Oman edun tavoittelu tuhoaa yhdistyksen

Torstai 18.8.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Oman edun tavoittelu on tuhonnut monta yhdistystä. Ja laittanut vielä useampia polvilleen.

Kun ihmistä motivoi oma etu - Reissin Motivaatioprofiilin (RMP) mukaan henkilö on pikemminkin realistinen kuin idealistinen - häntä ei kiinnosta yhteinen etu eikä yhdistyksen etu, vaan oma tai läheisen etu.

Kyläyhdistyksissä tämä näkyy siten, että sen halutaan ajavan oman tien- tai kadunpätkän asvaltointia tai jotakin muuta osapopulaatiota hyödyttävää. Kehotukset katsoa kokonaisuutta, tavoitella mahdollisimman monen hyvää tai tasapuolisuutta kaikuvat kuuroille korville.

Erityisen hankala tilanne syntyy, kun yhdistyksen puheenjohtajaksi sattuu oman edun tavoittelija. Tällaiset ovat usein kunnianhimoisia pyrkyreitä ja niin kuin eräs Yhdistysjohtamisen oppaan haastateltava sanoin - hallitukseen joudutaan ja puheenjohtajaksi pyritään.

Omaa etuaan tavoitteleva johtaa yhdistyksen palvelemaan hänen henkilökohtaisia tai perheensä etuja. Se voi näkyä isoissa asioissa ja johtaa suuriin taloudellisiin väärinkäytöksiin, jotka tuhoavat yhdistyksen, mutta se voi näkyä myös pienissä asioissa: nimellisenä johtajuutena, jonka tarkoituksena on saada CV:hen yksi luottamustoimi lisää tai vaikkapa jatkuvasti hiukan ylimitoitettuina kokoustarjoiluina, joiden ylijäämän puheenjohtaja vie kotiinsa.

Ei tarvitse olla puheenjohtaja, jotta saa oman edun tavoittelulla yhdistyksen rampautettua. Suuriääninen oman edun tavoittelija, joita puheenjohtaja ei saa aisoihin, saattaa karkottaa hallituksesta kantavia voimia, jotka inhoavat yksisilmäisyyttä ja osaoptimointia. Ja taas on yhdistys pykälän verran voimattomampi kohtaamaan haasteita.

Vaan eipä välttämättä ole täydellinen ratkaisu sekään, että puheenjohtajaa ajaa pelkästään ideologian palo. Siinä oma näkemys asioista saattaa dominoida niin, että lopputulos on huono näinkin. Jonkinmoinen idealismin puolelle kallistuva keskitien kulkeminen olisi siis puheenjohtajalle, hallitukselle ja avainhenkilöille suotavaa.

Lisää tarinoita, oppeja ja neuvoja yhdistysjohtamiseen löytyy syyskuussa ilmestyvästä kirjasta Reino Myllymäki, Toni Hinkka: Yhdistysjohtamisen opas (Ketterät Kirjat, 2016).

Yksi välinpitämätön pilaa kaikkien maineen - kaksi tarinaa yhdistysjohtamisesta

Tiistai 16.8.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

Viestintä on vaikea taitolaji. Samoin viestimättömyys. Kerron pari valaisevaa esimerkkiä yhdistysviestinnästä viimeisen vuoden ajalta.

Uimaseuran toiminnanjohtaja kysyi naapuriseuran järjestämiin kisoihin vapaaehtoistuomariapua. Vastasin hänelle, että joudan kyllä tuomaroimaan. Hän välitti tiedon kyselijäseuralle. Homma toimi kuten pitikin.

Kisapäivä lähestyi. En saanut järjestävästä seurasta mitään informaatiota siitä, kelpaako apuni ja missä ja milloin pitäisi jossakin olla. Oletin siis, että panokselleni ei ollut tarvetta.

Eräs ystäväni oli selaillut tarkemmin kyseisen seuran sivustoa ja nähnyt siellä jossain maininnan, että olen kisoissa ratatuomarina. Hän sattui siitä ohimennen minulle mainitsemaan – pari tuntia ennen kisojen alkua.

Menin siis paikalle varmuuden vuoksi ja olihan minulla siellä rooli, jopa aika tärkeä.

Olisi toki ollut kohteliasta minullekin siitä ilmoittaa etukäteen. Sattuma pelasti tilanteen.

Toinen tapaus.

Ystäväni lähetti minulle viestin, jossa peräänkuulutettiin koulujen aloitukseen suojatiepäivystäjiä. Tärkeää hommaa, ajattelin itsekin kahden lapsen isänä. Laitoin heti sähköpostiviestin henkilölle, jolle ohjattiin halukkuudesta ilmoittamaan. Ok homma.

Suojatiepäivystysaamu lähestyi, mutta en saanut mitään vastausta viestiini. Oletin siis, että panokselleni ei ollut tarvetta. Aikaisemmasta kokemuksestani viisastuneena päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen. Ajoin työmatkani reittiä, jossa oletin näitä liikenteenvaroittajia olevan, mutta en nähnyt ketään. Koska minulla ei ollut varusteita (huomioliivejä), ajoin töihin.

Myöhemmin päivällä kuulin ystävältäni, että vapaaehtoisia oli kuulemma ollut tarpeeksi. Hyvä homma, koska olisi painanut mieltäni aika pitkään, jos olisin kuullut jonkun lapsen jääneen yliajetuksi.

Kummassakaan tarinassa ei onneksi tapahtunut mitään katastrofaalista. Sille en voi mitään, että muistan tarinan yhdistykset ensisijaisesti välinpitämättömästä suhtautumisesta avunantotarjouksiin, vaikka ymmärrän, että yksittäiset, minulle tuntemattomat ihmiset ovat toimineet välinpitämättömästi. Huonoista kokemuksista huolimatta annan apuani pyydettäessä jatkossakin - myös näille yhdistyksille.

Yhdistyksen jokainen jäsen luo toiminnallaan ja käytöksellään mielikuvaa koko yhdistyksestä. Sama koskee yrityksiä.

Lisää tarinoita, oppeja ja neuvoja yhdistysjohtamiseen löytyy syyskuussa ilmestyvästä kirjasta Reino Myllymäki, Toni Hinkka: Yhdistysjohtamisen opas (Ketterät Kirjat, 2016).

Karisma kesälomalle

Tiistai 28.6.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

Voiko karismaa kehittää kesälomalla? Kyllä voi ja hyvin voikin.

Kesälomalaisen karismankehityssääntö numero 1: Lepää ja rentoudu. Hyväntuulinen ja energiaa täynnä oleva henkilö on huomattavasi karismaattisempi kuin väsymyksestä ärtynyt henkinen ja fyysinen raunio.

Sääntö numero 2: Syö sopivan terveellisesti. Terveellinen ruokavalio pitää energiat hyvällä tasolla ja yleisesti hyväkuntoisempi on huonokuntoista karismaattisempi.

Sääntö 3: Harrasta ja liiku. Tunnin liikunta tuo kaksi tuntia energiaa. Kuukauden liikunta tuo kaksi kuukautta energiaa. Hyväkuntoisempi jaksaa myös aivotyötä paremmin.

Sääntö 4: Juopottele kohtuullisesti. Sen lisäksi, että se auttaa yllä oleviin kohtiin on myös tosiasia, että vaikka pienessä pöhnässä on karismaattisempi olo, toimii se todellisuudessa juuri päinvastoin.

Sääntö 5: Voi harjoitella vaikkapa karisman yhtä tärkeintä elementtiä, läsnäoloa, kun ei tarvitse jakaa keskittymistään sähköpostiin ja älypuhelimeen. Kokeile ihan vain keskittyä kohtaamisiisi ihmisiin ja läheisiisi.

Oikein karismaattista kesää minun puolestani! Kehitetään maailmaan taas elokuussa.

Poisopettajia kaivataan

Torstai 16.6.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Toisessa roolissani Ketterät Kirjat Oy:n toimitusjohtajana ja kustannustoimittajana joudun silloin tällöin keskustelemaan suomen kielen kieliopista. Joillakin tuntuu olevan sellainen käsitys, että lukion opeilla seilataan läpi koko elämä. Mutta kielemme muuttuu, uusia sanoja tulee ja kielioppiammekin viilataan. Siksi ristiriitatilanteissa viittaankin aina Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen ohjeisiin enkä lukion äidinkielen tunneilla oppimiini totuuksiin.

Olemme joutuneet oppimaan paljon ja joudumme oppimaan myös iän karttuessa lisää. Monet opit muuttuvat ja poisoppimisen taitokin olisi hyväksi.

Saatuani alleni automaattivaihteisen auton ajoin usein oikea käsi vaihdekepillä niin kuin olin tottunut ajamaan käsivaihteisella autolla. Näin siitä huolimatta, että ajon aikana vaihtamisen tarvetta ei juuri ole. Kymmenessä vuodessa alan olla tuosta(kin) poisoppinut.

Viimeisessä vaihdossa sain alleni auton, jossa on avaimeton käynnistys. Nyt taas piti oppia uutta ja poisoppia vanhaa. Autokauppias kertoi, kuinka vanhempi pariskunta oli laittanut kaukosäätimellä auton lukkoon ja avannut auton sen jälkeen kahvasta. Useita kertoja tajuamatta, että kahvasta kokeilu ei toiminutkaan enää auton lukituksen testitapauksena, vaan oli tahdonilmaisu auton avaamiseksi.

No nyt pitää tarkistaa auton lukitus sivupeilien asennosta. Taas on opittavaa ja poisopittavaa.

Kannamme yhteiskuntana mukanamme raskasta taakkaa, joka on peräisin yhteiskuntamme edellisistä vaiheista. "Aikainen lintu madon nappaa", sanottiin ja kannustettiin nousemaan aikaisin ylös töitä tekemään. Maatalousyhteiskunnassa päivänvalo olikin tärkeässä asemassa tuotantoa mahdollistavana tekijänä mutta pitääkö Tuusulanväylän edelleen ruuhkautua klo 7-8?

Digitalisaatio tuottaa meille jatkossa yhä kiihtyvällä tahdilla opittavaa ja poisopittavaa. Tietojärjestelmät vaihtuvat, prosessit muuttuvat.

Moni käy postilaatikollaan kahdesti päivässä, kaksitoista kertaa viikossa. Tunnen ihmisiä, jotka käyvät enää kerran viikossa postilaatikkonsa sisältöä tarkistamassa. He heittävät todennäköisesti mainospostin suoraan kierrätykseen ja lukevat uutisensa tabletilta.

Kohta ei Postikaan käy postilaatikolla kuin ehkä kolme kertaa viikossa. Siinähän tulee taas poisopittavaa. Olisiko poisopettajille tilaa yhteiskunnassamme?

Verttien karisma

Tiistai 14.6.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

”Apua, olen introvertti - En voi kehittää karismaani!” Näin olen kuullut parikin kertaa jonkun sanovan viime viikkoina. Autsh, kuinka väärässä he ovatkaan.

Karisma on paljon enemmän kuuntelu- kuin puhetaitoa. Introvertti on luontaisesti parempi kuuntelija kuin vahva ekstrovertti, joka saattaa muiden mielestä olla liiankin puhelias. Samalla kuuntelutaidot voivat olla puutteelliset, kun aika menee keskustelua dominoidessa.

Näiden verttien välissä on ambivertti, joka voi vaihtaa helposti kuuntelusta puheliaisuuteen ja toisin päin. Tällaisen henkilön on ehkä helpointa säätää oma karismansa sopivalle tasolle keskusteluseuran verttisyydestä riippuen.

Useimmat ihmiset pitävät siitä, että saavat kertoa omista asioistaan. Introvertti saa siis luontaisesti toiset ihmiset pitämään itsestään.

Sama se oletko intro-, ambi- vai ekstorvertti, kunhan olet jokin vertti. Karismaa voi aina kehittää verttisyydestäsi riippumatta.

Suomen karismaattisin piha

Tiistai 7.6.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

Voiko piha olla karismaattinen? Siis vakuuttava, uskottava, jopa vaikutusvaltainen?

Pitäisi sen ainakin jäädä mieleen. Kylän pahin kaatopaikka? Ehkei kuitenkaan. Pitää jäädä positiivisesti mieleen. Enemmän siis siisti kuitenkin. Semmoinen mihin on kiva tulla, kiva olla ja ikävä lähteä.

Jos pihasi on kuin kaikilla naapureilla, ei se ainakaan erotu. Jos ei pahakseen, niin ei edukseenkaan.

Onko pihallasi siis jotain, mikä tekee siitä ainutlaatuisen? Sellaisen, jonka teillä vierailleet muistavat aina mainita, kun käynnistään puhuvat.

Laita kuva tai kuvaus karismaattisesta pihastasi tämän kirjoituksen kommenttikenttään tai lähetä info@cxopro.fi. Katsotaan minkälaisia ideoita tämä kerryttää.

Valitse suuntasi, Suomi!

Maanantai 23.5.2016 - Reino Myllymäki

"Vähän päälle 40-vuotiaana edessä on tienhaara tai risteyskohta loppuelämäämme johtavalla tiellä. Tie kulkee joko alamäkeen yhdessä ruumiin biologisten toimintojen kanssa tai uudelle alueelle, joka mahdollistaa toisen huipentuman luomisvoimille parikymppisen tapaan. Parhaimmillaan tämä luomisvoima kestää pitkälle yli 70-vuotiaaksi saakka."

Lainaus on Marjatta Jaben kirjasta Ikä voimavarana. Tunnen monia, jotka ovat nelikymppisenä valinneet hitaan alamäen. Onneksi tunnen myös ihmisiä, jotka eivät ole tyytyneet tähän helppoon ratkaisuun, vaan ovat lähteneet etsimään uutta aluetta ja löytäneet paljon mielenkiintoista tekemistä.

Asia tuli mieleen, kun mietiskelin sitä tuottavuuskasvun ilosanomaa, mitä olemme CxO:n puitteissa levittäneet Suomaisen Johtamisen Päivillä ja muutenkin. Tuottavuuden kasvattaminen tarkoittaa sitä, että pyrimme tekemään yhä enemmän samassa aikayksikössä käyttäen hyväksi johtamisen ja teknologian suomia keinoja. Tämä onkin tarpeen maassa, jonka työmäärä on laskevalla käyrällä.

Joskus tuntuu kuitenkin irvokkaalta puhua tuottavuuskasvusta, kun maassa on niin paljon työttömiä. Sillä jos pidämme kansantalouden arvoa vakiona, talouskasvu vähentää työmäärän tarvetta ja synnyttää uusia työttömiä.

Tässä me olemme vedenjakajalla, tienhaarassa kuin nelikymppinen ihminen. Uskommeko, että kansantaloutemme kasvaa ja että työllisyysaste myös? Vaiko emme? Vastauksesta riippuen valitsemme jomman kumman tulevaisuuden: Tulevaisuuden, jossa teemme innovaatioita, parannamme tuottavuuttamme, työllistämme kaikki työhaluiset ja osan haluttomistakin sekä pidämme maamme puolustuskyvyn kunnossa ja samalla äänivaltaisena kansainyhteisön jäsenä?

Vai onko tulevaisuutemme jonkinlainen tasajaon tie? Hyväksymme sen, että kansantaloutemme ei kasva, jolloin jaamme työt tasan. Työllistämme kaikki ja samalla lisäämme vapaa-aikamme, sillä lasku-uralla olevan kansantalouden yhteydessä pienetkin tuottavuusparannukset vähentävät työmäärän tarvetta. Julkishallinto kasvaa, puolustuksesta joudutaan leikkaamaan ja taantuva taloutemme tipahtaa penkkien väliin kansainyhteisön kokouksissa. Lopulta joku, jolla on parempaa käyttöä luonnonvaroillemme ja infrastruktuurillemme, ottaa ne käyttöönsä.

Tuottavuuden kasvattaminen sopii sinänsä molempiin tulevaisuudenkuviin. Toisessa sitä käytetään talouskasvun vauhdittamiseen, toisessa vapaa-ajan lisäämiseen. Kuitenkin toiselle se on välttämättömämpi kuin toiselle. Taantuvassa taloudessa sillä ei ole niin väliä.

Niinpä jatkan edelleen tietotekniikan hyödyntämisen mahdollistavan tuottavuuden parantamisen ilosanoman levittämistä. Uskon nimittäin siihen, että voimme menestyä tuon ensimmäisen tulevaisuudenkuvan, elinvoimaisen Suomen kehittämisestä. Sen sivussa voi se vapaa-aikakin sitten kasvaa.

Palveluyksikön neljä rajapintaa

Torstai 3.12.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Koko tietohallintourani ajan vuodesta 1996 lähtien jouduin miettimään yksikön ja lopulta kansainväliseksi laajentuneen organisaation järjestämistä toimivammaksi ja tehokkaammaksi. Jouduin tekemään sen ilman ohjenuoria, koska aiheesta ei ollut olemassa kirjallisuutta.

Vuosina 2005-2006 kehittelin neljän rajapinnan mallin, jota käytimme organisoinnissa tehokkaasti hyväksi. Nuo neljä rajapintaa olivat rajapinta johtoon/omistajiin, rajapinta käyttäjäasiakkaisiin, rajapinta liiketoiminta-asiakkaisiin ja rajapinta kumppaneihin ja toimittajiin.

Siirryttyäni auttamaan tietohallintojohtajia huomasin, että edelleenkään ei ole tarjolla tuota luomaani mallia parempaa. Tarkistin kalenteristani, että vuosi oli 2010, kun aloin neljän rajapinnan sisäpuolta jakamaan ensin tietohallintoon ja IT-palveluihin, sitten jälkimmäistä jatkuviin palveluihin ja kehityspalveluihin. Voiko tämä olla totta? Gartnerhan keksi kaksinapaisen IT:n vasta vuonna 2014....

Alkuvuodesta 2015 otin niskastani kiinni ja laitoin kansiin tuon neljän rajapinnan mallini ja tietohallinnon sekä IT-palvelujen sisäisen organisoinnin. Syntyi kirja Tietohallinnon organisointi - Organisoinnilla lisäarvoa tietohallinnosta ja IT-palveluista.

Julkistustilaisuudessa joku huomautti, että mallini sopii minkä tahansa palveluyrityksen tai -yksikön organisointiin. Totta! En ollut ajatellut asiaa ollenkaan. Ajatellaan vaikka asianajotoimistoa, vähän suurempaa. Silläkin on omistajat, jolle on raportoitava toiminnasta ja jonka linjauksia on laitettava toimeen. On yritysasiakkaita, joille tehdään puitesopimuksia ja on käyttäjäasiakkaita, jotka ottavat yhteyttä yritystensä puitesopimusten puitteissa. Ja löytyy ne toimittajat ja kumppanitkin.

Kirjoitin kirjan eräänlaiseksi käsikirjaksi yritys- ja tietohallintojohdolle sekä oppikirjaksi, sillä huomasin, että eräässä ammattikorkeakoulussa tietohallinnon organisointia opetettiin kokonaisarkkitehtuurin avulla... Toisaalta kirja on tarkoitettu neljän rajapinnan mallin avaajaksi, sillä tulemme seuraavissa kirjoissamme hyödyntämään tuota mallia.

En tiedä riittääkö motivaationi kirjoittamaan kirjaa uudelleen geneeriseksi palveluyhtiön tai -yksikön organisointioppaaksi. Enkä tiedä onko se tarpeenkaan, sillä IT-alueen hyvät käytännöt, kuten IT Service Management, tulevat joka tapauksessa leviämään tietotekniikalla vahvasti tuettujen palvelujen selkärangaksi. Ehkä termistä putoaa matkan varrella kirjaimet IT edestä pois...

Arvoisa lukijani! Jos et saa allergisia reaktioita sanoista tietohallinto tai IT, voit lukea kirjaani Tietohallinnon organisointi jo nyt palveluyksikkösi organisoinnin oppaana.

Ikä voimavarana

Keskiviikko 25.11.2015 - Marjatta Jabe

Yhteiskuntamme tuhlaa valtavasti voimavaroja. Kärsijöitä ovat sekä nuoret että vähänkin varttuneemmat. Liian monet osaavat ihmiset joutuvat joko kilometritehtaalle tai vain odottavat eläkkeelle pääsyä.

Ikärasismi on tosiasia usealla työpaikalla. Eräs rekrytointikonsultti kertoi minulle, että hänelle annettiin tehtäväksi valita hakijoiden joukosta 4-5 parasta henkilöä tehtävään. Ja sitten annettiin lisäohje: ”Jätä sitten huomioimatta kaikki yli 45-vuotiaat henkilöt.”

Eikä tämä ole ainut tapaus. Tosin rima usein asetetaan 50 vuoden paikkeille. Ikärasismi on kielletty, mutta sitä tapahtuu. Eikä se ole harvinaista.

Samalla yhteiskunnan päättäjät nostavat eläkeikää. Muuten ei hyvinvointiyhteiskuntaa kyetä pitämään yllä. Yhtälö on mahdoton, jollei tehdä jotakin.

Keinoja toki on. Ensimmäinen on asennemuutos. Kokemus on positiivinen asia ja sitä voidaan hyödyntää monin tavoin. Yhä useampi on valmis kantamaan kortensa kekoon jatkamalla työntekoa pidempään. Työhalukkuutta on, jos kokee itsensä tarpeelliseksi. Siinä johtaminen korostuu, samoin työtovereiden asenteet. Vastuu on myös seniorilla itsellään. On pidettävä osaamisensa ajan tasalla.

Sitä paitsi eläkkeelläkin on mahdollista hyödyttää yhteiskuntaa. Monet hoitavat omaisiaan, kuten puolisoaan ja lapsenlapsiaan, osa taas on aktiivisesti mukana vapaaehtoistyössä, tekee osittain töitä tai toimii mentorina. Tämä on valtava yhteiskunnallinen panos myös taloudellisesti. Ilman sitä hyvinvointiyhteiskunta ei pysyisi pystyssä. Ja joka tapauksessa eläkeläiset maksavat veronsa ja kuluttavat.

Uutta tuoretta ajattelua ja mahdollisuuksien näkemistä todella tarvitaan niin yhteiskunnan päättäjiltä kuin työnantajiltakin. Kirjaani ”Ikä voimavarana” olen haastatellut sekä poliitikkoja että johtajia, joiden yritykset on palkittu ikäohjelmistaan. Näitä ikäystävällisiä työpaikkoja soisi olevan enemmänkin. Hyviä esimerkkejä löytyy.

Myös tutkijat ovat antaneet vinkkejä siitä, miten talouden monet haasteet ja ihmisten eliniän nousu voidaan onnistuneella tavalla yhdistää. Eikä senioreitakaan ole unohdettu. Monen varttuneen ihmisen tarina todella lämmittää mieltä.

Kirjailija on tavattavissa Tuusulan Tietokirjapäivässä 28.11.2015 klo 11-13.30 Kokoushotelli Gustavelundissa Tuusulassa. Kirja Ikä voimavarana esitellään tapahtumassa.