Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Melkoinen puserrus takanapäin

Tiistai 5.9.2017 - Reino Myllymäki

9789527044155.jpgMelkoinen puserrus takanapäin! Vielä 31.8.2017 tein muutaman tarkistuksen kirjaan ja sitten piti antaa kirjan kansi ja sisältö painettavaksi.

Olo on kuin kenraalilla, joka on lähettänyt joukkonsa hyökkäykseen. Turha on mennä sotkeutumaan operatiiviseen toimintaan, parasta on odottaa viestejä rintamalta.

Vaan vaikea on taas sopeutua siihen, ettei kaikkea käytettävissä olevaa aikaa tarvitsekaan käyttää kirjoittamiseen, kuvittamiseen, taittamiseen tai virheiden estimiseen - tämän kirjan osalta. Vaikea on tehdä väliin jotain muuta. Mutta pakko on yrittää.

No, mistä kirjasta on kysymys? Kirjasta Tehokkuus ensin! Palveluyksiköstä tuottavuus- ja kasvukumppaniksi, joka oli tähdätty alunperin ilmestymään huhtikuussa 2015, mutta jonka edelle kiilasivat mm. kirjat Tietohallinnon organisointi ja Muutosjohtamisen opas.

Valkoisen paperin ongelmaakin on tässä kärsitty. Onneksi hain apurahaa Suomen tietokirjailijat ry:ltä ja onneksi kirja sopi IT Forumin kuluvan vuoden toiseen teemaan. Myös mentorista oli apua. Nämä siivittivät kirjan valmistumiseen saakka.

Kirja julkistetaan CxO Webinaarissa 15.9. klo 8. Ilmoittaudu julkistukseen ja/tai tilaa kirja! Ennakkoon tilatut kirjat toimitetaan julkistuspäivän tienoilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: palveluorganisaatio, kehittäminen, tuottavuus, kasvu, kumppanuus