Finnroranin kautta Nordkapille, osa 2

Sunnuntai 8.6.2025 - Reino Myllymäki

Matkalla Nordkapille vierailimme ensimmäisenä MKB 2./514 Nordkappin linnoitteiden raunioilla Finnroranissa mantereen puolella. 14 000 askeleenkin jälkeen oli vielä energiaa jäljellä. Seuraavaksi ajoimme varovasti E69:lle ja jatkoimme Nordkapp-tunnelin ja muiden tunnelien kautta Honnongsvågiin.

Olin pitkään siinä käsityksessä, että patterin HKB 2./971 Honningsvaag tykkiasemat sijaitsivat Honningsvågin itäpuolella olevan Vesteraksia-jyrkänteen päällä 130 metrin korkeudessa. Sinne 10,5 cm kenttätykit olisi voitu vetää kartoilla ja ilmakuvissa näkyviä tykkiteitä pitkin, ei helposti mutta kumminkin.

Selvisi kuitenkin, että patterin tykkiasemat sijaisivat Juldagsneset-nimisessä niemessä Honningsvågin eteläpuolella. Alue on täynnä omakoti- ja rivitaloja, eikä tykkiasemista ole jälkeäkään.

Vesteraksiallakin joitain linnoitteita on. Ne näkyvät selvästi ilmakuvissa. Mutta niille pääsemiseksi olisi pitänyt ensin ajaa 70 metrin korkeudessa olevalle parkkipaikalle, patikoida pari kilometriä suuntaansa polkua pitkin, joka nousee 160 metriin ja laskeutua sitten 130 metrin korkeudessa olevalle alueelle, jossa sijaitsevat linnoitteiden jäänteet olisivat olleet vielä lumen vallassa. Jo pelkästään tie tuonne parkkipaikalle näytti niin hurjalta, että jätin tämän patterin linnoitteiden tutkimisen tähän.

Seuraavaksi suuntasimme Honningsvågin lentokentälle, joka valmistui vasta vuonna 1977 suurten ponnistusten jälkeen Valaniin. Tämä tieto huolestutti, sillä vaativat rakennustyöt saattavat häivyttää patterin jäänteet jäljettömiin, kuten Juldagsnesetissä on käynyt. Ilmakuvissakin alue muistutti lähinnä maa-ainesten ottopaikkaa.

Todellisuus oli taas toisenlainen kuin odotukset. Yksi tykkiasema löytyi suhteellisen läheltä lentokentän ainoaa kiitotietä. Kaksi tykkiasemaa löytyi ampumaradan alueelta. Lisäksi ampumaradan lipputanko sijaitsi pyöreällä tasanteella, joka muistutti tykkiasemaa, ehkä ilmatorjuntatykin. HKB 16./971 Normannset -patterilla oli ilmeisesti kolme 10,5 cm kenttätykkiä ja ehkä yksi isompi tykki. Hyvin vähän muuta kuin nuo neljä tykkiasemaa ei löytynyt.

Valanista suuntasimme kohti Nordkappille. Liikenne oli rauhallista mutta perillä kohtasi absurdi näky, kun Nordkapp-keskuksen parkkipaikka näytti olevan täynnä matkailuautoja. Paljon niitä olikin, mutta ei parkkipaikka täynnä ollut.

Paljoakaan tämän pohjoisemmaksi ei Euroopassa pääse. Rannaton meri aukeaa pohjoiseen, merellä tosin näkyi joitakin aluksia. Se on nähty.

Paikalla oli paljon saksalaisia matkailuautoineen odottamassa keskiyötä, jolloin aurinko käy lähellä taivaanrantaa ja lähtee uudelleen kohoamaan. Yötön yö alkoi täällä 17.5. tienoilla. Pohjoisen suuntaan matkailuautot olivat paikoitellen niin lähellä, että leirintäalueella tuollainen olisi laitonta. Mutta kysymys oli parkkipaikasta. Tosin matkailuautoista oli revitty aurinkotuoleja, pöytiä ja grillejä ulos siihen malliin, että todellisuudessa oli kysymys leiriytymisestä.

Emme kauaa viipyneet paikalla, vaan suuntasimme takaisin Leipovuonoon. Nähtyjä poroja oli tänään varmaan sata, joten ajonopeus oli pidettävä maltillisena. Päivän saldo oli 20 130 askelta, joista tosiaan 14 000 jo Finnroranissa.

Kuvat: Reino Myllymäki

Finnroranin kautta Nordkapille, osa 1

Lauantai 7.6.2025 - Reino Myllymäki

Olderfjordissa eli Leipovuonossa olimme kaksi yötä ja välipäivänä suuntasimme kohti Nordkappia, jonne oli matkaa noin 130 kilometriä. Siinä matkalla oli MKB 2./514 Nordkappin patterialue Finnroranissa noin 80 km Leipovuonosta pohjoiseen ja kymmenkunta kilometriä ennen Nordkappin tunnelia.

Olin tehnyt tavanomaiset kartta-, ilmakuva- ja Google Streetview -tiedustelut ja tullut siihen tulokseen, että E69-tien kaarteesta patterialueelle lähtevä tie olisi noin kilometrin matkan ajokelpoinen henkilöautolla, hyvässä lykyssä pidemmällekin. Toisin kävi.

Google Streetview'n kuvien oton jälkeen kyseinen valtatien kaarre oli ilmeisesti tehty uusiksi ja kallistusta lisätty. Niinpä patterialueelle johtavalle tielle ei edes ollut helppo päästä henkilöautolla. Jouduin peruuttamaan valtatieltä viistosti ja sain auton pysäköityä soralle.

Kuva: Tarja Myllymäki

Tykkitie oli alkupäästään niin liejuinen, ettei sille ollut mitään menemistä henkilöautolla. Varmemmaksi vakuudeksi molemmin puolin tietä oli asetettu moottoriajoneuvolla ajo kielletty -merkit. Niinpä auto jäi siihen ja jatkoimme jalan. Ei muuta kuin kenkää toisen eteen...

Matkaa tuosta patterialueelle oli noin 3,5 kilometriä. Matkalla oli myös betoniporsaseste ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi. Siitä huolimatta tiellä oli hiljan ajettu ilmeisesti maastokuorma-autolla.

Jostain 65 metrin tasolta noustiin ensin 82 metriin ja siitä laskeuduttiin 20 metriin, kunnes patterialueella päästiin taas 47 metriin. Koko matkaa ei tarvinnut kävellä tykkitietä pitkin, sillä alue oli enimmäkseen tasaista ja puutonta nummea. Tai tarkkaan ottaen nummi ei ollut puutonta, sillä siellä kasvoi maata pitkin kasvavaa vaivais- tai tunturikoivua.

MKB 2./514 oli varustettu neljään pyörivään torniin sijoitetuilla 170 mm laivatykeillä, joiden kantama oli 20 kilometrin luokkaa. Patterialue oli tehokkaasti vetäydyttäessä räjäytetty. Jopa metrin paksuiset teräsbetoniset vaakarakenteet olivat nousseet pystyyn tai jopa ympäri. Räjähdysainetta oli käytetty reilusti. Tuli mieleen, että olikohan 170 mm projektiilit varustettu toisenlaisin sytyttimin ja käytetty patterin tuhoamiseen.

Patterilta oli hyvä näkymä seuraavaan kohteeseen, joka on HKB 2./971 Honningsvaag. Harmi vain, että jouduin jättämään pitkän putken autoon ja ottamaan vesipullon tilalle.

Patikointipäiväksi sattui loistava sää. Lämpöä oli 13-17 astetta, aurinko paistoi ja ajoittainen tuuli oli kevyttä. Autolle päästyä oli askelmittarissa jo 14 000 askelta ja päivä oli vasta puolessa, mutta loppupäivästä enemmän blogikirjoituksen toisessa osassa.

Kuvat: Reino Myllymäki, ellei toisin erikseen mainittu.

Siitä jatkettiin mihin syksyllä jäätiin

Perjantai 6.6.2025 - Reino Myllymäki

Syksyllä 2024 tehty Pohjois-Norjassa sijaitsevien saksalaisten rannikkotykistön linnoitteiden bongausmatka päättyi HKB 7./971 Billefjordiin Pillavuonossa siten, että ihan koko alue ei tullut kävellyksi muun muassa tuulen ja sateen sekä liukkaiden kallioiden vuoksi. HKB 6./971 Kistrandin luultiin olleen Veinesetin niemellä ja se ohitettiin E6:n tietyömaan vuoksi ja Trevikviknesetissä (Kolmenkymmenenniemellä) kallioilla olevaksi luultu HKB 31./971 Porsanger ohitettiin tuulen, sateen ja illan hämärtymisen vuoksi.

Myöhemmin selvisi, että HKB 6./971 Kistrand oli siellä Treviknesetin huipulla, HKB 31./971 Porsanger hyvin suurella todennäköisyydellä lähellä merenrantaa Treviknesetin kärjessä ja Veinesetillä oli vain etäisyys- ja kulmamittausasema.

Kevään linnoitebongausmatka - järjestyksessään jo kolmas - alkoi Lakselvistä eli Lemmijoelta, josta lähdettiin pohjoiseen. Pillavuonon patterialuetta lähestyttiin Ytre Sandvikin eli Kalkasenlahden puolelta, mistä menikin todennäköisesti saksalaisten rakentama tykkitie patterialueelle. Lisää vanhoja räjäytettyjä ja räjäyttämättömiä sodanaikaisia betoni- ja kiviladelmarakenteita löytyi, muttei olennaista uutta.

Seuraavana oli sitten vuorossa Treviksneset eli Kolmikymmenenniemi. Kohdassa, josta E6 kääntyy voimakkaasti länteen löytyy pysäköintialue, jota hyväksikäyttäen kävelimme ja kahlasimme lumessa ylös patterialueelle noin 50 metrin korkeuteen. Sieltä löytyi pari 75 mm kenttätykille sopivaa tykkiasemaa ja muita rakenteita, mutta lumi haittasi laajempia etsintöjä. Tykkitiekin toimi osin sulamisvesien poistumistienä.

Ylhäällä oli yksi loma-asunto (jonne pääsemistä autolla pitää vielä hetki odottaa lumen ja jään takia) ja sen liepeiltä näki Treviknesetin kärkeen, jossa on sopivasti kolmella Nina-tykillä eli 13 cm L/55(r) -tykillä varustetun patterin tarvitsemat kolme tykkiasemaa.

Alas rämmittyämme oli kahvikupposen aika ja sen jälkeen käynti niemen kärjessä merenrannassa. Sinne pääseminen oli helpommin sanottu kuin tehty. E6:lla on ulkokaarteen puolella tukeva kaide, jonka jälkeen on jyrkkä rinne patterialueelle. No, sopiva reitti löytyi. Löytyi myös ne kolme tarvittavaa tykkiasemaa, joten on todennäköistä, että kyseessä on laivatykeillä varustetun HKB 31./971 Porsangerin asemat. Osa asemista oli ympäriampuvia, osa oli rakennettu siten, ettei taakse Treviknesetille pystynyt ampumaan. Tähän asti olen nähnyt lähinnä ympyräasemia, tämä taisi olla ensimmäinen vajaa.

Paluureitin suunnittelin paremmin ja autolle palattuamme jatkoimme majoitukseen Olderfjordin Turistsenteriin eli Leipovuonon matkailijakeskukseen, joka ansaitsee suomenkielisen nimensä sikälikin, että Russenes kron eli Ryssämarkan krouvin emäntä ja pääosa henkilökunnasta on suomalaista.

Päivän saldo oli 11 300 askelta.

Kuvat: Reino Myllymäki

Laivan perä vuoren kyljessä

Torstai 5.6.2025 - Reino Myllymäki

Torstaina 12.8.1943 Lakselvin edustalle tullut rahtilaiva Argus räjähti vähän puolen yön jälkeen 13.8.1943. Se oli ammuslastissa; lastina oli ilmatorjunnan ammuksia, pommeja ja miinoja. 3 350 tonnin rahtilaiva oli reilut 100 metriä pitkä ja makaa nyt suurelta osin hylkynä vuonon pohjassa Hamnbuktin edustalla.

Vaan ei kokonaan. Peräosa irtosi räjähdyksessä ja päätyi sataman yläpuolelle vuoren rinteeseen 35-40 metrin korkeuteen. Siellä se on vieläkin. Käykää katsomassa. Viitoitusta ei perille ole, mutta eiköhän kuvan perusteella löydä perille.

Se sijaitsee lähellä sodanaikaista väestönsuojaa, jonka aukkoja kannattaa kuulemma varoa. Itse en väestönsuojaa paikalla vieraillessani nähnyt.

Lyngen-linjalle

Tiistai 20.5.2025 - Reino Myllymäki

Saksan sodanjohto (lue: Hitler) päätti lokakuun alussa 1944 vetäytyä Ruijasta ja Lapista Lyngen-linjalle. Vetäytymisen suojaksi rakennettiin Tankavaaran tienoille Schutzwall- ja Käsivarren Lätäsenenoon Sturbock-vetäytymysasemat. Itse asiassa lyhytaikaisia suoja-asemia rakennettiin muuallekin, kuten Palojoensuuhun ja Kilpisjärvelle. Kilpisjärven asemista luovuttaessa viimeinen saksalainen käveli Suomesta Norjan puolelle ja Lapin sota oli päättynyt.

Toista tuhatta suomalaisuhria vaatinut Lapin sota oli lopulta Saksan ja Neuvostoliiton loka-marraskuussa 1944 käymien Kirkkoniemen taistelujen sivunäyttämö. Saksa vetäytyi taistellen ja neuvostojoukot seurasivat, mutta vain Tenojoelle saakka. Vetäytymistä jatkettiin senkin jälkeen vähitellen kohti Lyngeniä eli Yykeänvuonoa.

Missä Lyngen-linja sitten oli? Omaa näkemystäni horjutti krigskart.no-sivustolla oleva sininen linja, joka kulkee Ringvassøyan pohjois- ja itäpuolelta Reinøyan välistä Grøtsundetin, Ullsfjordenin ja Kjosenin kautta Lyngenille. Ilman lähdekritiikkiä hyväksyin sen Lyngen-linjaksi, kun se oli kartalle niin näkyvästi merkitty. Nolostuttaa kertoa, että se osoittautui Jan Baaldsrudin pakoreitiksi...

Sininen linja ei ole Lyngen-linja. Kuvakaappaus krigskart.no-sivustolta.

Sitten pitikin selvittää, missä se Lyngen-linja oikeasti luuraa. Joidenkin lähteiden mukaan se on se aikanaan linnoitettu noin 20x30 kilometrin alue Kilpisjärven ja Yykeänperän eli Skibottenin välillä. Toisten lähteiden mukaan siihen kului Lyngen- eli Yykeänvuonon länsiranta.

Saksalaiset hävittivät kaikki tai melkein kaikki patterinsa Lyngenistä itään. Patterien historiatietoja selatessa selviää, että niitä siirrettiin juurikin Lyngenin länsirannalle tai kauemmas ja vain joistakin Lyngenin länsipuolisista pattereista luovuttiin 1944-1945, ilmeisesti Narvikin vahvistamiseksi.

Nyt kävi niin, että tämän vuoden linnakebongausurakka keveni yhdeksällä-kymmenellä patterilla, joista neljä luuraa Tromssan takana. Viimeinen patteri, joka tuhottiin vetäytymisen takia, on MKB 3./512 Lyngen Spåkenesissa. Se, josta kirjoitin taannoin. Sen 15 cm laivastotykit siirrettiin helmikuussa Eigerøylle, missä lie.

Lyngen on puolustuslinja yhä tänään eli Norjan puolustusdoktriinin mukaan vihollinen pysäytetään yhä tuohon. Luonnonlinnake siis.

Melkøya pohjoisen huomion kohteena

Tiistai 13.5.2025 - Reino Myllymäki

Viime keskiviikkona olin laittamassa televisiota kiinni, kun Oddasat-uutisissa mainittiin sana Melkøya. Kyseessä on saari on Hammerfestin luoteispuolella, jonne rakennettiin Snøhvit-kaasukentän maakaasua hyödyntävä nestekaasulaitos.

Itseä saari kiinnostaa sikäli, että saarella sijaitsi vuosina 1941-1944 saksalaisten rannikkotykistön patteri HKB 16./971 Melköen. Siellä pitäisi päästä käymään, mutta koko saari on Equinorin valtakuntaa, jonne ei noin vain pääse. Saari on yhdistetty Kvaløya-saareen, jolla Hammerfest sijaitsee, 2 316-metrisellä merenalaisella tunnelilla, joka minun epäonnekseni on Norjan maantieverkoston ainut yksityinen tunneli.

Patterialue on Melkøyaan pohjoisosan harjanteella, kuvassa oikealla.

Ennen saaren rakentamista tehtiin saarella huolellisia arkeologisia tutkimuksia ja norjalaisten keskustelusivujen mukaan patterialue siivottiin.

Viikko sitten Norjan suurkäräjät päätti sähköistää Melkøyan LNG-tuotannon. Saamelaiset ja muut paikalliset asukkaat nousivat vastarintaan, sillä sähköistäminen merkitsee luonnon tuhoutumista ja poronhoidon vaikeutumista tuulivoimaloiden ja sähkölinjojen muodossa.

Vaikka olen pitänyt yllä pyyntöä päästä Equinorin alueelle kuvaamaan neljän 10,5 cm tykin asemia ja patterin muita räjäytettyjä rakenteita, jotenkin tuntuu siltä, että syntynyt tilanne ei edesauta sitä.

Kuva: Bjørnar Lunga via Wikimedia Commons.

Djupvik 1975

Lauantai 26.4.2025 - Reino Myllymäki

Vuonna 1975 olin mukana perheeni reissulla pohjoiseen. Muistan, että mentiin Norjaan Käsivarren kautta. Käsivarressa oli tietyöt meneillään ja hirveät jonot - ainakin sen ajan mittapuun mukaan. Olimme kastuneet ilmeisesti edellisyönä ja niinpä sitten Norjan puolella otimme mökin leirintäalueelta kuivattaaksemme varusteita.

Paikan nimi oli Djupvik. Se on siirtokirjaimin kirjoitettuna värivalokuvan vasempaan ylänurkkaan. Olin silloin 11-vuotias ja kuvasin isoveljen 6x6 rullafilmikameralla. Rispaantunut teksti jäi pois oheista kuvaa leikatessa, enkä värejä saanut kohdalleen.

Esson vuoden 1974 turistikartan mukaan Djupvikin seutukin oli tietyön alla. Siitä minulla ei ole mitään muistikuvaa. Mutta valtatie kiersi silloin Spåkenesin kärjen kautta, nykyään tie oikaiseen niemen kärjen ja entiset valtatien pätkät ovat muuttuneet kyläteiksi - niin kuin monessa muussakin paikassa.

Kartta: norgeskart.no

Suunnitellessani tulevia pohjoisen matkoja kolmannen ja neljännen matkaoppaan Pohjois-Norjan linnoitteille hyväksi, Djupvik tuli jälleen vastaan. Djupvik/Spåkenes oli sijoituspaikka Saksan laivaston patterille MKB 3./512 Lyngen. Patteri sijaitsee Spåkenesveienin pohjoispuolen harjanteella Storbakken-nimestä länteen/vasemmalle.

Olisi varmasti ollut ikimuistoista löytää tuo paikka 50 vuotta sitten, sillä siellähän se oli silloinkin. Vaan löytämättä jäi.

Tuosta matkamme jatkui Altan kautta Kautokeinoon.

Rovaniemi on Etelä-Suomea

Tiistai 22.4.2025 - Reino Myllymäki

Matkaoppaiden Pohjois-Norjan linnoitteille tekemisessä olennainen osa ovat käynnit linnoitteilla. Se edellyttää matkustamista, jota sitten riittää.

Rovaniemelle on pääkaupunkiseudulta ja kehyskunnista reitinvalinnasta riippuen 800-900 kilometriä matkaa. Lapin pääkaupunki sijaitsee silti varsin etelässä, sillä Rovaniemeltä on - riippumatta tuleeko sinne omalla autolla ajaen, autoyöjunalla tai lentokoneella - vielä 400-500 kilometriä Kilpisjärvelle, Karigasniemelle, Utsjoelle ja Näätämöön, Hettaan vähän vähemmän. Ja näistä rajanylityspisteistä on vielä matkaa norjalaista maaperää pitkin kohteisiin.

Kun Rovaniemenkään maisemat eivät ole vielä Tunturi-Lapin oloiset, tulee ajaessa mieleen, että Rovaniemi on oikeastaan vielä Etelä-Suomea, Lappi alkaa pohjoisempaa. Matkan varrelta kannattaa bongata nähtävyyksiä, tässä esimerkkinä Lapin sotaan liittyviä kohteita.

Käsivarrentien varrelta löytyy Järämän linnoitusale, joka on osa museoitua saksalaisten Sturmbock-linnoitusta. Museo on auki 10.6.-20.9.2025 klo 11-18.

Rovaniemen ja Muonion väliltä löytyy Kittilän Hanhimänniköstä Paavo Kahlan ja Jouko Liinamaan FK-koneen alastulopaikka, jossa on koneen jäänteet (jätä paikoilleen), 1990-luvulla pystytetty muistokivi ja vuonna 2022 pystytetty infotaulu, jonka tekemisessä ja pystyttämisessä allekirjoittaneellakin on ollut sormet pelissä.

Tankavaaran kultamuseon läheltä UKK-kansallispuiston alueelta löytyy saksalaisten Schutzwall-linnoituksen pääasemat, joihin pääsee tutustumaan sotahistoriallisen polun kautta.

E75-tien varrelta Kaamasesta läheltä Lapin sodan muistomerkkiä löytyy saksalaisten rakentama Kaamasen lentokenttä, joka näytti kovasti Sisu-elokuvan loppukohtausten lentokentältä.

Eli ihan kokonaan ei tarvitse nähtävyyksiittä matkustaa Rovaniemeltä Pohjois-Suomeen, näiden lisäksi löytyy monia muitakin vierailukohteita, kuten Siida-museo Inarissa ja Kolttien perinnetalo Sevettijärvellä sekä monet Lentokonehylyt-kirjan kohteet.

Kuvat: Reino Myllymäki

Kohteet tiettömän taipaleen takana

Perjantai 18.4.2025 - Reino Myllymäki

Pohjois-Norjassa liikkuessa kannattaa muistaa, että tieyhteyksiä on vähän, usein vain yksi mahdollinen. Esimerkiksi Tenojoki jakaa Ruijaa tehokkaasti, sillä sen ylitse pääsee vain yhtä siltaa pitkin Tana brussa.

Tana bru eli Tenon silta.

Tana brusta Lakselviin eli Lemmijoelle pääsee yllättäen kahta reittiä. Vuonotie 98:n kautta kulkee 210 km reitti, joka nousee 360 metrin korkeuteen. Viime syksynä sillä kohtaa satoi lunta. Reitti on valittu vuonna 2016 Norjan kauneimmaksi tieksi, mikä meiltä jäi kyllä huomaamatta lumisateessa ja pimeyden syvetessä. Toinen reitti on 45 km pidempi ja menee Tenojoen vartta Karasjoelle ja siitä Lakselviin. Se on nimetty E6:ksi ja on kuulemma rekkakuskien suosiossa.

M/S Nordkapp Kirkkoniemen satamassa.

Joissain paikoin Hurtigrutenin rannikkoreitti tuo ajamiselle vaihtoehdon. Esimerkiksi Vuoreijasta Berlevågiin on Hurtigrutenin laivalla vain 70-80 km ja ajassa 6 tuntia 20 minuuttia, mutta autolla 275 km ja ajaksi muutettuna helposti tuo sama aika - ajaen, kun laivalla voi lepäillä tai nauttia ruokapöydän antimista.

Monille rannikkotykistön linnakkeille ei ole kuin yksi tie. Kohde saattaa olla päättyvän tien päässä, joskin vähintään yhtä usein lähes tien varressa, joskin viitoittamattomana ja näennäisesti unohdettuna. Tiet saattavat olla kapeita vuonoteitä, joskus toki kohde sattuu valtatien varteen.

Mutta sitten on vielä kohteet, jotka eivät ole Norjan tieverkoston yhteydessä. Idästä alkaen sellaisia ovat Makkaur, Smalfjordneset, Losvik, Rypöy, Bratholmen ja Svaerholtklubben vain joitakin mainitakseni. Näille päästäkseen on on vuokrattava vene ja oltava veneilysää.

Kuitenkin kannattaa tarkistaa, ettei vain tiettömän taipaleen päässä oleva kohde olisi sittenkin tavoitettavissa esimerkiksi Snelandian lautta- tai pikalaivavuorolla. Esimerkiksi Revnesetiin ja Skippernesiin pääsee Hammerfestista Snelandian Xpressen-aluksella, tosin Skippernesin osalta en ole löytänyt päivää, jolloin alus kävisi siellä kahdesti. Sehän on edellytys, että kohteessa - rannikkotykistön linnoitteella - voi vierailla päiväseltään. Ellei halua yöpyä. Hinta näyttää kesällä 2025 olevan 226 NOK eli 19 €/henki/suunta. Kannattaa varata reissu etukäteen ja varmistaa, että pääsee myös takaisin.

Kuvat: Reino Myllymäki

10 cm L/40(n) ja muita tykkejä

Torstai 10.4.2025 - Reino Myllymäki

Kolmatta matkaa Pohjois-Norjaan ja kolmatta matkaopasta Pohjois-Norjan linnoitteille valmisteltaessa löytyi Hammerfestistä outo patteri ja sillä outo tykkimalli.

Patterin nimi on MKB 5./514 Fuglenes, jonka krigskart.no sijoittaa rantaan suurin piirtein Hammerfestin lentokentän kiitotien päähän. Ilmakuvilta alueelta löytyy ainakin yksi ilmatorjuntatykin tykkiasema ja ainakin yksi bunkkeri.

Tarkemmin asiaa tutkittaessa selviää, että rantaviiva on vuosien kuluessa tällä kohtaa muuttunut suuresti täyttötöiden seurauksena. Finnmark under hakekorset -kirja sijoittaa patterin isojen tykkien asemat Rosmåleniin rannalle. Jos tieto pitää paikkansa, tykkiasemat ovat omakotiasutuksen alla. Koko lahti on muuttunut lähes Jäämerestä erotetuksi pienvenesatamaksi. No, eiköhän asia valkene, kun pääsee paikan päälle.

Oudon patterin tykitkin ovat olleet outoja, 10 cm L/40(n). Eli norjalaisia tykkejä, jotka paljastuvat miinalaiva Frøyalta pelastetuiksi 101,6 mm eli neljän tuuman tykeiksi. Patterin vahvuus - kolme tykkiä - on juuri Frøyan aseistus. Toisen tiedon mukaan tykkejä olisi ollut neljä.

Miinalaiva Frøya ajettiin maihin 13.4.1940, jotta laiva ei jäisi saksalaisten haltuun. Saksalainen U-34 kapteeninsa Wilhelm Rollmannin johdolla ampui aluksen perään torpedon varmistaen, että 595 tonnin vuonna 1906 valmistuneesta aluksesta ei ollut enää mihinkään.

Aluksen tykit olivat kuitenkin uudempia kuin alus itse. Norjan kuudessa Sleipner-luokan hävittäjässä oli kolme samantyyppistä tykkiä ja aluksista ensimmäinen laskettiin vesille vuonna 1936. Paljastuu, että tykit olivat Boforsin valmistetta. Sleipner-luokan aluksissa tykit olivat mallia M II ja Frøyan tykit olivat mallia M I. Suurin piirtein tuon verran tietää asiasta Naval Weapons of WWII -kirja. M II -tykeissä oli patruunalaukaus ja M I -tykeissä arvellaan olleen myös.

Boforsille 101,6 mm kaliiperi oli harvinainen. Tosin juuri tuota kaliiperia olevia tykkejä asennettiin romanialaiseen Delfinul-sukellusveneeseen, 105-millisinä puolalaisiin Orzel-luokan sukellusveneisiin ja ruotsalaisiin Arholma-luokan miinalaivoihin. 105-millisiä olivat myös panssarilaivojemme kaksoisaputykit ja samaa kaliiperia olivat myös 105 K 27 -kenttätykit. Jotain sukua noille lienee outo tykkimme ollut, joskin pituuskaliiperi 40 tuntuu aika harvinaiselta sekin.

Delfinulin tykki löytyy Romanian laivastomuseosta. Kuva: Wikimedia Commons.

Näin tietoja eri lähteistä yhdistelemällä päästiin vähän kartalle siitä, millainen tuo Hammerfestin 10 cm L/40(n) -tykki oli. Vaan millainen on MKB 3./512 Lyngenin 12 cm L/44 tykki? Tykkimallin kerrotaan olleen vuodelta 1897 ja Nordenfeltin valmistama. Tykit olivat olleet Bolaernessa ja siirretty Spåkenesiin eli Djupvikiin Lyngen- eli Yykeänvuonon rannalla. Saksalaiset ottivat tykit käyttöön helmikuussa 1941. Mutta maaliskuussa 1942 he luovuttivat ilmeisesti siksi, etteivät saaneet tykillä osumaan mihinkään. Ne korvattiin 15 cm SKC/28 -tykeillä, jotka olivat saksalaisia laivastotykkejä.

12 cm L/44 -tykkejä ei löydy mistään, ei ainakaan siitä kirjallisuuden osasta, johon olen tutustunut. Ei hajuakaan, millainen tykki on ollut kyseessä. Tämä tykki taitaa kuulua neljännen matkaoppaan alueelle.

Nina-tykit

Sunnuntai 6.4.2025 - Reino Myllymäki

Norjalaisessa rannikkotykistöä käsittelevässä kirjallisuudessa on käsite Nina-tykki. Sillä on yllättävä kytkös Suomeen.

Venäjän taistelulaiva Imperator Aleksandr III nimettiin ensimmäisen maailmansodan aikana Voliaksi ja valkoisten käsissä vielä kertaalleen General Alekseyeviksi. Laiva jäi ainoan matkansa päätteeksi Bizertan satamaan Tunisiassa. Ilmeisesti vuonna 1936 (toisen tiedon mukaan jo vuonna 1924) laiva romutettiin satamamaksujen kattamiseksi. Irrotetut aseet varastoitiin.

Kesällä 1939 suomalaiset saivat vihiä näistä Bizertan tykeistä ja pyysivät saada ostaa näistä seitsemän järeää tykkiä. Ranska ei antanut vientilupaa. Talvisodan sytyttyä ranskalaisten päättäjien mieli muuttui ja vientilupa heltisi 4.1.1940.

Tykkejä noutamaan lähetettiin kolme alusta. 3 100 tonnin S/S Karl-Erik sai lastikseen neljä 12 tuuman eli 305 mm tykkiä L/56. Alus onnistui purjehtimaan Turkuun, missä lasti purettiin välirauhan jo tultua 21.5.1940.

2 022 tonnin S/S Juliette sai samanlaisen kuorman ja purjehti Liinahamariin Petsamoon, missä 50 tonnin painoisten tykinputkien siirto pois aluksesta jäi tekemättä sopivan nostokaluston puutteessa. Niinpä tykit peitettiin viljalla ja tällaisessa lastissa alus pourjehti Turkuun, missä lasti purettiin 8.9.1940.

Kolmas alus, 3 150 tonnin S/S Nina sai vastaavanlaisen neljän järeän tykin kuorman lisäksi kuormakseen 18 kappaletta 130 mm tykkiä L/55. Laiva oli 10.4.1940 Bergenissä, missä saksalaiset ottivat kuorman haltuunsa. Järeät tykit pystytettiin Kanaalisaarille, 130 mm tykeistä tehtiin kuusi kolmetykkistä patteria Pohjois-Norjaan. Näitä tykkejä siis norjalaiset kutsuvat Nina-tykeiksi.

Patterit olivat MKB 1./513 Tana Tenojoen suulla, MKB 3./514 Porsanger Treviknesetin eli Kolmenkymmenenniemen kärjessä (joka sai elokuussa 1944 miehistönvaihdoksen yhteydessä tunnuksen HKB 31./971), MKB 1./514 Hammerfest Rypklubbenilla, MKB 4./514 Alta Finnesissä, MKB 9./504 Nordfjordissa Rugsundöyalla ja MKB 2./514 Kibyssä Vesisaaresta hieman itään.

Pattereista viisi sijaitsi siis Lyngen-linjan itäpuolella. Niistä HKB 31./971 siirrettiin Henningsvaeriin, missä sai tunnuksen MKB 6./514, MKB 1./514 siirtyi Lyngvaeriin tunnuksensa säilyttäen, samoin Rishaugeniin siirretty MKB 4./514. Saattaa olla, että MKB 1./513 Tanan ja MKB 2./514 Kibyn tykit tuhottiin paikoilleen tai ne menetettiin siirron aikana, sillä muualle näitä tykkejä ei tiedetä pystytetyn.

Kuva: Bundesarchiv via Wikimedia Commons.

Ehkäpä sama paikka nykykunnossa syksyllä 2024. Kuva: Reino Myllymäki

Sää linnoitebongauksen mausteena

Perjantai 4.4.2025 - Reino Myllymäki

Kun reissuun lähtee, sää on mikä on. Toki reissun voi yrittää ajoittaa sään perusteella, mutta kaikkien varausten ja muiden juttujen yhteensovittaminen sään kanssa voi olla mahdoton yhtälö.

Kevään 2024 reissulla lämmin sää seurasi meitä Kirkkoniemeen saakka, mutta sitten lämpötila laski olennaisesti. Kirkkoniemestä mentiin sitten Hurtigrutenin laivalla Vuoreijaan sumuisessa ja vähätuulisessa säässä. Vuoreijaan ei virallisesti tule koskaan kesää eli lämpötila ei koskaan nouse pysyvästi yli 10 celsiusasteen. Vuoreijasta länteen alkoi sitten taas kelit lämmetä ja matkasta selvittiin ilman isoja sateita.

Syksyn 2024 reissulla luvassa oli kovaa tuulta. Tuuli pääsi täyteen voimaansa Vuoreijassa, jonne Kirkkoniemestä mentiin tietä pitkin Pykeijässä poiketen. Vuoreijassa kaupungissa roskapöntöt lensivät pitkin katuja ja Vardö-Renöysundin linnoitteilla vieraillessa vastatuuleen ei tahtonut päästä ja myötätuuleen ei uskaltanut hypätä, kun ei tiennyt mihin louhukkoon leijailee...

Hurtigruten ilmoitti pysäyttäneensä laivat Hammerfestiin, joten buukkaamamme sihteellisen lyhyt Vuoreija-Berlevåg-laivamatka muuttui pitkäksi ajoksi. Tosin Hurtigrutenin asiakaspalvelu ei tietänyt asiasta mitään, sitä piti valistaa.... Palauttivat kuitenkin rahat. Vardö-Bussesundin linnoitteilla vierailtaessa kuitenkin näimme merellä valko-puna-mustan aluksen eli siellä oli Hurtigrutenin laiva (alla) odottamassa parempaa säätä.

Jälkikäteen selvitin, että Vuoreijan lentoaseman tuulimittari näytti noihin aikoihin 20 m/s, puuskissa 25,8 m/s. Luulen, että Vardö-Renöysundissa tuuli vielä kovempaa.

Emme kuitenkaan tienneet, mitä oli edessä. Vuoreijasta ajoimme Berlevågiin ja Berlevågista Mehamniin. Jälkimmäisellä välillä tie kulkee Vestertanan ja Ifjordin välisellä ylänköalueella yli 300 metrin korkeudessa. Mitä ylemmäksi noustiin, sitä alemmaksi lämpötila painui ja alkoi sataa lunta. Lopulta tie oli kokonaan valkoinen. Onneksi uudet kesärenkaat antoivat riittävän kitkan ja pääsimme turvallisesti majoituspaikkaan Mehamniin. Mutta myös Bekkarfjordin, Hopseidetin ja Mehamnin välisillä ylänköalueilla satoi räntää.

Tämän jälkeen näimme lunta vain vuorten ja tunturien huipuilla ja rinteissä. Tuuli laantui jossain määrin, mutta alkoi sataa. Yhdistelmä lopulta lopetti linnoitevierailut ja Altasta suunnistimme Palojoensuun kautta Rovaniemelle ja autojunaan.

Pohjois-Norjassa sää voi muuttua nopeasti. Sen koimme kevään reissulla Kirkkoniemessä, kun yhdessä yössä päivälämpötila putosi kymmenisen astetta. Jälkimmäinen reissu osoitti puolestaan oikean pukeutumisen merkityksen. Korkeakauluksisen paidan päällä minulla oli paksu golf-tuulipaita ja sen päällä vettä sietävä tuulitakki. Päässä korvuksellinen sadelippalakki mallia golf. Näillä pärjäsi hyvin, kunhan alla oli pitkä kerrasto.

Säätä ei Pohjois-Norjassa parane jättää huomiotta. Mutta kesällä 2024 kesä ilmeisesti tuli myös Vuoreijaan. Meillä oli siellä molemmilla reissuilla sama majoitus, jonka omistaja kertoi juhannuksen jälkeen olleen kaksi kuukautta lämmintä. Sattumaa vai ilmastonmuutos?

Kuvat: Reino Myllymäki

Linnoitteet löytyivät sieltä mistä pitikin...

Maanantai 31.3.2025 - Reino Myllymäki

Viime syksynä tehdyn Pohjois-Norjan retken viimeisiksi kohteiksi piti jäädä patterit HKB 6./971 Kistrand ja HKB 31./971 Porsanger. Krigskart.no:n mukaan edellisen piti sijaita Veinesetin niemimaalla ja jälkimmäisen Treviknesetin eli Kolmenkymmenenniemen nokassa olevalla kallioilla.

Ilta painoi pahasti päälle ja satoi. Lisäksi Veinesetin kohdalla oli E6-tien oikaisutyömaa, jossa oli liikennevalot. Veinesetin liittymän etsiminen ei oikein tullut siinä tilanteessa kysymykseen, joten ajoimme ohi. Kolmenkymmenenniemen kohdalla pysähdyimme, mutta totesimme, että mukana olevalla ajokalustolla ei ollut asiaa ylös kiemurtelevalle tielle ja jalkapelissä sinne lähteminen ei innostanut, koska sekä hämärsi että satoi.

Minua oli kovasti epäilyttänyt, että oliko Veinesetin niemellä oikeasti ollut HKB 6./971 -patteria, sillä ilmakuvasta (yllä) ei oikein löytynyt jälkiä minkäänsorttisten tykkien asemista. Sain käsiini Finnmark under hakekorset -kirjan 1980-luvulla ja sen kartta (alla) osoitti, että niemellä olikin vain kulma- ja etäisyysmittausasema. Huh hyvä, ettei menty sinne...

Yllä oleva kartta osoittaa 75 mm tykeillä varustetun HKB 6./971 Kistrand -patterin sijainniksi Treviknesetin eli Kolmenkymmenenniemen kärjen kalliot ja 130 mm laivatykeillä varustetun HKB 31./971 Porsanger -patterin sijainniksi Nymo-nimisen paikan mantereen puolella niemen luoteispuolella.

Kun menin ilmakuvalta (yllä) etsimään jäänteitä viimeksi mainitun patterin tykkiasemista, en löytänyt yhtään mitään. OK, kohdalta on viety E6-tie sodan jälkeen läpi, mutta yleensä tällaisissa tapauksissa löytyy jotain.

Oli pakko pysähtyä miettimään. Aloin ajatella kuin saksalainen upseeri, joka on sijoittamassa rannikkotykkejä maastoon. Tulin tulokseen, että 75 mm kenttätykit olisi helpompi vetää 40 metrin korkeuteen Treviknesetin kalliolle rakennettuihin asemiin, mutta 130 mm pyörättömät laivatykit olisi hyvä jättää vuonon rantaan. Missä niillä olisi paras ampuma-ala? Treviknesetin kärjessä.

Sieltä löytyi todennäköiset asemat kolmelle 130 mm tykille. Kun ajoimme syksyllä 2024 tästä ohi, huomiomme kiinnnittyi vasemmalla oleviin kallioihin, ei oikealla olevaan merenrantaan. Illan hämärtyminenkin haittasi.

Seuraavalla pohjoisen reissulla on varmistettava vielä päätelmän oikeellisuus.

Ilmakuvat: norgeskart.no.

Saksalaiset rannikkotykistön linnoitteet Pohjois-Norjassa

Perjantai 28.3.2025 - Reino Myllymäki

Moni on kysynyt, miksi kiinnostuin Pohjois-Norjan linnoitteista niin paljon, että olen tehnyt kaksi matkaa Pohjois-Norjaan ja julkaissut aiheesta kaksi matkaopasta.

Syy on siinä, että meillä on Suomessa kovin vähän samantapaisia rakenteita jäljellä. Ensinnäkin, taistelumme on suurelta osin käyty Suomen nykyisten rajojen ulkopuolella, jolloin moiset rakenteet ovat löydettävissä Venäjältä. Toisekseen, olemassa olevista Salpalinja ei joutunut taisteluun koskaan. Suomenlahden saarilla on kyllä rannikkotykistön linnakkeita, jotka suurelta osin ovat vaikeasti saavutettavissa.

Ilmailun ohella olen kiinnostunut myös tykeistä teknisinä laitteina. Kirjahyllystäni löytyy kotimaista kirjallisuutta niin rannikko-, kenttä- kuin ilmatorjuntatykeistä.

Pohjois-Norjassa vierailin vanhempieni mukana ensimmäisen kerran kai vuonna 1975. Etelämpänä olen käynyt myöhemminkin, kuten vuosina 1995 ja 2014, mutta kevätretki 2024 synnytti vierailujen sarjan, joka tullee jatkumaan kuluvana vuonna.

Kahdella viimevuotisella vierailulla hämmästelin sitä, miten huonosti opastettuja kohteet ovat. Voisi sanoa, että ne ovat lähes unohdettuja. Opasteita kohteille ei ole, joten pitää tarkasti tietää, mistä ne löytää. Muutamissa - esimerkiksi Ekkeröyllä, Mehamnissa ja Gamvikissa - on opasteita paikan päällä, mutta muissa ei. Alueet sinänsä ovat jonkinlaisia kulttuuriperintökohteita, mutta tiedän pahoin asutuksen puristukseen jääneitä ja jopa tuhoutuneita kohteita.

Matkaoppaat Pohjois-Norjan linnoitteille opastavat perille ja kertovat paikan historiasta. Jos ne saavat ihmiset liikkeelle Pohjois-Norjaan, luvassa on kohtuullinen määrä liikuntaa ja paljon raitista ilmaa.

Suomenkieliset versiot kahdesta ensimmäisestä oppaasta on käännetty englanniksi ja julkistetaan 5.4.2025.