Lenangenin kautta TromssaanTorstai 30.10.2025 - Reino Myllymäki Lounastettuamme Lyngseidetissä eli Yykeänmuotkassa aamupäivän patteribongailujen jälkeen jatkoimme tietä 91 länteen ja koilliseen. Ajettuamme Svensbyn lauttaterminaalin ohi suuntasimme pohjoiseen tietä 7922, joka monien mutkien jälkeen päätyi Russelv-nimiseen paikkaan, josta olin ilmakuvilta bongannut selvät jäljet HKB 6./972 Russelv -patterin jäänteistä. Olipa netissä valokuviakin linnoitteista.
Ajoimme Batteriveien-nimiselle tielle ja pysähdyimme jonkinlaisen kylätalon luo. Siitä kun hilpaisin metsikköön, sain melkein saman tien huutaa varoitushuuden perässätulijoille. Osuimme nimittäin tulenjohtotornin kohdalle ja ennen sitä oli reilun metrin levyinen mutta useita metrejä syvä kanjoni, jota pitkin johtivat portaat tulenjohtotorniin.
Tulenjohtotorni siis löytyi ja löytyi osa kuudesta tykkiasemastakin. Kaikkia ei kuitenkaan löytynyt ja osa löydetyistäkin oli täytetty puuroskalla ilmeisesti tienvarren siivoustalkoiden jälkeen. Oikeastaan on hauskaa, että joku kohde joskus löytyy helposti. Jatkoimme takaisin tietä 7922 Hamnesetiin, mistä poikkesimme Nygårdstranda-nimiselle tielle. Olin sen varrelta bongannut talon, jonka vierestä lähtee tie HKB 3./480 Lenangen -patterin alueelle Arnengaan. Aikamme etsittyämme hylätty talo puskittuneine pihoineen löytyi ja löytyi myös tie, joka puski myös pusikkoa. Matkaa patterialueelle olisi ollut reilu kilometri, jolla matkalla tie olisi noussut 110 metrin korkeuteen. Totesimme, ettei tällä kalustolla pääse sinne eikä aikataulut mahdollistaneet jalkapatikkaan siirtymistä, joten jatkoimme matkaa. Osasyy kevyeen sivuuttamiseen oli tieto, ettei paikalta ollut paljoa löydettävissä. Jälkikäteen löysin arvion, ettei linnoitustöitä ehditty paljoa tehdä vuoden 1944 lopussa Berlevågista siirtyneelle patterille.
Palasimme tielle 7922, josta poikkesimme tielle 7926 ja siltä käännyimme tielle 7924. Lähteiden mukaan nimittäin patteri HKB 7./972 Lattervik nimittäin sijaitsisi Lattervikassa, mutta ilmakuvilta ei löytynyt mitään kiinnostavaa. Sen jälkeen mietin, mihin saksalainen upseeri patterin sijoittaisi ja päädyin etsimään patteria Laupviknesetin niemen tienoilta ja sieltähän se löytyi. Noin kilometrin päässä lähteiden ilmoittamasta paikasta.
Tulenjohtotorni löytyi aivan tien 7924 varresta - no on siinä vähän pusikkoa välissä - ja osa tykkiasemista tien toiselta puolelta, tosin osittain tien alle jääneinä. Tulenjohtotornissa oli erikoista se, että se oli osin ladottu liuskekivistä kenttälinnoitteiden tapaan. Sellaista emme tulenjohtotorneissa olleet aikaisemmin nähneet.
Jatkoimme 7924:ää eteenpäin ja palasimme tutulle 7922:lle ja Svensbyn lauttaterminaaliin, mistä pääsimme lautalla Breivikeidetiin. Täällä olisi ollut vielä yksi kohde, mutta ilta hämärsi ja jouduimme jättämään sen väliin. Siinä vaiheessa emme tienneet, että pystymme korjaamaan asian myöhemmin.
Jatkoimme iltaruskon värittäessä iltaamme Tromssan eteläpuolelle, joista olin hankkinut meille majoituksen kahdeksi yöksi. |
|
Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |






