Idylli nimeltä Revsneshamn

Saksalaisten rannikkotykistön patteri HKB 16./971 sijoitettiin ensin Kokelviin ja siirrettiin vasta maalis-huhtikuussa 1943 paremmalle paikalle Revsnesetiin. Paikka sijaitsee nimensä mukaisesti niemen kärjessä ja irrallaan Norjan tieverkostosta.

Pitkään olin sitä mieltä, että paikka jää tutkimatta. Mutta sitten löysin Snelandian linjan B388 eli RevsnesXpressin ja kaiken lisäksi linja kävi parina päivänä viikossa kahdesti Revsneshamnissa, mikä mahdollisti patterialueella vierailun.

Lippujen ostaminen Snelandian verkkokaupasta oli helppoa, mutta bookkaus ei. Se ei lopulta onnistunut itsepalveluna ollenkaan, vaan joudun pyytämään asiakaspalvelun apua. Linja on periaatteessa tilausliikennettä eli ymmärrykseni mukaan sitä ei ajeta, jos ei ole asiakkaita. Toinen syy oli se, että halusin ihan varmasti päästä sieltä yöksi pois.

Matkapäivän aamuna olimme ajoissa satamassa ja oli syytäkin. Satamassa pysäköinti onnistui vain kahdeksi tunniksi. Laivan miehistö opasti lähimpään pysäköintitaloon, minne auton vienti ei kauaa vienyt.

Kuva: Tarja Myllymäki

Laiva lähti ajallaan ja ajoi Melköyan saaren ohi. Pienoinen yllätys oli, että olimme paatin ainoat asiakkaat. Lisäksi selvisi, että liput olisi voinut ostaa alukselta. Vajaan tunnin ajon jälkeen laiva alkoi lähestyä Revsneshamnia.

Jäädessämme pois laivasta tilallemme tuli Revsneshamnista yksi matkustaja käymään asioilla Hammerfestissä. Varmistin vielä kertaalleen miehistöltä, että olivat tulossa kolmelta meitä noutamaan. M/S Ingöyn vierailu oli paikallisille selkeästi päivän kohokohta ja niin saimme seuraa lähtiessämme patikoimaan kohti patterialuetta. Kyseinen iäkäs mies asui Revsneshamnissa, hänellä oli seuranaan kuningasrapuja kalastamassa olevan veljensä koira ja hänellä oli hyvät tiedot patterialueesta - tykkien määrä ja kaliiperi mukaan lukien!

Patterialueelle löytäminen ei täälläkään ollut erityisen vaikeaa, sillä saksalaisten rakentama tykkitie vei paikan päälle.

Kuva: Tarja Myllymäki.

Suurin jäljelläoleva rakennelma oli tulenjohtotorni, joka tässä tapauksessa oli rikottu. Kuuden tykkiaseman löytäminen vei aikaa, sillä täällä(kin) oli betonia käytetty niukasti ja kivistä rakennettujen tykkiasemien löytäminen ja tunnistaminen tykkiasemiksi vei aikaa.

Meillä oli ruhtinaallisesti aikaa: kuusi ja puoli tuntia. Puoletkin olisi riittänyt. Kolmisen tuntia jaksoimme kauniissa säässä kierrellä ja valokuvata patterialuetta, kunnes lähdimme paluumatkalle. Puolessa matkassa vastaan tuli kyläläisten hoitama vuonna 2020 rakennettu kotarakennus, jonka luonna vietimme lounashetken.

Itse satamassa meillä oli aikaa vaikka rötköttää satamalaiturin penkillä...

...tai kuljeskella katsomassa lähitienoota. Laskelmien mukaan Revsneshamnissa oli seitsemän taloa...

...ja läheisessä Bekkarbuktan kylässä neljä.

Lopulta päädyimme satamassa olevaan kylätaloon, jossa oli myynnissä syötävää, juotavaa, muista välttämättömyystarvikkeita ja matkamuistoja järkevään hintaan. Emme kauan ehtineet siellä olla, kun saimme juttuseuraksi itsemme ikäluokkaa olevan naisen, joka osoittautui meitä saattamaan lähteneen miehen siskoksi. Hän kertoi olevansa viimeinen kylässä syntynyt lapsi...

Vieraskirja oli aloitettu vuonna 2023, eikä nähdäkseni sisältänyt ainoatakaan vierasta Norjan ulkopuolelta. Asia korjaantui, kun kirjoitin vieraskirjaan sekä englannin- että suomenkieliset terveiset. Paikalla kävi harvakseltaan oikeita turisteja, nähdäkseni osa kävijöistä oli paikallisten sukulaisia.

M/S Ingöy tuli ajallaan ja toi tullessaan aamupäivällä Hammerfestiin lähteneen miehen. Lähtö oli hieman haikea, koska tiesin, etten tulisi tänne enää koskaan. Lisäksi kylän tulevaisuus ei kummoiselta vaikuta: todennäköisesti osa asutuistakin taloista on todellisuudessa loma-asuntoja.

Paluumatkalla olimme jälleen aluksen ainoat asiakkaat. Kaksi edestakaista matkaa Revsneshamniin ja paatilla keskimäärin 1,5 matkustajaa. Paluumatkalla kuvasin jälleen Revsnesetiä, Skippernesiä ja Melköyan saarta. Tunnin matka sujui nopeasti.

Majoituksemme Hammerfestissa oli lähellä Hurtigbåt-laituria ja satamassa oli lähin kauppa. Niinpä tulimme vielä illalla satamaan ja näimme saman aluksen lähdössä Akkarfjordiin. Tällä kertaa mukaan tuli auto, joka nostettiin nosturilla takakannelle. Kuljettaja kertoi, että se oli hänen työnantajansa auto. Joissakin satamissa oli ramppi, josta auton saattoi ajaa laivaan ja pois, mutta niissä, joissa sitä ei ollut, auto nostettiin nosturilla. Epäselväksi jäi, miten autopaikan voi varata ja mitä se maksaa.

Näin tuli päätökseensä ikimuistoinen vierailu Revsneshamnissa. Vierailu tehtiin aurinkoisessa säässä, lämpöä oli joku 13 astetta ja tuuli oli maltillista. Vasta lähtiessämme Revsneshamnista taivaalle tuli auringon eteen pilvilautta.

Kuvat: Reino Myllymäki, ellei toisin erikseen mainittu.