Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Narsismi laulujen sanoissa

Perjantai 25.5.2018 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Narsistin_uhri_405x720.jpgTunnettu meteorologi teki hiljattain kirjan siitä, miten sää näkyy taideteoksissa. Tästä rohkaistuneena päätin kirjoittaa blogin siitä, miten narsistinen persoonallisuushäiriö kuuluu laulujen sanoissa.

Kuuntelen hyvin tarkkaan varsinkin suomenkielisten laulujen sanoitukset. Niistä löytyy mielenkiintoista elämänkohtaloja sekä usein myös varteenotettavia viisauksia ja näkökulmia asioihin. Useammankin kerran olen hätkähtänyt sanoituksia, jossa viitataan lähes ilmiselvään narsistiseen persoonallisuushäiriöön.

"Täydellinen rakkaus me oltiin kai
Toinen vallankahvana, toinen saranapuolen sai
Sä rajoitit kaiken sen mitä mulla oli elämässä
Ei sormus rakkautta tuo kädessä, joka raivoaa..."

Sanat ovat Haloo Helsingin! kappaleelta Rakas, sanat Elli Haloo. Iltalehden jutun mukaan laulu kertoo vaarallisesta kärsivällisyydestä. Varmasti siitäkin, mutta minusta myös mustasukkaisuudesta, joka ainakin joskus on merkki narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Uhrin on kuuluttava yksin narsistille, ei saa olla muiden kanssa tekemisissä jne.

Monissa narsistin uhrin kertomuksissa viitataan hapen loppumiseen tietysti kuvannollisessa mielessä. Narsisti kaikkivoipaisuudessaan imee ympäristöstä hapen niin tarkkaan, ettei siinä voi enää elää.

"Oli mullakin tunteet, oli mullakin sydän, Eooo
Ja se päättyy nyt tähän,
oli mullakin voimaa, vaan vähän
Mä en oo näkymätön, mä oon hengissä vielä, Eooo
Mun on pakko lähtee, sun lähellä ei vaan pystyny hengittää..."

Sanat ovat kertosäe Vesalan kappaleelta Ei pystynyt hengittää, sanat Paula Vesala. Varmemmaksi vakuudeksi laulussa sanotaan:

"Vaikka vietkin kaiken tilan,
kerrot kuinka mä tuun sen pilaamaan
Niin oon tullu aina kun pyydetään,
tullu peittelee kaikki jäljet
Olen oppinut valehtelemaan, jo pienenä tietenki, heiii
Sain tuttuu kaavaa toistaa..."

Mikään ei ole koskaan narsistin syytä, syyllinen löytyy aina muualta. Narsistin uhrikin osallistuu usein - varsinkin parisuhteessa - kulissien pystyssä pitämiseen: näytellään, että  menee hyvin, vaikka oikeasti menee päin...

Nämä olivat mielessä pyörineet - vaan eivät ainoat - esimerkit siitä, miten narsistinen persoonallisuushäiriö kuultaa laulujen sanoituksissa.

Johtamani kirjankustantamon kirjavalikoimaan kuuluu yksi kirja, joka saa erityiskohtelun: Selviydy narsistista. Kun tilaus tulee tiedän, että toisessa päässä on hätä ja pyrin saamaan kirjan Postin toimitettavaksi mahdollisimman nopeasti. Kyllä muutkin kirjat toimitetaan mahdollisimman pian, mutta jos narsistikirjan tilaus tulee 15 minuuttia ennen postin lähtöä, pyrin silti saamaan kirjan matkaan vielä samana päivänä.

Saamamme palautteen mukaan moni on saanut avun kiusaamisongelmaansa Toni Hinkan kirjasta Selviydy narsistista - opas kiusaajasta vapautumiseen. Ehkä sinäkin? Kirja on hinnoiteltu myös maltillisesti - vain kolme kymppiä veroineen ja toimituskuluineen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: narsismi, narsisti, kiusaaminen

No se oli nyt vain sellainen heitto!

Torstai 1.9.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Epaily_720x405.jpg

Palkkatyössä käymisen primääri tavoite on niin ilmiselvä, että keskustelu ihmisen motiiveista ei ole ihan jokapäiväistä. Toki sen lisäksi, että saamme työstämme palkkaa, meitä työssä motivoi muutkin asiat, kuten vaikkapa itsensä toteuttaminen. Lisäksi on aina niitä vallanvetoamia ja statushakuisia - kuten johtamisaktivisti Toni Hinkka viime tiistaina kirjoitti - joita rahapalkan ohella motivoi valta sinänsä, asema ja etuudet.

Yhdistyksissä ihmisten motivaatiotekijöitä epäillään huomattavasti useammin. Kun vapaaehtoistyössä ei ole juurikaan palkkaa eikä luontaisetuuksia, on helppo kiinnittää huomio muihin mahdollisiin motivaatiotekijöitä. Ja aina löytyy niitä, joilla on kyky ja halu kyseenalaistaa yhdistysaktiivien perimmäiset tavoitteet.

Kyseenalaistajan kannattaa kuitenkin muistaa, että yhdistyksen edustaman ideologian motivoima ja hyväksyntää kaipaava yhdistysaktiivien osajoukko kokee helposti verisenä loukkauksena, jos heidän tarkoitusperiään epäillään. Siinä käy helposti niin, että hanskat putoavat ja toiminta katkeaa. Ei auta, että kyseenalaistaja sanoo: "No se oli nyt vain sellainen heitto!" Sanat on sanottu, eikä niitä saa takaisin ja vahinko on tapahtunut.

Saman kyseenalaistajan kannattaa muistaa myös, että virheellisen tiedon levittäminen loukkaavassa merkityksessä on kriminalisoitu Suomen laissa. Roskalehdet joutuvat kamppailemaan asian kanssa jatkuvasti.

Toisaalta niinkin yksinkertainen lause kuin "Te ette pidä minua minään!" sisältää ainekset kunnianloukkaukseen. Jos väitteen esittäjä käyttää sanomaansa loukkaavassa merkityksessä, on mahdollista joutua leivättömän pöydän ääreen, jossa väitteen esittäjän mahdollisuudet todistaa toisten ihmisten ajatukset joksikin ovat rajalliset. Vaarattomampaa on puhua omista tuntemuksistaan, vaikkapa: "Minusta tuntuu siltä, että te ette arvosta minua ollenkaan!"

Toisen ihmisen vaikuttimien epäily on ikäänkuin peili: se kertoo enemmän epäilijästä kuin epäillystä, sillä meillä on taipumus kuvitella muiden ihmisten vaikuttimet omiemme kaltaisiksi. Siispä se, joka epäilee toista oman edun tavoittelusta, motivoituu pikemminkin realismin kuin ideologian pohjalta ja on itse todennäköisesti itsekäs ja omaa etua ajava.

Epäilyn sijasta kannattaa kysellä. Motiiveista voi myös keskustella - ei niissä pitäisi olla mitään hävettävää! Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jokaiselle suomalaiselle pitäisi laatia Reiss Motivation Profile ja profiilit pitäisi laittaa jokaisen saataville. Olisimme sen jälkeen paljon onnellisempia ja tuottavampia.

Kirjoittaja on viimeistelemässä Yhdistysjohtamisen opas -kirjaa, joka julkistetaan lauantaina 24.9.2016.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, yhdistys, ideologia, hyväksyntä, valta, status, narsisti