Husöylta FinnsnesiinTiistai 23.6.2026 - Reino Myllymäki Pohjois-Norjan retken seitsemäs päivä oli samalla kesäkuun ensimmäinen. Heräsimme Storm Hotel Senjan erillisrakennuksen junior sviitistä, jonka suuret ikkunat avautuivat suoraan tielle, jossa jo varsin varhain oli turisteja pällistelemässä. Koska hotellihuone ja itse asiassa koko rakennus oli nykymuodin mukaan musta, ulkoa tuskin mitään sisään näki. Hotellihuone oli muuten norjalaisittain laatuun nähden edullinen, reilu 130 € per yö. Yykeänmuotkassa maksoimme paljon vaatimattomammasta huoneesta 200 €.
Husöyltä lähtö ei ollut ihan helppoa, piti pysähtyä molemmilla näköalapaikoilla, nyt paremmassa valossa. Reilun kymmenen kilometrin päässä tulimme sitten uudelleen merenrantaan ja käännyimme tielle 862 kohti Botnhamnia eli teknisesti "takaisinpäin", sillä edellisiltana skipattu MKB 4./512 Vardenin patterialue oli käytävä bongaamassa.
Tiedossa oli, että patterialue ei ehtinyt saada tykkejään sodan aikana. Itse asiassa kyseessä oli kesken jäänyt patterin siirto Flatnesista. Tulenjohtotorni oli ehditty saada valmiiksi ja se oli nyt osa kesämökin kellaria. Lisäksi oli louhittu neljä tykkiasemaa ja tykkitie rantaan. Tästä lähdimme sitten tietä 862 etelään ohi Botnhamnin ja jatkoimme samaa tietä länteen kohti Medfjordbotnia. Olimme Senjalla, Norjan toiseksi suurimmalla saarella, jossa maisemat ovat norjalaisittainkin jylhiä. Vuoret ovat terävähuippuisia, tiet kapeita ja mutkittelevia ja turisteja suhteellisen paljon, vaikka tosiaan oli vasta kesäkuun ensimmäinen. Tunneleita oli paljon ja niistä suurin osa oli yksikaistaisia ohituspaikoin. Niillä ajettiin keskellä tietä pitkät valot päällä, jotta vastaantulija havaitaan ajoissa. Kohtaamisia tuli kuitenkin vain pari, joka osaltaan vesittää havainnon suhteellisen suuresta turistimäärästä. Aikanaan tie 862 tuli tunnelista Bergsfjordenin pohjoisrannalla ja käännyimme luoteeseen kohti Jäämerta tielle 7866. Sitä ajettaessa tie kävi koko ajan kapeammaksi, kunnes saavuimme Ytre Bergiin, josta autolle löytyi helposti parkkipaikka tien varresta ja ihan HKB 22./971 Berg-Senjan linnoitteen vierestä.
Tykkiasemat ja tulenjohtotorni löytyivät helposti, joskin aluskasvillisuus täälläkin muodosti paikoitellen hidasteen. Tie 7866 oli yllättävän vilkas liikenteeltään ja pani miettimään, että mitähän tien päässä on... emme käyneet tarkistamassa.
Palasimme tietä 7866 takaisin ja pysähdyimme pienvenesatamassa, jossa kävin pitkällä putkella kuvaamassa Flatnesin niemeä, joskin väärältä puolelta. Olin muuten tiedustellut paikalliselta elämysfirmalta mahdollisuutta päästä tunniksi-puoleksitoista heidän veneellään Flatnesiin - ei vastausta. Niinpä teimme vielä mutkan tietä 86 ja poikkesimme Bryggebergtiin johtavalle paikallistielle ja otimme kuvia Flatnesista oikeasta suunnasta. Sitten olikin aika suunnistaa kohti majoitusta Finnsnesissä. Matkalla oli aika mahtava Gisundin silta. Myöhästytimme menoa majoitukseen tarkoituksella, sillä AirBnB-majoituksen tarjoava talo oli myynnissä ja sinne oli sovittu näyttö. Kohde oli reissumme vaatimattomin ja melkoinen kontrasti Storm Hotel Senjan luksuskämpälle king size -vuoteineen. Nyt nukuimme 120 cm leveässä sängyssä... HKB 22./971 sekä MKB 4./512 molempine patterialueineen tullaan esittelemään viidennessä Matkaoppaassa Pohjois-Norjan linnoitteille myöhemmin tänä vuonna. |
|
Avainsanat: matkaopas, pohjois-norja, linnoite |




