Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Tätä kutsuisin jo asiakaspalveluksi!

Lauantai 2.4.2022 - Reino Myllymäki

Ketteryyttä on monenlaista!

9789527044759.jpgJukka Hoffrénin kanssa oli puhuttu Saab 35 Draken -kirjasta niin pitkään - luultavasti jo Poltto palaa! -kirjan 1. painoksen julkistamisesta lähtien. Siitä huolimatta pääsi unohtumaan, että olimme puhuneet sen ehtimisestä kevään ilmailukirjallisuuspäivään 9.4.2022 julkistettavaksi. No, sinne se ei enää sopinut ohjelmaan, mutta sille löytyi luonteva julkistuspaikka Lahden Ilmasillan kuukausikokouksesta 7.4.2022 klo 18-20. Tuosta tuli aikatauluihin vielä parin päivän kiristys.

Sain Jukalta aineiston 1.3. ja viikkoa myöhemmin kirja lähti vedostettavaksi. Maanantaina 21.3. se meni painoon ja ensimmäinen - julkistamisen varmistava - kirjaerä tuli painosta viime torstaina. Lukijat myöhemmin kertovat, tuliko kirjasta hyvä, mutta kiireen takia ei myönnytyksiä laadulle jouduttu kuitenkaan tekemään.

9789527044568-3d-etu.pngHiljan sattui myös toinen ketteryyttä vaatinut tilanne. Asiakas ihmetteli, kun oli saanut Eroon kiusaajasta 2 -kirjasta laskun mutta ei kirjaa. Selvisi, että hän oli kirjoittanut tilaukseen väärän osoitteeseen ja Posti oli todennäköisesti vienyt kirjan siihen osoitteeseen eli naapuriin, jossa ei tällä hetkellä aktiivisesti asu kukaan.

Toni Hinkan Eroon kiusaajasta 2 -kirja on minulle erikoispalvelutuote. Se viedään tilauspäivänä postiin, vaikka sataisi kaatamalla, sillä tilaajalla on jonkin sortin hätä. Soitin asiakkaalle ja kerroin, että jos soitan puolen tunnin päästä hänen talonsa alapihalta, voiko hän tulla noutamaan sen kirjan autostani? Asiakkaan osoite oli suhteellisen lähellä kotiani ja samalla reissulla kävin hoitamassa toisenkin asian.

Näin tapahtui, asiakas sai vielä illalla kirjan minulta ja sanoi otsikkoonkin nostamani sanat: "Tätä kutsuisin jo asiakaspalveluksi!" Kerroin myös, että jos hän saa sen alkuperäisen kirjan naapurista, sitä ei tarvitse palauttaa, vaan hän voi sen antaa sitä tarvitsevalle. Niitä kun riittää, valitettavasti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ketteryys, kustantaminen, asiakaspalvelu