Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Kyllä räkänokastakin mies tulee, mutta ei tyhjännaurajasta

Torstai 17.10.2019 - Reino Myllymäki


Hymy_ilman_syyta_720x405.jpg

Keski-Uusimaa-lehdessä televisio-ohjelmia arvostelee Marko Ahonen, jonka tekstejä ja kolumneja usein luen ja myös arvostan. Eräässä kolumnissaan hän käsitteli otsikon sanontaa. Minun mielestäni hän on ymmärtänyt sen väärin.

Kun sanonnassa käytetään termiä "tyhjännauraja", ei tarkoiteta mitä tahansa naureskelijaa, vaan sellaista, jonka naureskelulle ei ole mitään näkyvää syytä. Eli henkilöä, joka naureskelee itsekseen poissaolevana ilman näkyvää syytä, todennäköisesti omille ajatuksilleen. Tällaista toimintaa on perinteisesti pidetty mielisairauteen viittaavana, jolloin tyhjännauramista harjoittaneesta henkilöstä ei kokemuksen mukaan tule kunnon veronmaksajaa, sitä "oikeaa miestä". Flunssastakin paranee kunnon veronmaksajaksi.

Sanonta ei siis ole kannanotto vakavamielisyyden puolesta, vaan pyrkii ohjaamaan sosiaalisempaan käyttäytymiseen kuin itsekseen naureskeluun. Voin olla toki väärässä.

Nauraminen jollekin asialle, vaikkapa vähäiselle kyseenalaisuudelle tai huonolle vitsille, ei ole tyhjännauramista. Silloinhan nauretaan jollekin, ei tyhjälle. Asia konkretisoitui, kun etsin kuvituskuvaa tähän kirjoitukseen. Valokuvapankin kuvissa hymyilevillä ja nauravilla ihmisillä näytti lähes kaikilla olevan jokin syy, eli he katselivat jotain: tietokoneen ruutua (mukava viesti), televisiota (hupainen kohtaus elokuvassa)... tai jotain.

Marko Ahonen viittaa tekstissään kouluaikoihin, siis sanontaa käytti nimenomaan opettaja koulussa. Uskon kirjoittajaa traumatisoineen tilanteen olleen suurin piirtein seuraava: oppitunnilla oppilas tai useampi on häirinnyt opetusta nauramalla jollekin. Kun opettaja on kysynyt naurun syytä, on vastattu: "Ei mikään". Tällöin opettaja on käyttänyt vähän varomattomasti tuota sanontaa tunnetuin seurauksin. Voi myös kysyä, oliko naurun aihe todellakin asia, jota ei voinut kertoa?

Siispä: iloitaan asioista, suurista ja pienistä. Mutta jaetaan ilo ja vältellään itsekseen naureskelua. Jos joku kysyy, mille nauramme, kerromme sen. Naurun aiheiden kertominen paljastaa yllättävän paljon naurajan asennemaailmasta ja ajatuskulusta. Nauraminen on lähtökohtaisesti hyvä asia, sehän lisää ikää. Mutta nauru ei sovi joka paikkaan eikä joka tilanteeseen.

Asiaan liittyy yksi kaskukin takavuosilta: Eräs kertoi, että häntä harmitti hänen isänsä, joka höpisi itsekseen kulkiessaan kaupungilla. Nykyään tuo isä pitää kännykkää korvallaan, eikä itsekseen höpiseminen näytä enää yhtä pahalta.

Kiinnostuitko sanonnoista? Ketterät Kirjat on julkaissut aiheesta kaksi kirjaa: allekirjoittaneen Pöhinää? ja Vesa Paavolan Olut byrokraatin hampaissa. Tämän kirjoituksen lukijalle tarjoan kampanjakoodilla NAURU molemmat kirjat yhteishintaan 40 €.

Avainsanat: sanonnat, sananlaskut


Kommentit

28.10.2020 7.13  Liisa Helamaa

hei,
Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Sanonta on mielestäni täysin selkeä - ollut käytössä lapsuudessani (olen s. 1960-luvulla, asunut pääkaupunkiseudulla). Harmi, että leviää ihan väärää tulkintaa noinkin osuvasta kansanviisaudesta.
Koitetaan kestää - ja luoda itse oikeaa kuvaa:)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini