Avainlippu

TehtySuomMadeIn_Sin_rgb.pngKetterät Kirjat Oy kuuluu Suomalaisen Työn Liittoon ja kustantamamme kirjat kantavat Avainlippu-tunnusta.

Avainlippu tarkoittaa, että Merkki tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa ja työllistää Suomessa. Lisäksi tuotteen tai palvelun kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia.

Kirjapainon osuus kirjan hinnasta on alle 50 prosenttia, joten sen puolesta olisi mahdollista painattaa kirja ulkomailla ja silti kantaa Avainlippu-tunnusta. Uskomme, että asiakkaamme pitäisivät sitä petoksena. Siksi Ketterät Kirjat Oy:n kirjat on kirjoitettu, kustannettu ja painettu Suomessa. Lisäksi Posti toimittaa ne perille Suomessa.

Käyttämiämme kirjapainoja emme ole velvoittaneet käyttämään suomalaista paperia tai painomustetta. Niiden osuus kirjan hinnasta on kuitenkin pieni.

Välitystuotteemme eivät kuulu Avainlippu-tunnuksen piiriin. Silti Ilmailumuseoyhdistyksen kustantamat julkaisut ja kalenterit samoin kuin Tuusula-seuran kustantamat julkaisut on kaikki painettu Suomessa.

Ostamalla Ketterät Kirjat Oy:n kustantamia ja välittämiä kirjoja voit olla varma että keskimäärin yli 80 % tuotteen hinnasta päätyy suomalaisille kirjailijoille, kustantajille, kirjapainoille ja logistiikkayrityksille. Ketterät Kirjat Oy:n kirja on vastuullinen valinta.