftenilla, josta kerroin edellisessä kirjoituksessani.
Paluumatkalla kurvasimme taas Kråknesveienille, mutta nyt pohjoisesta. Viimeisen ja vielä rakenteilla olevan omakotitalon kohdalla oli tiellä barrikadi, joka oli kuitenkin mönkijällä ohitettu. Kohdalla oli myös P-alue, johon jätimme auton ja lähdimme patikoimaan kohti Kråknesetia.
Puolen kilometrin päästä selvisi, millaisesta maanvyörymästä oli kysymys. Koko tie oli parin sadan metrin matkalta valunut vuonoon. Varoituksena lähempänä maanvyörymää oli vain pari tielle poikittain asetettua koivunpätkää sekä ilmassa sikin sokin risteilevät puhelinlangat.
Force Majeure? Ei sentään. Kohta oli mönkijällä ohitettu ylärinteen puolelta ja käytimme tätä uraa hyväksi siirtyessämme maanvyörymän toiselle puolelle. Jälkeenpäin asiaa tutkittaessa selvisi, että maanvyörymä oli tapahtunut kesäkuun alussa vuonna 2020, viisi vuotta aiemmin. 650 metriä leveässä ja aluksi 160 metriä syvässä vyörymässä oli tuhoutunut kahdeksan rakennusta ilman ihmisuhreja. Yksi ihminen oli tosin evakuoitu alueelta. Vaikka asiasta oli uutisoitu myös Yleisradiossa, olimme autuaan tietämättömiä asiasta paikalle tullessamme. Katso videot NRK:sta ja Yleisradiosta. Mieleen tuli jälkeenpäin myös se, että vyörymä tapahtui vain 3,5 vuotta sen jälkeen, kun Melsviktunnelen avattiin ja tie lakkasi olemasta E6. Mitä jos vyörymä olisi tapahtunut silloin, kun tie oli vielä valtatie? Monessako kohtaa valtatiet menevät tuon tapaisissa moreenirinteissä? Myös Kråknesetin luo vievä mökkitie meni vyörymässä. Sen tilalle oli rakennettu uusi tie, joka oli kuitenkin jyrkkä. En tiedä, miten ylös päästään kesälläkään ilman nelivetoa. Talot olivat aika uusia ja tien varressa oli jopa yksi katuvalotolppa.
Löysimme mahdollisen patterialueen helposti. Betonisia rakenteita ei ollut havaittavissa kuin ehkä yhdessä kohtaa, niemen pohjoisessa kärjessä näkyi jotain, mitä en kuitenkaan käynyt tarkistamassa.
Niemeltä löytyi neljä läpimitaltaan kuusimetristä tykkiasemaksi sopivaa kivistä ladottua kenttälinnoitetta. Niistä kolme oli pusikoiden peittämiä. Lisäksi löytyi useita konekivääripesäkkeksi tai vartiopaikaksi soveltuvia pienempiä kivilatomuksin kierrettyjä kehiä.
Tykkiasemat olivat aika pieniä, mutta patteri oli varustettu neljällä 10,5 cm SKC/32 -tykein, siis sukellusvenetykein. Sukellusveneen kapealle kannelle tarkoitettu tykki ei kauhean suurta tykkiasemaa vaadi. Patteri tuli paikalle joulukuussa 1943 ja saatettiin helmikuussa 1944 toimintakuntoiseksi. Patteri evakuoitiin jo marraskuussa 1944 ja se pääty Etelä-Norjaan. Patteri oli ilmiselvästi ollut sulkemassa reittiä Jäämereltä Kaavuonoon, jossa majaili taistelulaiva Tirpitz. Se oli siirretty 15.10.1944 Tromssaan, joten patteria ei tarvittu enää täällä. Pidän tätä todennäköisenä MKB 7./514 Voldstrandin sijoituspaikkana, mutta varmaksi en päätelmääni väitä. Olipa päivä! Nätti, tosin pilvinen keli, 8-10 astetta. Jokin vesipisarakin taisi tulla. Päivän liikuntasaldo 11 700 askelta sisälsi sekä Isnestoftenin että Kråknesin. Norjan sana ras tarkoittaa vyörymää. Kuvat: Reino Myllymäki |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Strategisella paikalla jylhissä maisemissaSunnuntai 29.6.2025 - Reino Myllymäki Öljyllä rikastunut Norja on investoinut rahaa infrastruktuuriin muun muassa rakentamalla tunneleita. Tämän blogisarjan kaksi seuraavaa kohdetta ovat juuri sellaisten niemien nokassa, jotka on oikaistu tunnelein. Algastunnelen (Ailikastunneli) on 3,5 kilometriä pitkä ja lyhentää E6-tietä viisi kilometriä oikaisemalla tien. Isnestoftenille kulkeva vanha E6-tie muuttui samalla Langnesveien-nimiseksi paikallistieksi Altan luoteispuolella.
Patterialue sattuu kohtaan, jossa tiessä on levennys. Googlesta löytyvistä kuvista päätellen kohdassa on ollut tilapäisrakennusrivi palvelemassa matkamuistojen myyntiä turistiaikoina. Eipä ole enää, sillä Ailikastunneli otettiin käyttöön 22.11.2018. Nyt rakennusten paikalla on kummalliseen kohtaan jäänyt lumiaura. Ehkäpä silloin, kun lumiaura tuohon unohtui, paikalla oli leveästi lunta. Nyt se on jopa vaarallisella paikalla, joskin liikenne on vähäistä.
MKB 4./514 Alta -patterin alue on vuosikausia ollut virkistysalue ja on sitä yhä. Luultavasti silloin, kun E6 kulki vielä vierestä, alue oli suosittu yöpymispaikka. Käytöstä todisteina on trukkilavoista tehtyjä istuimia, nuotiopaikka sekä hädin tuskin käyttökelpoinen puucee keskellä raunioita.
Paikalla ovat käyneet myös herranterttusia, jotka suuressa viisaudessaan ovat jättäneet täginsä yli 80 vuotta vanhojen raunioiden betonipinnoille.
Rakennukset on räjäytetty kattavasti. Tulenjohtotorni on räjäytettynä mutta muotonsa säilyttäneenä paikoillaan viereen rakennetun puhelinmaston seurana. Maisemat ovat täällä poikkeuksellisen jylhät, sillä Langfjordenin takana kohoavat vuoret nousevat liki kilometriin. Paikka on strateginen, sillä tänne asennetuilla tykeillä saattoi sulkea - yhdessä Storekorsnesin tykkien kanssa - pääsyn Altavuonon perukassa lymynneen taistelulaiva Tirpitzin luo. Patteri oli varustettu Suomi-historian omaavilla ns. Nina-tykeillä eli 13 cm L/55(r) -tykeillä, joita patterissa oli kolme. Niin kuin kaikissa Nina-tykeillä varustetuissa pattereissa. Selkeitä tykkiasemia ei kuitenkaan näkynyt. Niiden olisi olettanut olevan rannassa, sillä laivaston tykkejä ei yleensä raahattu kauaksi rannasta.
Nyt näyttää siltä, että tykit on tuotu aluksilla Toftenin satamaan, mistä on aikanaan kulkenut tykkitie patterialueelle. Tykkitien alkupään jäänteet löytyvät omakotitalon pihalta sataman tuntumassa. Finnmark under Hakekorset -kirjan mukaan tykit ovat olleet liki rivissä tulenjohtotornin läheisyydessä. Luulen, että tykkiasemat on aikanaan tasattu patterialueen keskellä olevaksi aukioksi, jota on käytetty vuosikymmeniä telttailuun. Vierailua edeltävänä yönäkin alueella oli yöpynyt kolme retkuetta, joukossa yksi suomalainen.
Kuten yleensäkin, patterialueet ovat laajoja. Tässäkin tapauksessa linnoitteet jatkuvat kauas vanhan E6-tien toiselle puolelle, missä on sijainnut vankileiri, kasarmeja, ammusvarasto, voima-asema ja erilaisia muita varastoja, joista on vain perustukset jäljellä. Kivahan täällä oli samoilla. Oli kesäkuun ensimmäinen päivä. Sää oli hieno, lämpöä 8-10 astetta ja aurinkokin paistoi välillä. Reilusti raitista ilmaa. Kuvat: Reino Myllymäki. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Ahdasta StorekorsnesissaLauantai 28.6.2025 - Reino Myllymäki Alattionvuonon (Altafjorden) rannoilla on aika niukasti saksalaisten rakentamia rannikkotykistön pattereita. Syy saattaa olla taistelulaiva Tirpitzissä, jonka tulivoima olisi korvannut useammankin rannikkopatterin tulivoiman. Muitakin syitä saattaa olla.
Hammerfestistä Altaa lähestyttäessä on Kvalsundin ja Stallogargon patterien jälkeen vain Storekorsnesissa oli rannikotykistön patteri - tai tarkasti ottaen kaksi. Storekorsnesiin pääsee tietä pitkin. E6:lta poikkeaa Leirbotnvatnet-järven kohdalla tie 8830 Kvibyhyn ja edelleen lautan välityksellä Korsfjordeniin ja Lille Lerresfjordiin saakka. Tie on kapeahkoa ja mutkaista vuonotietä ja tien kunto vaihtelee. Matkalle sattuu Alattionvuonon näköalapaikka, mutta näköalat ovat muuallakin kauniit. Ainakin keväällä vuorten lumien sulamisvesiä tulee tien vieressä pystysuoraan alas useammassakin kohtaa.
Storekorsnesiin pääsee toisellakin tapaa. Altan ja Hammerfestin välillä kulkee Snelangian hurtigbåt-katamaraani, joka pysähtyy Storekorsnetin laiturissa. Linja B330 VargsundXpressen ajaa väliä arkisin ja sunnuntaisin. Arkisin Altasta kello 7.00 lähtevä vuoro poikkeaa Storekorsnesissa klo 7.30 ja Hammerfestistä kello 16.40 lähtevä vuoro kello 17.40. Sunnuntaisin vuoro lähtee Altasta kello 17.45 ja pysähtyy Storekorsnesissa kello 18.20. Vastaavasti Hammerfestista palaava vuoro poikkeaa Storekorsnesissa kello 20.45. Reilu kaksi tuntia riittää kyllä pienen patterialueen tutkimiseen. Kesällä päivähän täällä on koko vuorokauden mittainen. Toisellakin Snelandian vuorolla pääsee paikalle. B310 AltafjordXpressen lähtee keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 17.00 ja poikkeaa Storekorsnesissa kello 18.20, käy Kvalfjordissa kääntymässä ja poikkeaa uudelleen Storekorsnesissa kello 19.35. Reilu tunti on niukka, mutta hurtigbåt-laituri on lähellä patterialuetta. Sunnuntaisin vuoro lähtee Altasta kello 15.30 ja poikkeaa Storekorsnesissa klo 16.30 ja uudelleen klo 18.05. Katamaraanimatka voi olla varteenotettava vaihtoehto vuonotieajelulle varsinkin, jos sattuu hyvä sää. No, autolla tulijalle tiedoksi, että Storekorsnesin satamassa ei ole pysäköintipaikkoja, niitä pitää etsiä vähän kauempaa. Mutta vähän kauempaakin käveltynä patterialue on lähellä.
Patterialuetta lähestyttäessä löytyy muistomerkki, jollaista en vastaavilla alueilla ole aikaisemmin nähnyt. Siinä on teksti: 20 Juni 1941 Batterie Store Korsnes.Siitä se patterialue alkaa. Saamieni tietojen mukaan tällä pienellä niemellä majaili kaksikin patteria, laivaston MKB 6./514 ja laivaston MKB 3./514. Finnmark under Hakekorset -kirja tuntee niistä vain tuon jälkimmäisen ja senkin sen aikaisemmalla merkinnällä HKB 31./971. Se siis oli alunperin kenttätykistön rannikkopatteri ja varustettu neljällä 15,5 cm haupitsilla, laivaston patteriksi se muuttuikin vasta elokuussa 1944.
MKB 6./514 -patterilla kalustona oli puolestaan kaksi 15 cm SKC/28 -kaksoistykkiä. Tämä hämäsi minua, sillä etsin kahdeksaa tykkiasemaa ja löysin seitsemän. Tykkiasemat olivat erilaisia. Osa oli isompia ja selvästi kenttätykkejä varten. Kaksi oli pienempiä ja niissä oli pultit kehässä. Seitsemäs tykkiasema saattoi olla esimerkiksi 8,8 cm RMB -tykkiä varten.
Niemi on pieni, joten ahdasta on ollut. Paikoin oli kaksi tykkiasemaa rakennettu ihan vieri viereen. Niemi on - jälleen kerran - pikemminkin saari, joka on kannaksella kiinni mantereessa. Tuolta kannakselta löytyy kahden pitkän parakin betoniperustusten jäänteet. Ja kauempaa satamasta löysin vahingossa konekivääripesäkkeen tai vastaavan. Täällä ei tykki- tai konekivääriasemia oltu räjäytetty, räjähdysaine oli riittänyt varastoihin, asuintiloihin ja esimerkiksi tulenjohtotorniin.
Sodan jälkeen linnoitteiden jäänteiden sekaan oli rakennettu loisto, joka toimi maamerkkinä patterialuetta kierrellessä. Lisäksi se toimi tuulensuojana ja ruokailupaikkana meille. Ruoka maistuikin, olihan sää ihan mukava, lämpöä 10 astetta ja aurinko paistoi pilven raoista. Askelsaldo oli vain 7 500. Storekorsnesissa on samanniminen kalastus- ja matkailualan yritys, storekorsnes.no. Kannattaa vilkaista. Kuvat: Reino Myllymäki |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Skippernesiä sihtailemassaTiistai 24.6.2025 - Reino Myllymäki Hammerfestin edustalla on valtava Sørøyan saari pinta-alaltaan 816 neliökilometriä, millä se sijoittuu Norjan saarien joukossa neljänneksi suurimmaksi. Saari jakaantuu kahteen kuntaan, eteläosat Hasvikiin ja pohjoisosat Hammerfestiin. Saarella on kaksi kiinnostavaa saksalaisten jälkeensä jättämää rannikkolinnaketta, HKB 34./971 Hasvikissa ja HKB 19./971. Hasvikin patteri kuuluu neljännen matkaoppaan alueelle mutta Skippernes kolmannen. Vain noin 1 000 asukkaan saaressa on tiestöä ja Hasvikiin kulkee jopa autolautta. Mutta tiestö ei muodosta yhtenäistä tieverkkoa, jolloin saaren kyliä palvelee kaksikin Snelandian hurtigbåtreittiä, B380 SørøysundXpressen ja B385 HasvikXpressen. Hammerfestista Skippernesin pääsee B380:lla päivittäin torstaista sunnuntaihin ja B385:llä keskiviikkoisin. Kuulostaa hyvältä, mutta viiden minuutin vierailu sataman laiturilla ei riitä. Tarvitaan siis päivä, jolloin Skippernesissä käytäisiin kahdesti. Tarkkaan aikatauluja tihrustamalla torstaina olisi mahdollista käydä Hammerfestissa siten, että ajaa Hammerfestista 7.00 lähtevällä B380:lla suoraan Kårhamniin ja paluumatkalla jäisi pois Skippernesissä kello 9.15. Takaisin pääsee päinvastaista reittiä eli hyppäämällä 14.50 Kårhamniin menevään paattiin ja ajaa sitten sieltä Hammerfestiin, jolloin olisi perillä kello 16.45. Näin saisi 5 tuntia 25 minuuttia vierailuaikaa patterialueella ja 4 tuntia 10 minuuttia venekyytiä. Voisiko matkan sitten tehdä Kårhamnista käsin? Periaatteessa kyllä, mutta Kårhamnkin on Norjan tieverkon ulkopuolella. Joka tapauksessa kävi niin, että tuollaista kahden käynnin päivää ei oikein osunut matka-aikatauluumme. Yritin kuvata Skippernesiä M/S Ingøyltä käsin matkalla Hammerfestistä Revsneshamniin. Skippernes on lähtökohtaisesti matala rannikosta merelle työntyvä niemi. Merenkäynti oli maltillista ja periaatteessa Panasonic Lumix GH2 + Olympus 100-400 mm + 1,4x telejatke tuottaa kunniotettavan 1 120 mm polttovälin kinokokoon konvertoituna. Mutta sekä kuvausetäisyys että polttoväli olivat pitkät, mikä muutti lopputuloksen lähes kaksiulotteiseksi.
Siispä onko oheinen kuva Skippernesin patterialueesta mereltä päin otettuna. Hyvä kysymys... nyt en väitä mitään, mutta ehkä jatkotutkimukset sen selvittävät. Kuva: Reino Myllymäki. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Melkøyaa haikailemassaLauantai 21.6.2025 - Reino Myllymäki Hammerfestin edustalla sijaitsee Melkøyan saari, joka on pinta-alaltaan vajaat 70 hehtaaria. Toisen maailmansodan aikana Norjan miehittänyt Saksa sijoitti saarelle kenttätykein varustetun nelitykkisen rannikkopatterin HKB 18./971 sekä muun muassa vankileirin neuvostosotavangeille. Vuosina 2001-2002 saarella tehtiin arkeologiset tutkimukset ja norjalaisten keskustelupalstojen mukaan patterialue puhdistettiin. Vuonna 2003 valmistui saarelle johtava yksityinen merenalainen maantietunneli ja vuonna 2007 Snøhvit-kaasukentältä alkoi kaasu virrata saarelle rakennettuun Equinorin nestekaasulaitokseen, josta kaasu lähtee LNG-tankkereilla maailmalle. Kevään 2025 mittaan tiedustelin Equinorilta pariinkin otteeseen mahdollisuutta vierailla patterialueella. Toukokuussa suurkäräjät päättivät sähköistää 900 000 hiilidioksiditonnia tuottavan laitoksen, mikä nosti paikallista vastustusta. Sähköistäminen merkitsisi tuulipuistoja ja sähkölinjoja, jotka kuulemma hankaloittavat porotaloutta.
En nähnyt Hammerfestissa yhtään mielenosoitusta enkä banderollia. Teollisuuskompleksin Hammerfestin puoleisessa osassa työt olivat täydessä käynnissä, vaikka oli helatorstai. Hammerfestia leimaakin parakkimaisten "työvoimavarastojen" ryppäät, sillä reilun 11 000 vakituisen asukkaan lisäksi kaupungissa on 7 000 vierastyöläistä enimmäkseen pyörittämässä Equinorin laitosta ja rakentamassa sinne lisää.
Maalta patterialuetta on huono kuvata, sillä tie päättyy Equinorin alueelle, jonne bussitkaan eivät pääse. Lisäksi rannat ovat jyrkät. Droonia ei ollut mukana, eikä sellaisen lennättäminen olisi todennäköisesti ollut sallittua. Mutta matka seuraavana päivänä matkasimme Snelandian katamaraanilla Revsmneshamniin ja reitti kulki Melkøyan ohi.
Saksalaiset sijoittivat rannikkotykistön patterinsa usein korkeimmalle harjanteelle, jolloin ympyrän muotoiset tykkiasemat mahdollistivat tulittamisen joka suuntaan. Se oli hyödyllistä, kuuluihan pattereiden tehtäviin mahdollisten maihinnousujen torjunta. Mutta tämän seurauksena valokuvista ei kovin havainnollisia tule, koska ne pakostikin otetaan alaviistosta.
Ohi ajettiin aamulla ja iltapäivällä hyvässä säässä. Kamerani on edelleen Panasonic Lumix GH2 ja siihen oli kytkettynä hiljan käytettynä hankittu 100-400 mm zoom ja siihen vielä 1,4-kertainen telejatke. Kinokoolle muutettuna polttoväli on huimat 1 120 mm. Mutta sekään ei auta, kun alaviistosta joutuu kuvaamaan. Kuvissa on tutkimista vielä pitkäksi aikaa, mutta nähdäkseni kaikki tehtiin, mitä saarella käymättä voidaan laillisesti tehdä. Kuvat: Reino Myllymäki |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Fuglenesia etsimässäTorstai 19.6.2025 - Reino Myllymäki Hammerfestin alueen lukuisiin rannikkotykistön pattereihin kuuluu MKB 5./514 Fuglenes, joka aseistettiin neljällä laivatykillä, joille saksalaiset antoivat merkinnän 10 cm L/40(n). Kyseessä oli siis Norjasta sotasaaliiksi saatu tykki, jonka kaliiperi oli tarkasti ottae 102 mm. Tykin valmistaja oli ruotsalainen Bofors ja niitä oli Norjalla käytössään kahta eri alatyyppiä. Fuglenesin tykit olivat vanhempaa tyyppiä ja peräisin 595 tonnin miinalaiva Frøyasta, jonka norjalaiset ajoivat suurella nopeudella maihin 13.4.1940 saksalaisten valtauksen yhteydessä. Saksalainen U-34 kävi ampumassa aluksen perään vielä torpedon sinetöiden sen kohtalon. Laiva tuhoutui mutta aseet pelastettiin Hammerfestiin. Tykkityyppi on niin harvinainen, että siitä on hyvin vähän dataa. Panssarilaivoissamme oli Boforsin 2/105/50 B -tykit, puolalaisessa Orzel-luokan sukellusveneissä 102 mm tykki ja kenttätykistössämmekin 105 K 34 -tykki, jotka saattavat olla tykkityypille sukua, puhumattakaan ruotsalaisen Arholma-luokan miinalaivoista. Seuraava arvoitus liittyy patterin sijaintiin. Fuglenesin niemellä Hammerfestissä patteri tuskin on sijainnut ja jos on, sen jäänteet ovat jääneet teollisuus- ja liikerakentamisen alle. Finmark under hakekorset -kirjan mukaan patterin tykkiasemat sijaitsivat Rosmålenissa, joka sijaitsee Fuglenesin länsipuolella.
Tuolla kohtaa Hammerfestin rantaviivaa on muokattu rajusti. Mereen on rakennettu täyttämällä rakennuspaikkoja teollisuusrakennuksille ja upouudelta näyttävälle sairaalalle. Fuglenesista on rakennettu Kranviksveien-niminen tie Rosmålenin ohi ja se melkein sulkee Rossmålenbuktan, josta on tullut huvivenesatama.
Sillä kohtaa, missä tykkiasemat ovat ehkä olleet, on nyt omakotitaloja. Tykkiasemia ei löyty enää ilmakuviltakaan, joten ne ovat tuhoutuneet alueen rakentamisen yhteydessä. Norjalaisen keskustelusivuston mukaan hajanaisia linnoitteita löytyy hieman ylempää Rossmålenista ja Melandista, jossa kuitenkin suuret korkeuserot ja Melkøyan teollisuussaareen liittyvä rakennustoiminta estää tarkemmat tutustumiset.
Rossmålgatanin varrelta löysin kuitenkin yhden räjäytetyn linnoitteen erään autotallirivin takaa. Todennäköisesti alueen omakotitalojen takapihoilta löytyisi lisää. Tämä on tilanne Norjassa monissa muissakin paikoissa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Idylli nimeltä RevsneshamnLauantai 14.6.2025 - Reino Myllymäki Saksalaisten rannikkotykistön patteri HKB 16./971 sijoitettiin ensin Kokelviin ja siirrettiin vasta maalis-huhtikuussa 1943 paremmalle paikalle Revsnesetiin. Paikka sijaitsee nimensä mukaisesti niemen kärjessä ja irrallaan Norjan tieverkostosta. Pitkään olin sitä mieltä, että paikka jää tutkimatta. Mutta sitten löysin Snelandian linjan B388 eli RevsnesXpressin ja kaiken lisäksi linja kävi parina päivänä viikossa kahdesti Revsneshamnissa, mikä mahdollisti patterialueella vierailun. Lippujen ostaminen Snelandian verkkokaupasta oli helppoa, mutta bookkaus ei. Se ei lopulta onnistunut itsepalveluna ollenkaan, vaan joudun pyytämään asiakaspalvelun apua. Linja on periaatteessa tilausliikennettä eli ymmärrykseni mukaan sitä ei ajeta, jos ei ole asiakkaita. Toinen syy oli se, että halusin ihan varmasti päästä sieltä yöksi pois.
Matkapäivän aamuna olimme ajoissa satamassa ja oli syytäkin. Satamassa pysäköinti onnistui vain kahdeksi tunniksi. Laivan miehistö opasti lähimpään pysäköintitaloon, minne auton vienti ei kauaa vienyt.
Kuva: Tarja Myllymäki
Laiva lähti ajallaan ja ajoi Melköyan saaren ohi. Pienoinen yllätys oli, että olimme paatin ainoat asiakkaat. Lisäksi selvisi, että liput olisi voinut ostaa alukselta. Vajaan tunnin ajon jälkeen laiva alkoi lähestyä Revsneshamnia.
Jäädessämme pois laivasta tilallemme tuli Revsneshamnista yksi matkustaja käymään asioilla Hammerfestissä. Varmistin vielä kertaalleen miehistöltä, että olivat tulossa kolmelta meitä noutamaan. M/S Ingöyn vierailu oli paikallisille selkeästi päivän kohokohta ja niin saimme seuraa lähtiessämme patikoimaan kohti patterialuetta. Kyseinen iäkäs mies asui Revsneshamnissa, hänellä oli seuranaan kuningasrapuja kalastamassa olevan veljensä koira ja hänellä oli hyvät tiedot patterialueesta - tykkien määrä ja kaliiperi mukaan lukien!
Patterialueelle löytäminen ei täälläkään ollut erityisen vaikeaa, sillä saksalaisten rakentama tykkitie vei paikan päälle.
Kuva: Tarja Myllymäki. Suurin jäljelläoleva rakennelma oli tulenjohtotorni, joka tässä tapauksessa oli rikottu. Kuuden tykkiaseman löytäminen vei aikaa, sillä täällä(kin) oli betonia käytetty niukasti ja kivistä rakennettujen tykkiasemien löytäminen ja tunnistaminen tykkiasemiksi vei aikaa.
Meillä oli ruhtinaallisesti aikaa: kuusi ja puoli tuntia. Puoletkin olisi riittänyt. Kolmisen tuntia jaksoimme kauniissa säässä kierrellä ja valokuvata patterialuetta, kunnes lähdimme paluumatkalle. Puolessa matkassa vastaan tuli kyläläisten hoitama vuonna 2020 rakennettu kotarakennus, jonka luonna vietimme lounashetken.
Itse satamassa meillä oli aikaa vaikka rötköttää satamalaiturin penkillä...
...tai kuljeskella katsomassa lähitienoota. Laskelmien mukaan Revsneshamnissa oli seitsemän taloa...
...ja läheisessä Bekkarbuktan kylässä neljä.
Lopulta päädyimme satamassa olevaan kylätaloon, jossa oli myynnissä syötävää, juotavaa, muista välttämättömyystarvikkeita ja matkamuistoja järkevään hintaan. Emme kauan ehtineet siellä olla, kun saimme juttuseuraksi itsemme ikäluokkaa olevan naisen, joka osoittautui meitä saattamaan lähteneen miehen siskoksi. Hän kertoi olevansa viimeinen kylässä syntynyt lapsi...
Vieraskirja oli aloitettu vuonna 2023, eikä nähdäkseni sisältänyt ainoatakaan vierasta Norjan ulkopuolelta. Asia korjaantui, kun kirjoitin vieraskirjaan sekä englannin- että suomenkieliset terveiset. Paikalla kävi harvakseltaan oikeita turisteja, nähdäkseni osa kävijöistä oli paikallisten sukulaisia.
M/S Ingöy tuli ajallaan ja toi tullessaan aamupäivällä Hammerfestiin lähteneen miehen. Lähtö oli hieman haikea, koska tiesin, etten tulisi tänne enää koskaan. Lisäksi kylän tulevaisuus ei kummoiselta vaikuta: todennäköisesti osa asutuistakin taloista on todellisuudessa loma-asuntoja.
Paluumatkalla olimme jälleen aluksen ainoat asiakkaat. Kaksi edestakaista matkaa Revsneshamniin ja paatilla keskimäärin 1,5 matkustajaa. Paluumatkalla kuvasin jälleen Revsnesetiä, Skippernesiä ja Melköyan saarta. Tunnin matka sujui nopeasti.
Majoituksemme Hammerfestissa oli lähellä Hurtigbåt-laituria ja satamassa oli lähin kauppa. Niinpä tulimme vielä illalla satamaan ja näimme saman aluksen lähdössä Akkarfjordiin. Tällä kertaa mukaan tuli auto, joka nostettiin nosturilla takakannelle. Kuljettaja kertoi, että se oli hänen työnantajansa auto. Joissakin satamissa oli ramppi, josta auton saattoi ajaa laivaan ja pois, mutta niissä, joissa sitä ei ollut, auto nostettiin nosturilla. Epäselväksi jäi, miten autopaikan voi varata ja mitä se maksaa. Näin tuli päätökseensä ikimuistoinen vierailu Revsneshamnissa. Vierailu tehtiin aurinkoisessa säässä, lämpöä oli joku 13 astetta ja tuuli oli maltillista. Vasta lähtiessämme Revsneshamnista taivaalle tuli auringon eteen pilvilautta. Kuvat: Reino Myllymäki, ellei toisin erikseen mainittu. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Matkalla HammerfestiinPerjantai 13.6.2025 - Reino Myllymäki Olderfjordin eli Leipovuonon turistikeskuksesta suuntasimme helatorstaina kohti Hammerfestia. Kvalsundissa pääsimme autolla aivan pallokentän ja samalla HKB 17./971:n patterialueen viereen. Patterialueelta löytyi kaikki neljä tykkiasemaa, mutta sekä ehjää että tuhottua betonirakennetta oli aika vähän. Kvalsundin sillan jälkeen oikealta löytyi ilmeisesti entinen koulurakennus, jonka takaa löytyi Stallogargon patterin (HKB 3./971) vähäiset ja samalla lumen täyttämät jäännökset. Nämä Kvalsundin patterit oli sijoitettu jokseenkin kohdakkain sulkemaan mantereen ja Kvalöyan saaren välinen salmi. Näiden jälkeen etenimme kohti Hammerfestia. Rypefjordin jälkeen käännyimme vasemmalle kohti Rypklubbenia, jonne arvelin päästävän henkilöautollakin.
Toisin kävi. Edessä oli puomi. Ymmärsin kuitenkin liikennemerkistä, että se koskee henkilöautoja. Itse asiassa siinä on maanvyörymän varoitus, alakilvessä jonkinlainen pysäköimiskielto ja sille vielä lievennys. Niinpä otin kamat kantoon ja lähdin kohti puomia.
Puomi ei ollut lukossa ja se oli kevyt liikutella. Puomin kohdalla maassa oli rakenne, jota norjalaiset käyttävät estääkseen lampaiden ja porojen kulkemisen.
Tie eteenpäin ei näyttänyt kovin turvalliselta autoja ajatellen, mutta patikoijalle se näytti ihan asialliselta. Pian paikalle tuli polkupyöräilijä, joka selkäpuoleni nähtyänsä lähti perään. Nosti pyöränsä puomin yli ja kiipesi yli myös itse. Hetken kuluttua hän saavutti minut - ja pelästyin sydänjuuria myöten. Mies oli kuitenkin samoilla asioilla kuin minä. Hän oli Trondheimin tienoilta kotoisin ja Hammerfestissa töissä. Kiinnostunut historiasta ja lähti vapaapäivänä (helatorstai) pyöräilemään.
Periltä löytyi Rypklubbenin saari, joka on kannaksella kiinni Kvalöyan saaressa, jolla Hammerfest sijaitsee. Klubben on norjalaisten nimitys tuollaiselle kupumaiselle korkealle kalliosaarelle. Itse patteri - MKB 1./514 Hammerfest - oli aikanaan sijoitettuna tuolle kannakselle ja Kvalöyan puolelle. Kannaksen kohdalla oli myös pieni satama, jossa oli yksi puoliksi uponnut alus ja pinnalla oleva proomu.
Kannaksella oli lukuisia pyöreitä betonirakenteita, joista osa on Nina-tykkien eli kolmen 13 cm L/55(r) -tykin asemia. Näistä tykeistä olen aiemmin kirjoitellut, niillä on Suomi-yhteys. Osa pyöreistä rakenteista on jonkinlaisten säiliöiden perustuksia. Lisää betonirakenteita löytyi Kvalöyan puoleisesta rinteestä.
Tällaisista paikoista paluu käy samaa reittiä kuin paikalle oli tultukin. Täytyy kyllä myöntää, että tien sisäkaarteeseen pudonneet kivet johdattivat kävelemään ulkokaarretta pitkin. Tarkemmassa tarkastelussa puomi osoittautui poroja varten tehdyksi. Sillä kohdalla oli myös poroaita, jolla estettiin poroja kulkemassa Rypklubbenia kohden. Se lieneekin ollut tarpeeseen, sillä läheisten omakotitalojen liepeillä oli nytkin porolauma. Puomissa oli vaijerilukko, mutta se oli irtonaisena maassa. Puomin vieressä olevan kyltin mukaan puomin kuuluisi olla lukossa, mutta puomin vieressä kallion puolella on pieni käyntiportti ilmeisesti tällaisia tilanteita varten. Nyt reissun jälkeen pystyn kääntämään liikennemerkkien tekstit: Anleggsområde angang fobudt = rakennusalue, pääsy kielletty. Gjelder ikke biler med tillatelse = Ei koske luvan saaneita autoja. Niinpä se taisi koskea autoja, ei jalankulkijoita. Ehkä. Kuvat: Reino Myllymäki |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Finnroranin kautta Nordkapille, osa 2Sunnuntai 8.6.2025 - Reino Myllymäki Matkalla Nordkapille vierailimme ensimmäisenä MKB 2./514 Nordkappin linnoitteiden raunioilla Finnroranissa mantereen puolella. 14 000 askeleenkin jälkeen oli vielä energiaa jäljellä. Seuraavaksi ajoimme varovasti E69:lle ja jatkoimme Nordkapp-tunnelin ja muiden tunnelien kautta Honnongsvågiin.
Olin pitkään siinä käsityksessä, että patterin HKB 2./971 Honningsvaag tykkiasemat sijaitsivat Honningsvågin itäpuolella olevan Vesteraksia-jyrkänteen päällä 130 metrin korkeudessa. Sinne 10,5 cm kenttätykit olisi voitu vetää kartoilla ja ilmakuvissa näkyviä tykkiteitä pitkin, ei helposti mutta kumminkin.
Selvisi kuitenkin, että patterin tykkiasemat sijaisivat Juldagsneset-nimisessä niemessä Honningsvågin eteläpuolella. Alue on täynnä omakoti- ja rivitaloja, eikä tykkiasemista ole jälkeäkään.
Vesteraksiallakin joitain linnoitteita on. Ne näkyvät selvästi ilmakuvissa. Mutta niille pääsemiseksi olisi pitänyt ensin ajaa 70 metrin korkeudessa olevalle parkkipaikalle, patikoida pari kilometriä suuntaansa polkua pitkin, joka nousee 160 metriin ja laskeutua sitten 130 metrin korkeudessa olevalle alueelle, jossa sijaitsevat linnoitteiden jäänteet olisivat olleet vielä lumen vallassa. Jo pelkästään tie tuonne parkkipaikalle näytti niin hurjalta, että jätin tämän patterin linnoitteiden tutkimisen tähän. Seuraavaksi suuntasimme Honningsvågin lentokentälle, joka valmistui vasta vuonna 1977 suurten ponnistusten jälkeen Valaniin. Tämä tieto huolestutti, sillä vaativat rakennustyöt saattavat häivyttää patterin jäänteet jäljettömiin, kuten Juldagsnesetissä on käynyt. Ilmakuvissakin alue muistutti lähinnä maa-ainesten ottopaikkaa.
Todellisuus oli taas toisenlainen kuin odotukset. Yksi tykkiasema löytyi suhteellisen läheltä lentokentän ainoaa kiitotietä. Kaksi tykkiasemaa löytyi ampumaradan alueelta. Lisäksi ampumaradan lipputanko sijaitsi pyöreällä tasanteella, joka muistutti tykkiasemaa, ehkä ilmatorjuntatykin. HKB 16./971 Normannset -patterilla oli ilmeisesti kolme 10,5 cm kenttätykkiä ja ehkä yksi isompi tykki. Hyvin vähän muuta kuin nuo neljä tykkiasemaa ei löytynyt.
Valanista suuntasimme kohti Nordkappille. Liikenne oli rauhallista mutta perillä kohtasi absurdi näky, kun Nordkapp-keskuksen parkkipaikka näytti olevan täynnä matkailuautoja. Paljon niitä olikin, mutta ei parkkipaikka täynnä ollut.
Paljoakaan tämän pohjoisemmaksi ei Euroopassa pääse. Rannaton meri aukeaa pohjoiseen, merellä tosin näkyi joitakin aluksia. Se on nähty.
Paikalla oli paljon saksalaisia matkailuautoineen odottamassa keskiyötä, jolloin aurinko käy lähellä taivaanrantaa ja lähtee uudelleen kohoamaan. Yötön yö alkoi täällä 17.5. tienoilla. Pohjoisen suuntaan matkailuautot olivat paikoitellen niin lähellä, että leirintäalueella tuollainen olisi laitonta. Mutta kysymys oli parkkipaikasta. Tosin matkailuautoista oli revitty aurinkotuoleja, pöytiä ja grillejä ulos siihen malliin, että todellisuudessa oli kysymys leiriytymisestä. Emme kauaa viipyneet paikalla, vaan suuntasimme takaisin Leipovuonoon. Nähtyjä poroja oli tänään varmaan sata, joten ajonopeus oli pidettävä maltillisena. Päivän saldo oli 20 130 askelta, joista tosiaan 14 000 jo Finnroranissa. Kuvat: Reino Myllymäki |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Finnroranin kautta Nordkapille, osa 1Lauantai 7.6.2025 - Reino Myllymäki Olderfjordissa eli Leipovuonossa olimme kaksi yötä ja välipäivänä suuntasimme kohti Nordkappia, jonne oli matkaa noin 130 kilometriä. Siinä matkalla oli MKB 2./514 Nordkappin patterialue Finnroranissa noin 80 km Leipovuonosta pohjoiseen ja kymmenkunta kilometriä ennen Nordkappin tunnelia. Olin tehnyt tavanomaiset kartta-, ilmakuva- ja Google Streetview -tiedustelut ja tullut siihen tulokseen, että E69-tien kaarteesta patterialueelle lähtevä tie olisi noin kilometrin matkan ajokelpoinen henkilöautolla, hyvässä lykyssä pidemmällekin. Toisin kävi. Google Streetview'n kuvien oton jälkeen kyseinen valtatien kaarre oli ilmeisesti tehty uusiksi ja kallistusta lisätty. Niinpä patterialueelle johtavalle tielle ei edes ollut helppo päästä henkilöautolla. Jouduin peruuttamaan valtatieltä viistosti ja sain auton pysäköityä soralle.
Kuva: Tarja Myllymäki Tykkitie oli alkupäästään niin liejuinen, ettei sille ollut mitään menemistä henkilöautolla. Varmemmaksi vakuudeksi molemmin puolin tietä oli asetettu moottoriajoneuvolla ajo kielletty -merkit. Niinpä auto jäi siihen ja jatkoimme jalan. Ei muuta kuin kenkää toisen eteen... Matkaa tuosta patterialueelle oli noin 3,5 kilometriä. Matkalla oli myös betoniporsaseste ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi. Siitä huolimatta tiellä oli hiljan ajettu ilmeisesti maastokuorma-autolla. Jostain 65 metrin tasolta noustiin ensin 82 metriin ja siitä laskeuduttiin 20 metriin, kunnes patterialueella päästiin taas 47 metriin. Koko matkaa ei tarvinnut kävellä tykkitietä pitkin, sillä alue oli enimmäkseen tasaista ja puutonta nummea. Tai tarkkaan ottaen nummi ei ollut puutonta, sillä siellä kasvoi maata pitkin kasvavaa vaivais- tai tunturikoivua.
MKB 2./514 oli varustettu neljään pyörivään torniin sijoitetuilla 170 mm laivatykeillä, joiden kantama oli 20 kilometrin luokkaa. Patterialue oli tehokkaasti vetäydyttäessä räjäytetty. Jopa metrin paksuiset teräsbetoniset vaakarakenteet olivat nousseet pystyyn tai jopa ympäri. Räjähdysainetta oli käytetty reilusti. Tuli mieleen, että olikohan 170 mm projektiilit varustettu toisenlaisin sytyttimin ja käytetty patterin tuhoamiseen.
Patterilta oli hyvä näkymä seuraavaan kohteeseen, joka on HKB 2./971 Honningsvaag. Harmi vain, että jouduin jättämään pitkän putken autoon ja ottamaan vesipullon tilalle.
Patikointipäiväksi sattui loistava sää. Lämpöä oli 13-17 astetta, aurinko paistoi ja ajoittainen tuuli oli kevyttä. Autolle päästyä oli askelmittarissa jo 14 000 askelta ja päivä oli vasta puolessa, mutta loppupäivästä enemmän blogikirjoituksen toisessa osassa. Kuvat: Reino Myllymäki, ellei toisin erikseen mainittu. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Siitä jatkettiin mihin syksyllä jäätiinPerjantai 6.6.2025 - Reino Myllymäki Syksyllä 2024 tehty Pohjois-Norjassa sijaitsevien saksalaisten rannikkotykistön linnoitteiden bongausmatka päättyi HKB 7./971 Billefjordiin Pillavuonossa siten, että ihan koko alue ei tullut kävellyksi muun muassa tuulen ja sateen sekä liukkaiden kallioiden vuoksi. HKB 6./971 Kistrandin luultiin olleen Veinesetin niemellä ja se ohitettiin E6:n tietyömaan vuoksi ja Trevikviknesetissä (Kolmenkymmenenniemellä) kallioilla olevaksi luultu HKB 31./971 Porsanger ohitettiin tuulen, sateen ja illan hämärtymisen vuoksi. Myöhemmin selvisi, että HKB 6./971 Kistrand oli siellä Treviknesetin huipulla, HKB 31./971 Porsanger hyvin suurella todennäköisyydellä lähellä merenrantaa Treviknesetin kärjessä ja Veinesetillä oli vain etäisyys- ja kulmamittausasema. Kevään linnoitebongausmatka - järjestyksessään jo kolmas - alkoi Lakselvistä eli Lemmijoelta, josta lähdettiin pohjoiseen. Pillavuonon patterialuetta lähestyttiin Ytre Sandvikin eli Kalkasenlahden puolelta, mistä menikin todennäköisesti saksalaisten rakentama tykkitie patterialueelle. Lisää vanhoja räjäytettyjä ja räjäyttämättömiä sodanaikaisia betoni- ja kiviladelmarakenteita löytyi, muttei olennaista uutta.
Seuraavana oli sitten vuorossa Treviksneset eli Kolmikymmenenniemi. Kohdassa, josta E6 kääntyy voimakkaasti länteen löytyy pysäköintialue, jota hyväksikäyttäen kävelimme ja kahlasimme lumessa ylös patterialueelle noin 50 metrin korkeuteen. Sieltä löytyi pari 75 mm kenttätykille sopivaa tykkiasemaa ja muita rakenteita, mutta lumi haittasi laajempia etsintöjä. Tykkitiekin toimi osin sulamisvesien poistumistienä.
Ylhäällä oli yksi loma-asunto (jonne pääsemistä autolla pitää vielä hetki odottaa lumen ja jään takia) ja sen liepeiltä näki Treviknesetin kärkeen, jossa on sopivasti kolmella Nina-tykillä eli 13 cm L/55(r) -tykillä varustetun patterin tarvitsemat kolme tykkiasemaa.
Alas rämmittyämme oli kahvikupposen aika ja sen jälkeen käynti niemen kärjessä merenrannassa. Sinne pääseminen oli helpommin sanottu kuin tehty. E6:lla on ulkokaarteen puolella tukeva kaide, jonka jälkeen on jyrkkä rinne patterialueelle. No, sopiva reitti löytyi. Löytyi myös ne kolme tarvittavaa tykkiasemaa, joten on todennäköistä, että kyseessä on laivatykeillä varustetun HKB 31./971 Porsangerin asemat. Osa asemista oli ympäriampuvia, osa oli rakennettu siten, ettei taakse Treviknesetille pystynyt ampumaan. Tähän asti olen nähnyt lähinnä ympyräasemia, tämä taisi olla ensimmäinen vajaa. Paluureitin suunnittelin paremmin ja autolle palattuamme jatkoimme majoitukseen Olderfjordin Turistsenteriin eli Leipovuonon matkailijakeskukseen, joka ansaitsee suomenkielisen nimensä sikälikin, että Russenes kron eli Ryssämarkan krouvin emäntä ja pääosa henkilökunnasta on suomalaista. Päivän saldo oli 11 300 askelta. Kuvat: Reino Myllymäki |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Laivan perä vuoren kyljessäTorstai 5.6.2025 - Reino Myllymäki Torstaina 12.8.1943 Lakselvin edustalle tullut rahtilaiva Argus räjähti vähän puolen yön jälkeen 13.8.1943. Se oli ammuslastissa; lastina oli ilmatorjunnan ammuksia, pommeja ja miinoja. 3 350 tonnin rahtilaiva oli reilut 100 metriä pitkä ja makaa nyt suurelta osin hylkynä vuonon pohjassa Hamnbuktin edustalla.
Vaan ei kokonaan. Peräosa irtosi räjähdyksessä ja päätyi sataman yläpuolelle vuoren rinteeseen 35-40 metrin korkeuteen. Siellä se on vieläkin. Käykää katsomassa. Viitoitusta ei perille ole, mutta eiköhän kuvan perusteella löydä perille. Se sijaitsee lähellä sodanaikaista väestönsuojaa, jonka aukkoja kannattaa kuulemma varoa. Itse en väestönsuojaa paikalla vieraillessani nähnyt. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Lyngen-linjalleTiistai 20.5.2025 - Reino Myllymäki Saksan sodanjohto (lue: Hitler) päätti lokakuun alussa 1944 vetäytyä Ruijasta ja Lapista Lyngen-linjalle. Vetäytymisen suojaksi rakennettiin Tankavaaran tienoille Schutzwall- ja Käsivarren Lätäsenenoon Sturbock-vetäytymysasemat. Itse asiassa lyhytaikaisia suoja-asemia rakennettiin muuallekin, kuten Palojoensuuhun ja Kilpisjärvelle. Kilpisjärven asemista luovuttaessa viimeinen saksalainen käveli Suomesta Norjan puolelle ja Lapin sota oli päättynyt. Toista tuhatta suomalaisuhria vaatinut Lapin sota oli lopulta Saksan ja Neuvostoliiton loka-marraskuussa 1944 käymien Kirkkoniemen taistelujen sivunäyttämö. Saksa vetäytyi taistellen ja neuvostojoukot seurasivat, mutta vain Tenojoelle saakka. Vetäytymistä jatkettiin senkin jälkeen vähitellen kohti Lyngeniä eli Yykeänvuonoa. Missä Lyngen-linja sitten oli? Omaa näkemystäni horjutti krigskart.no-sivustolla oleva sininen linja, joka kulkee Ringvassøyan pohjois- ja itäpuolelta Reinøyan välistä Grøtsundetin, Ullsfjordenin ja Kjosenin kautta Lyngenille. Ilman lähdekritiikkiä hyväksyin sen Lyngen-linjaksi, kun se oli kartalle niin näkyvästi merkitty. Nolostuttaa kertoa, että se osoittautui Jan Baaldsrudin pakoreitiksi...
Sininen linja ei ole Lyngen-linja. Kuvakaappaus krigskart.no-sivustolta. Sitten pitikin selvittää, missä se Lyngen-linja oikeasti luuraa. Joidenkin lähteiden mukaan se on se aikanaan linnoitettu noin 20x30 kilometrin alue Kilpisjärven ja Yykeänperän eli Skibottenin välillä. Toisten lähteiden mukaan siihen kului Lyngen- eli Yykeänvuonon länsiranta. Saksalaiset hävittivät kaikki tai melkein kaikki patterinsa Lyngenistä itään. Patterien historiatietoja selatessa selviää, että niitä siirrettiin juurikin Lyngenin länsirannalle tai kauemmas ja vain joistakin Lyngenin länsipuolisista pattereista luovuttiin 1944-1945, ilmeisesti Narvikin vahvistamiseksi. Nyt kävi niin, että tämän vuoden linnakebongausurakka keveni yhdeksällä-kymmenellä patterilla, joista neljä luuraa Tromssan takana. Viimeinen patteri, joka tuhottiin vetäytymisen takia, on MKB 3./512 Lyngen Spåkenesissa. Se, josta kirjoitin taannoin. Sen 15 cm laivastotykit siirrettiin helmikuussa Eigerøylle, missä lie. Lyngen on puolustuslinja yhä tänään eli Norjan puolustusdoktriinin mukaan vihollinen pysäytetään yhä tuohon. Luonnonlinnake siis. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Melkøya pohjoisen huomion kohteenaTiistai 13.5.2025 - Reino Myllymäki Viime keskiviikkona olin laittamassa televisiota kiinni, kun Oddasat-uutisissa mainittiin sana Melkøya. Kyseessä on saari on Hammerfestin luoteispuolella, jonne rakennettiin Snøhvit-kaasukentän maakaasua hyödyntävä nestekaasulaitos. Itseä saari kiinnostaa sikäli, että saarella sijaitsi vuosina 1941-1944 saksalaisten rannikkotykistön patteri HKB 16./971 Melköen. Siellä pitäisi päästä käymään, mutta koko saari on Equinorin valtakuntaa, jonne ei noin vain pääse. Saari on yhdistetty Kvaløya-saareen, jolla Hammerfest sijaitsee, 2 316-metrisellä merenalaisella tunnelilla, joka minun epäonnekseni on Norjan maantieverkoston ainut yksityinen tunneli.
Patterialue on Melkøyaan pohjoisosan harjanteella, kuvassa oikealla. Ennen saaren rakentamista tehtiin saarella huolellisia arkeologisia tutkimuksia ja norjalaisten keskustelusivujen mukaan patterialue siivottiin. Viikko sitten Norjan suurkäräjät päätti sähköistää Melkøyan LNG-tuotannon. Saamelaiset ja muut paikalliset asukkaat nousivat vastarintaan, sillä sähköistäminen merkitsee luonnon tuhoutumista ja poronhoidon vaikeutumista tuulivoimaloiden ja sähkölinjojen muodossa. Vaikka olen pitänyt yllä pyyntöä päästä Equinorin alueelle kuvaamaan neljän 10,5 cm tykin asemia ja patterin muita räjäytettyjä rakenteita, jotenkin tuntuu siltä, että syntynyt tilanne ei edesauta sitä. Kuva: Bjørnar Lunga via Wikimedia Commons. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Djupvik 1975Lauantai 26.4.2025 - Reino Myllymäki Vuonna 1975 olin mukana perheeni reissulla pohjoiseen. Muistan, että mentiin Norjaan Käsivarren kautta. Käsivarressa oli tietyöt meneillään ja hirveät jonot - ainakin sen ajan mittapuun mukaan. Olimme kastuneet ilmeisesti edellisyönä ja niinpä sitten Norjan puolella otimme mökin leirintäalueelta kuivattaaksemme varusteita.
Paikan nimi oli Djupvik. Se on siirtokirjaimin kirjoitettuna värivalokuvan vasempaan ylänurkkaan. Olin silloin 11-vuotias ja kuvasin isoveljen 6x6 rullafilmikameralla. Rispaantunut teksti jäi pois oheista kuvaa leikatessa, enkä värejä saanut kohdalleen.
Esson vuoden 1974 turistikartan mukaan Djupvikin seutukin oli tietyön alla. Siitä minulla ei ole mitään muistikuvaa. Mutta valtatie kiersi silloin Spåkenesin kärjen kautta, nykyään tie oikaiseen niemen kärjen ja entiset valtatien pätkät ovat muuttuneet kyläteiksi - niin kuin monessa muussakin paikassa.
Kartta: norgeskart.no Suunnitellessani tulevia pohjoisen matkoja kolmannen ja neljännen matkaoppaan Pohjois-Norjan linnoitteille hyväksi, Djupvik tuli jälleen vastaan. Djupvik/Spåkenes oli sijoituspaikka Saksan laivaston patterille MKB 3./512 Lyngen. Patteri sijaitsee Spåkenesveienin pohjoispuolen harjanteella Storbakken-nimestä länteen/vasemmalle. Olisi varmasti ollut ikimuistoista löytää tuo paikka 50 vuotta sitten, sillä siellähän se oli silloinkin. Vaan löytämättä jäi. Tuosta matkamme jatkui Altan kautta Kautokeinoon. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Rovaniemi on Etelä-SuomeaTiistai 22.4.2025 - Reino Myllymäki Matkaoppaiden Pohjois-Norjan linnoitteille tekemisessä olennainen osa ovat käynnit linnoitteilla. Se edellyttää matkustamista, jota sitten riittää. Rovaniemelle on pääkaupunkiseudulta ja kehyskunnista reitinvalinnasta riippuen 800-900 kilometriä matkaa. Lapin pääkaupunki sijaitsee silti varsin etelässä, sillä Rovaniemeltä on - riippumatta tuleeko sinne omalla autolla ajaen, autoyöjunalla tai lentokoneella - vielä 400-500 kilometriä Kilpisjärvelle, Karigasniemelle, Utsjoelle ja Näätämöön, Hettaan vähän vähemmän. Ja näistä rajanylityspisteistä on vielä matkaa norjalaista maaperää pitkin kohteisiin. Kun Rovaniemenkään maisemat eivät ole vielä Tunturi-Lapin oloiset, tulee ajaessa mieleen, että Rovaniemi on oikeastaan vielä Etelä-Suomea, Lappi alkaa pohjoisempaa. Matkan varrelta kannattaa bongata nähtävyyksiä, tässä esimerkkinä Lapin sotaan liittyviä kohteita.
Käsivarrentien varrelta löytyy Järämän linnoitusale, joka on osa museoitua saksalaisten Sturmbock-linnoitusta. Museo on auki 10.6.-20.9.2025 klo 11-18.
Rovaniemen ja Muonion väliltä löytyy Kittilän Hanhimänniköstä Paavo Kahlan ja Jouko Liinamaan FK-koneen alastulopaikka, jossa on koneen jäänteet (jätä paikoilleen), 1990-luvulla pystytetty muistokivi ja vuonna 2022 pystytetty infotaulu, jonka tekemisessä ja pystyttämisessä allekirjoittaneellakin on ollut sormet pelissä.
Tankavaaran kultamuseon läheltä UKK-kansallispuiston alueelta löytyy saksalaisten Schutzwall-linnoituksen pääasemat, joihin pääsee tutustumaan sotahistoriallisen polun kautta.
E75-tien varrelta Kaamasesta läheltä Lapin sodan muistomerkkiä löytyy saksalaisten rakentama Kaamasen lentokenttä, joka näytti kovasti Sisu-elokuvan loppukohtausten lentokentältä. Eli ihan kokonaan ei tarvitse nähtävyyksiittä matkustaa Rovaniemeltä Pohjois-Suomeen, näiden lisäksi löytyy monia muitakin vierailukohteita, kuten Siida-museo Inarissa ja Kolttien perinnetalo Sevettijärvellä sekä monet Lentokonehylyt-kirjan kohteet. Kuvat: Reino Myllymäki |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |
Kohteet tiettömän taipaleen takanaPerjantai 18.4.2025 - Reino Myllymäki Pohjois-Norjassa liikkuessa kannattaa muistaa, että tieyhteyksiä on vähän, usein vain yksi mahdollinen. Esimerkiksi Tenojoki jakaa Ruijaa tehokkaasti, sillä sen ylitse pääsee vain yhtä siltaa pitkin Tana brussa.
Tana bru eli Tenon silta. Tana brusta Lakselviin eli Lemmijoelle pääsee yllättäen kahta reittiä. Vuonotie 98:n kautta kulkee 210 km reitti, joka nousee 360 metrin korkeuteen. Viime syksynä sillä kohtaa satoi lunta. Reitti on valittu vuonna 2016 Norjan kauneimmaksi tieksi, mikä meiltä jäi kyllä huomaamatta lumisateessa ja pimeyden syvetessä. Toinen reitti on 45 km pidempi ja menee Tenojoen vartta Karasjoelle ja siitä Lakselviin. Se on nimetty E6:ksi ja on kuulemma rekkakuskien suosiossa.
M/S Nordkapp Kirkkoniemen satamassa. Joissain paikoin Hurtigrutenin rannikkoreitti tuo ajamiselle vaihtoehdon. Esimerkiksi Vuoreijasta Berlevågiin on Hurtigrutenin laivalla vain 70-80 km ja ajassa 6 tuntia 20 minuuttia, mutta autolla 275 km ja ajaksi muutettuna helposti tuo sama aika - ajaen, kun laivalla voi lepäillä tai nauttia ruokapöydän antimista. Monille rannikkotykistön linnakkeille ei ole kuin yksi tie. Kohde saattaa olla päättyvän tien päässä, joskin vähintään yhtä usein lähes tien varressa, joskin viitoittamattomana ja näennäisesti unohdettuna. Tiet saattavat olla kapeita vuonoteitä, joskus toki kohde sattuu valtatien varteen. Mutta sitten on vielä kohteet, jotka eivät ole Norjan tieverkoston yhteydessä. Idästä alkaen sellaisia ovat Makkaur, Smalfjordneset, Losvik, Rypöy, Bratholmen ja Svaerholtklubben vain joitakin mainitakseni. Näille päästäkseen on on vuokrattava vene ja oltava veneilysää. Kuitenkin kannattaa tarkistaa, ettei vain tiettömän taipaleen päässä oleva kohde olisi sittenkin tavoitettavissa esimerkiksi Snelandian lautta- tai pikalaivavuorolla. Esimerkiksi Revnesetiin ja Skippernesiin pääsee Hammerfestista Snelandian Xpressen-aluksella, tosin Skippernesin osalta en ole löytänyt päivää, jolloin alus kävisi siellä kahdesti. Sehän on edellytys, että kohteessa - rannikkotykistön linnoitteella - voi vierailla päiväseltään. Ellei halua yöpyä. Hinta näyttää kesällä 2025 olevan 226 NOK eli 19 €/henki/suunta. Kannattaa varata reissu etukäteen ja varmistaa, että pääsee myös takaisin. Kuvat: Reino Myllymäki |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |









































































































