Reinon nimikkosaarella ReinöyallaSunnuntai 14.6.2026 - Reino Myllymäki Kalsan (Karlsöy) saarelle tehdyn vierailun jälkeisenä päivänä kävimme Reinöyan saarella. Kyseessä ei ole tietenkään sama Reinöya Kirkkoniemen edustalla, jonka edustalla Reino Paasilinna syntyi 5.12.1939 suomalaisessa troolarissa, vaan suurehko saari, joka kuuluu Kalsan kuntaan ja sijaitsee siis Tromssan pohjoispuolella. Televisiossa pyörivä Reinöyan paimenkoirat -dokumenttiohjelma on ilmeisesti kuvattu täällä. Saarelle pääsee autolautalla samasta Hansenesin satamasta, josta pääsee myös Kalsan ja Vannöyan saarille. Matka on lyhyt vain 15 minuuttia. Kun alueen muut lauttayhteydet näyttivät olevan varustetut uudehkoilla kaksikeulaisilla lautoilla, tälle linjalle Torghatten oli asettanut 1980-luvulla rakennetun lautan, jossa oli keula ja perä. Hansnesissa autot lastattiin perästä, Reinöyan päässä Reinskardissa keulasta. Reinskardiin saavuttuamme lähdimme ajamaan Stakkviknesetiä kohden. Siellä pitäisi olla patterin HKB 8./971 Langsund linnoitteet. Stakkvikassa loppui kestopäällyste ja alkoi soratie. Reinöyan sorateiden sepelistä oli meitä varoiteltu, sillä se oli rikkonut monen turistin renkaat. No, me selvisimme siitä puolesta. HKB 8./971 tuli Hånningsvågin pohjoispuolelta eli siis läheltä Nordkappia loppuvuodesta 1944, eikä siis ehtinyt olla kauaa Reinöyalla. Sijainnista löytyi vihje norjalaiselta keskustelupalstalta ja paikkaa sen jälkeen katsottiin sekä Norgeskart.no-sivuston ilmakuvilta että Esa Korven laserkeilausaineistosta. Stakkvikhaugen-vuoren itäsyrjästä löytyi lupaavia syvennyksiä. Tosin keskustelupalstalla varoiteltiin, että kovin vähän nähtävää on.
Saarta kiertävän Nordeidveieniltä poikkava tykkitieksi sopiva tie löytyi helposti. Se oli varustettu puomilla, joten auto jäi isomman tien varteen ja jalat alle. Tiedusteltu alue löytyi varsin helposti ja sieltä löytyi myös hiekkakuoppia, jotka eivä ole syntyneet tienteon yhteydessä. Viitteitä siitä, että tuossa kohtaa on voitu majailla tykkien kanssa. Mutta varsinaisia todisteita ei. Tästä lähettiin jatkamaan kohti saaren itäpuolta, missä Nordeidetin Rödbergissä piti sijaita patterin HKB 5./480 Nordeidet linnoitteet. Koska tämä patteri siirtyi loppuvuodesta 1944 tänne Mehamnista, odotukset eivät olleet korkealla. Tiekin muuttui koko ajan pienemmäksi ja lampaita oli useaan otteeseen tiellä.
Mitä vielä! Jo tieltä pystyi löytämään eteläisimmän tykkiaseman, joka tosin oli osittain veden vallassa. Ja hiljaa tietä ajamalla pystyimme löytämään kaksi tykkiasema lisää. Näissä oli betonisia linnoitteita, joten herää kysymys, miksi niitä löytyy täältä mutta Stakkviknesetistä ei? Yksi tykkiasema täältäkin jäi löytymättä, samoin tulenjohtotorni, mutta runsaasti jäänteitä yhdyshaudoista ja varastojen pohjista löytyi kylläkin.
Paluumatkalla kävimme Stakkvikissa sijaitsevassa 24/7 auki olevassa itsepalvelukaupassa ja hautausmaalla, ennenkuin ajoimme ensimmäiseksi autoksi lauttajonoon. Olimme poikkeuksellisesti jo klo 15 tienoilla majoituksessa Futrikelvassa. HKB 8./971 ja HKB 5./480 tullaan esittelemään viidennessä Matkaoppaassa Pohjois-Norjan linnoitteille myöhemmin tänä vuonna. |
|
Avainsanat: matkaopas, Pohjois-Norja, linnoite |



