Opas yksilälliseen motivointiin
Kirja kertoo havainnollisesti, miten 16 erilaista perusmotivaatiota vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen ja miten ne kannattaa ottaa huomioon johtamisessa.
Miten yksilöllisyydet huomioidaan johtamisessa? Miten ihmisiä johdetaan mielekkäästi kohti haluttuja tavoitteita? Mikä minua ja johdettaviani todella ajaa eteenpäin - työssä ja elämässä?
Esimiehet joutuvat yhä useammin pohtimaan, miten motivoida, innostaa ja johtaa sekä itseään että muita muutosten, epävarmuuden ja kasvavien tavoitteiden paineissa. Samaan aikaan ihmiset odottavat entistä yksilöllisempää johtamista, erityisesti asiantuntijuutta edellyttävissä tehtävissä.
Kirjassa kerrotaan käytännön esimerkein, miten yksilöllistä motivaatio on ja miten
eri asioista motivoituvia ihmisiä johdetaan parhaiten. Kirja pohjautuu Steven Reissin
motivaatiotutkimukseen.
Kirja on pehmeäkantinen ja kooltaan A5.
Tuote: 97895214-24861
30 pv alin hinta: 45.60 €
