Linnoitteet löytyivät sieltä mistä pitikin...Maanantai 31.3.2025 - Reino Myllymäki Viime syksynä tehdyn Pohjois-Norjan retken viimeisiksi kohteiksi piti jäädä patterit HKB 6./971 Kistrand ja HKB 31./971 Porsanger. Krigskart.no:n mukaan edellisen piti sijaita Veinesetin niemimaalla ja jälkimmäisen Treviknesetin eli Kolmenkymmenenniemen nokassa olevalla kallioilla. Ilta painoi pahasti päälle ja satoi. Lisäksi Veinesetin kohdalla oli E6-tien oikaisutyömaa, jossa oli liikennevalot. Veinesetin liittymän etsiminen ei oikein tullut siinä tilanteessa kysymykseen, joten ajoimme ohi. Kolmenkymmenenniemen kohdalla pysähdyimme, mutta totesimme, että mukana olevalla ajokalustolla ei ollut asiaa ylös kiemurtelevalle tielle ja jalkapelissä sinne lähteminen ei innostanut, koska sekä hämärsi että satoi. Minua oli kovasti epäilyttänyt, että oliko Veinesetin niemellä oikeasti ollut HKB 6./971 -patteria, sillä ilmakuvasta (yllä) ei oikein löytynyt jälkiä minkäänsorttisten tykkien asemista. Sain käsiini Finnmark under hakekorset -kirjan 1980-luvulla ja sen kartta (alla) osoitti, että niemellä olikin vain kulma- ja etäisyysmittausasema. Huh hyvä, ettei menty sinne... Yllä oleva kartta osoittaa 75 mm tykeillä varustetun HKB 6./971 Kistrand -patterin sijainniksi Treviknesetin eli Kolmenkymmenenniemen kärjen kalliot ja 130 mm laivatykeillä varustetun HKB 31./971 Porsanger -patterin sijainniksi Nymo-nimisen paikan mantereen puolella niemen luoteispuolella. Kun menin ilmakuvalta (yllä) etsimään jäänteitä viimeksi mainitun patterin tykkiasemista, en löytänyt yhtään mitään. OK, kohdalta on viety E6-tie sodan jälkeen läpi, mutta yleensä tällaisissa tapauksissa löytyy jotain. Oli pakko pysähtyä miettimään. Aloin ajatella kuin saksalainen upseeri, joka on sijoittamassa rannikkotykkejä maastoon. Tulin tulokseen, että 75 mm kenttätykit olisi helpompi vetää 40 metrin korkeuteen Treviknesetin kalliolle rakennettuihin asemiin, mutta 130 mm pyörättömät laivatykit olisi hyvä jättää vuonon rantaan. Missä niillä olisi paras ampuma-ala? Treviknesetin kärjessä. Sieltä löytyi todennäköiset asemat kolmelle 130 mm tykille. Kun ajoimme syksyllä 2024 tästä ohi, huomiomme kiinnnittyi vasemmalla oleviin kallioihin, ei oikealla olevaan merenrantaan. Illan hämärtyminenkin haittasi. Seuraavalla pohjoisen reissulla on varmistettava vielä päätelmän oikeellisuus. Ilmakuvat: norgeskart.no. |
Avainsanat: matkaopas, linnoitteet, Saksa, Norja |