Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Djupvik 1975

Lauantai 26.4.2025 - Reino Myllymäki


Vuonna 1975 olin mukana perheeni reissulla pohjoiseen. Muistan, että mentiin Norjaan Käsivarren kautta. Käsivarressa oli tietyöt meneillään ja hirveät jonot - ainakin sen ajan mittapuun mukaan. Olimme kastuneet ilmeisesti edellisyönä ja niinpä sitten Norjan puolella otimme mökin leirintäalueelta kuivattaaksemme varusteita.

Djupvik_1975_960_px.jpg

Paikan nimi oli Djupvik. Se on siirtokirjaimin kirjoitettuna värivalokuvan vasempaan ylänurkkaan. Olin silloin 11-vuotias ja kuvasin isoveljen 6x6 rullafilmikameralla. Rispaantunut teksti jäi pois oheista kuvaa leikatessa, enkä värejä saanut kohdalleen.

Djupvik_kartta_1974_960x540_px.jpg

Esson vuoden 1974 turistikartan mukaan Djupvikin seutukin oli tietyön alla. Siitä minulla ei ole mitään muistikuvaa. Mutta valtatie kiersi silloin Spåkenesin kärjen kautta, nykyään tie oikaiseen niemen kärjen ja entiset valtatien pätkät ovat muuttuneet kyläteiksi - niin kuin monessa muussakin paikassa.

Djupvik_kartta_2024_960x540_px.jpg

Kartta: norgeskart.no

Suunnitellessani tulevia pohjoisen matkoja kolmannen ja neljännen matkaoppaan Pohjois-Norjan linnoitteille hyväksi, Djupvik tuli jälleen vastaan. Djupvik/Spåkenes oli sijoituspaikka Saksan laivaston patterille MKB 3./512 Lyngen. Patteri sijaitsee Spåkenesveienin pohjoispuolen harjanteella Storbakken-nimestä länteen/vasemmalle.

Olisi varmasti ollut ikimuistoista löytää tuo paikka 50 vuotta sitten, sillä siellähän se oli silloinkin. Vaan löytämättä jäi.

Tuosta matkamme jatkui Altan kautta Kautokeinoon.

9789527518380.jpg

9789527518427.jpg

9789527518250.jpg

Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini