Kukaan ei ole yhdistys

Torstai 27.10.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Jos yhdistyksen johdossa on pitkään, usein perustamisesta asti, sama henkilö, voi yhdistys henkilöityä. Syntyy ilmiö, joka on tuttu valtiotasollakin. Omassa nuoruudessani presidentti oli sama asia kuin Kekkonen. Islantilaislapsille puolestaan oli yllätys, että presidentti voi olla muukin kuin nainen. Henkilöitymisestä on hyötyä ja haittaa; pitkänpäälle enimmäkseen haittaa. Mutta miten ilmiö kehittyy ja miten siitä voi taistella ulos?

Tilanne ei välttämättä ole seurausta henkilön vallanhalusta, vaikka Yhdistysjohtamisen oppaan haastatteluissa jotkin haastateltavat olivat vahvasti sitä mieltä, että puheenjohtajaksi pyritään, hallitukseen joudutaan. Puheenjohtajan kun valitsee yhdistyksen vuosikokous, varapuheenjohtajan hallitus keskuudestaan.

Ei, samaan lopputulokseen voidaan päästä toistakin kautta. Puheenjohtaja saattaa olla kaikkea muuta kuin vallanhaluinen ja on ottanut tehtävän vastaan, kun kukaan muu ei ole suostunut. Yhdistyksen työt kasautuvat usein yhdistyksen johtoon ja usein puheenjohtaja kantaa suuren, ylisuuren taakan. Voi olla, että yhdistystoiminta on ainoa harrastus. Silloin yhdistys henkilöityy puheenjohtajaansa sekä hyvässä että pahassa.

Kukaan yksittäinen henkilö ei ole kuitenkaan yhdistys! Yhdistys muodostuu jäsenistään. Se on samalla kaikki ja ei kukaan!

Tätä kirjoitusta lukeville yhdistysten puheenjohtajille: lopettakaa tuhkan sirottelu! Miettikää sen sijaan, miten tilanteeseen on jouduttu. Pyrkikää delegoimaan tehtäviänne muille ja aloittakaa keskustelu siitä, kuka olisi sopiva puheenjohtaja siinä tapauksessa, että nykyinen joutuisi pelistä.

Lisäksi pyydän muistamaan, että suurin osa jäsenistä ei ole mukana yhdistyksen toiminnassa puheenjohtajan takia vaan hänestä huolimatta.

Käskytyskulttuuri ei sovi yhdistyksiin

Sunnuntai 9.10.2016 - Reino Myllymäki

Yhdistysten ja yritysten merkittävistä eroista yksi on se, että yhdistyksen jäsenet eivät ole työntekijöitä.

Työntekijä saa palkkaa, jolla ihminen hankkii esimerkiksi elossa pysymisen kannalta välttämättömiä tuotteita, kuten ruokaa ja juomaa. Palkanmaksusta on kiinni moni asia ja siksi työntekijä on valmis sietämään huonoakin kohtelua.

Yhdistyksissä jäsen ei ole työsuhteessa yhdistykseen, vaan on itse asiassa maksava osapuoli. Jäsenmaksunsa lisäksi hän tekee suorituksia yhdistykselle vapaaehtoistyön muodossa. Vastapainoksi hän saa - tai hänen pitäisi saada - mielihyvää.

Käskytyskulttuuri toimii siis edelleen yritysmaailmassa, joskin huonosti. Käskyt ja niiden noudattaminen sopivat edelleen kriisitilanteisiin, joissa ei voida keskustella ratkaisutavoista, vaan tiettyjen menettelyjen noudattaminen on tarpeellista.

Se, mihin käskyt eivät ollenkaan sovi, on yhdistystoiminta.

Ensinnäkin, ihmiset ovat saattaneet päästä osalliseksi yrityselämässä hyvästä johtamisesta, jolloin käskyttäminen on heille muistutus jostain ikävästä asiasta, jonka he uskoivat jo kohdallaan painuneen unholaan.

Toiseksi, käskyttäminen on tehokas tapa tappaa valistuneen ihmisen motivaatio. Kun motivaatio loppuu, loppuu myös vapaaehtoistyö. Vain oman tai jälkeläisen harrastuksen jatkuminen saattaa enää pitää ihmisen mukana yhdistyksen toiminnassa.

Menestyvä yhdistys pyrkii toimimaan niin, että jäsenten ja erityisesti vapaaehtoistyötä tekevien aktiivien motivaatio säilyy päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Käskytys ei siihen kuulu, vaan pyytäminen, ehdottaminen ja kiittäminen.

Sillä yhdistys ei ole yritys. Valitsimme tuon toteamuksen Yhdistysjohtamisen oppaan punaiseksi langaksi ja samalla apunimikkeeksi.

Jyrkkä pudotus

Torstai 22.9.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Jäin pois kahden yhdistyksen hallituksesta viime keväänä. Toisen kohdalla syynä oli sääntöihin kirjattujen määrävuosien täyttyminen. Toisen kohdalla kyse oli lupauksistani ja arvoistani. Olin luvannut olla kyläyhdistyksen hallituksessa niin kauan, kun poikani käy kylän koulua. Ylitin tämän 2-3 vuodella.

Lisäksi "puun takaa" tullut TIVIA:n hallituspaikka pakotti vähentämään osallistumista muiden yhdistysten toimintaan.

Olen päivitellyt parin muun hallituspaikasta luopuneen kanssa tilannetta. Sitä, kuinka jyrkkä pudotus tulee, kun jää pois yhdistyksen hallituksesta. Ensin on kädet täynnä töitä, sen jälkeen ei mitään. Putoat pois myös tiedotuksesta. Et tiedä enää, missä mennään tai mennäänkö missään edes.

Tulee sellainen olo, että kohdellaan kuin jotain luopiota.

Viime viikon perjantaina olimme kuitenkin - minä ja eräs toinen hallituksesta pois jäänyt - ottamassa vastaan Ilmailumuseoyhdistyksen Hawk-elämyskeskuksen sisältämää merikonttia Johannisbergin riihellä Ruotsinkylän kyläyhdistyksen järjestämää kyläpäivää varten.

Ja seuraavana eli varsinaisena kylätapahtumapäivänä ensimmäisenä ja liki viimeisenä paikalla.

Kirjoittaessani Yhdistysjohtamisen opas -kirjaa haastattelin lukuisan joukon yhdistysaktiiveja. Molemmat asiat - sekä hallituksen vaihtuvuus että osallistumisen monimuotoisuus - pomppasivat haastatteluissa esiin.

En ihmettele yhtään ihmisiä, jotka eivät halua yhdistyksen hallitukseen, jos hallituksen jäsenet muodostavat yhdistyksen ainoan resurssipoolin. Työtä tulee helposti aivan liikaa! Yhdistys, joka osaa osallistaa jäsenensä yhdistyksen toimintaan kullekin jäsenelle sopivalla tavalla, menestyy todennäköisimmin kuin yhdistys, joka keskittyy vain hallituksen tekemisiin ja tiedotus pysyy hallituksen sisällä.

Oma lukunsa on yhdistykset, joissa vastuuhenkilöt vaihtuvat vuosittain. Varsinkin ulkopuolisten on vaikea pysyä kärryillä, kuka mitäkin asiaa hoitaa ja milläkin tyylillä, kun ovi käy koko ajan. Parin vuoden pestit ja porrastettuina siten, ettei koko hallitus vaihdu kerralla, voisivat olla toimivampia.

Kolmas porukka on sellainen, joka juuttuu hallitukseen vuosikausiksi antamatta tilaa uusille kasvoille. Näitäkin on, vaikka itse olen kokenut enimmäkseen tilanteita, joissa on vaikeaa saada hallitus kasaan.

Näitä pohdimme Yhdistysjohtamisen oppaassa, jonka julkistamme lauantaina 24.9.2016 klo 11 Kokoushotelli Gustavelundissa. Ilmoittautumislinkki löytyy Ketterät Kirjat Oy:n ja CxO Professional Oy:n etusivuilta. Tervetuloa! Kirjaa voi ostaa jo CxO Shopista.

Yhdistysaktiivisuuden osallistumisesteet

Tiistai 13.9.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

Kirjoitin viikko sitten yhdistysten erilaisista jäsenistä otsikolla ”Yhdeksän hyvää ja pahaa yhdistystyyppiä” (lue tästä). Ajatuksena oli valottaa lähtökohtia yhdistyksiä iäti vaivaavista tekijäresurssipulasta.

Oli siis tärkeää ymmärtää, että yhdistyksessä ollaan tai ollaan olematta monista eri lähtökohdista. Nyt pyrin purkamaan osiin esteitä osallistumiselle ja esteidenraivauskeinoja.

Täältä pesee:

1. Tuppaantumattomuus – On paljon ihmisiä, jotka eivät tuppaa itseään tuputtamaan, jos ei pyydetä. Saattaa olla jopa hyvin supisuomalainen ominaisuus. Ruvetaan siis pyytämään monikielisesti ja monimediallisesti.
2. Pyytämättömyys – On ehkä vielä isompi joukko suomalaisia, jotka eivät kehtaa pyytää. Sehän on kuin myymistä ja sitä jos mitä suomalainen karsastaa kotona ja maailmalla. Ihme, että suomalaiset eivät ole kuolleet sukupuuttoon, kun ei kehdata edes saatille pyytää. Paitsi rohkaisuryyppyputken jälkeen, mutta siitä on harvoin apua (vapaahehtois)työtehtävissä. Ruvetaan siis myymään pyytämään ihan rohkeasti. Tuskinpa siitä turpaan tulee. Muutamien rukkasten jälkeen saattaa jopa flaksi ruveta käymään.
3. Tietämättömyys – On vain pieni joukko ihmisiä, jotka tietävät mitä kaikkea yhdistyksessä tehdään ja voisi tehdä. Moni tekisi mielellään, kun tietäisi sopivaa tekemistä olevan. Kerrotaan ja listataan siis pieniä ja vähän isompiakin tehtäviä, joihin ilomielin tekijöitä otetaan. Toki on ihmisiä, jotka vasiten haluavat pantata tietoa omaan asemaansa varjellakseen. Paradoksaalisesti tämä usein vaarantaa sen aseman lopulta kokonaan.
4. Piilo-osaaminen – Tietämättömyys toimii toisinkin päin. Ei edes tiedetä mitä kaikkea piilevää osaamista jäsenistössä on. Siellähän voi olla vaikkapa myynnin, markkinoinnin tai viestinnän huippuammattilaisia, jotka voisi pienellä imartelulla saada mukaan. Toki on aina ihmisiä, yhdistyksissäkin, jotka eivät siedä itseään parempia osaajia lähellään. Samallahan omat osaamisvajeet voivat korostua. Tälle on synonyymikin: heikko itsetunto.
5. Puhkikaluaminen – Kun tekijöitä on vaikea saada, revitään niistä poloisista, jotka lupautuvat mukaan, kaikki irti. Jäljelle jää vain puhkikaluttu loppuun palanut raato. Annetaan siis mahdollisuus osallistua sillä määrällä, mitä kullakin on kulloinkin annettavanaan.
6. Kutsu kaaokseen – Monesti ihmisiä maanitellaan tehtäviin ja kun hän sinne sitten muilta kiireiltään saapuu, ei tekemistä olekaan tai se on äärimmäisen tehotonta. Tehottomuus on toki joskus kivaakin vastapainoa suorituskeskeiselle elämälle, mutta kiireen keskellä usein vain keljuttaa. Enpä osallistu toiste.
7. Tasa-arvottomuus – Liian usein jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin muut. Työelämässä johtajilla on monia etuisuuksia, joita on vaikeaa modernissa maailmassa enää hyväksyä (oma kerros, kulmahuoneet, kabinetit, parkkipaikat, ökyautot jne.). Vielä vähemmän hyväksyttävää elitismi on yhdistyksessä.
8. Tapaehdottomuus – On ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että heidän tapansa toimia on parempi kuin muiden tavat. Arvotyranneiksikin heitä voidaan kutsua. Mitä idiootimpi sitä ehdottomampi. Työelämässä näitä kutsutaan monesti mikromanagereiksi. En nyt muista viittasiko tuo mikro tarkastelutarkkuuteen vaiko aivojen kapasiteettiin – ehkä molempiin.
9. Viestintämokat – Ensin pyydellään, mutta sitten ei tarjota tietoa: miten, missä ja milloin. Enpä ole vielä koskaan kuullut liian hyvästä viestinnästä. Hyvä ennakoiva viestintä taas vie jopa vähemmän aikaa kuin huono tulipaloja sammuttava viestintä. Toki se vaatii toiseensamaistumiskykyä ja vähän osaamistakin.
10. Ankeuttajat – vähänkin isommassa joukossa on aina ihmisiä, jotka tahattomasti tai tahallaan kylvävät mielipahaa ympäristöönsä. Vapaaehtoiset kun ovat lähes täysin lainsuojattomia ja siten otollista maaperää sadistinarsistikiusaajille.

Siitä vain esteidenpurkamistalkoisiin ja yhdistys täyteen kukoistukseensa.

Kirjoittaja on viimeistelemässä Yhdistysjohtamisen opas -kirjaa, joka julkistetaan lauantaina 24.9.2016.

On/Off

Torstai 8.9.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Yhdistyksissä työkuorma keskittyy. Yhdistysten hallitukset kantavat usein työkuormasta leijonan osan. Hallituksesta niille, jotka osaavat ja saavat aikaan, kasaantuu työtä sietokyvyn rajoille saakka. Näin varsinkin, jos heillä on vaikeuksia sanoa ei.

Työkuorman alla sinnittelevän pinna katkeaa jonain päivänä ja hän kertoo, ettei ole käytettävissä enää, kun seuraavan kerran hallitusta kootaan. Sama voi toki käydä linjaerimielisyyksien takia tai protestina kelvottomalle puheenjohtajalle, joka valitaan tehtävään vuodesta toiseen.

Yhdistyksen hallituksesta poisjäänti on kuin pieni kuolema. Hetki sitten olit nääntyä työkuorman alle ja nyt et tiedä edes mitä yhdistyksessä tapahtuu. Onko yhdistystyö on/off-toimintaa? Jokotai?

Yhdistyksen kannattaisikin miettiä laaja-alaisesti jäsenten osallistumisen keinoja. Kaikki eivät ole valmiita pitkäaikaiseen sitoutumiseen, jolloin heille voi tarjota pop-up-tehtäviä. Ja vaikka työmyyrä päättikin pelastautua uhkaavalta työuupumukselta jättäytymällä pois hallituksesta, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hän jotain yhdistyksen eteen haluaisi tehdä.

Ei kaikille kaikkea, vaan jokaiselle jotakin.

Kirjoittaja on juuri viimeistellyt Yhdistysjohtamisen opas -kirjaa, joka julkistetaan lauantaina 24.9.2016.

No se oli nyt vain sellainen heitto!

Torstai 1.9.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Palkkatyössä käymisen primääri tavoite on niin ilmiselvä, että keskustelu ihmisen motiiveista ei ole ihan jokapäiväistä. Toki sen lisäksi, että saamme työstämme palkkaa, meitä työssä motivoi muutkin asiat, kuten vaikkapa itsensä toteuttaminen. Lisäksi on aina niitä vallanvetoamia ja statushakuisia - kuten johtamisaktivisti Toni Hinkka viime tiistaina kirjoitti - joita rahapalkan ohella motivoi valta sinänsä, asema ja etuudet.

Yhdistyksissä ihmisten motivaatiotekijöitä epäillään huomattavasti useammin. Kun vapaaehtoistyössä ei ole juurikaan palkkaa eikä luontaisetuuksia, on helppo kiinnittää huomio muihin mahdollisiin motivaatiotekijöitä. Ja aina löytyy niitä, joilla on kyky ja halu kyseenalaistaa yhdistysaktiivien perimmäiset tavoitteet.

Kyseenalaistajan kannattaa kuitenkin muistaa, että yhdistyksen edustaman ideologian motivoima ja hyväksyntää kaipaava yhdistysaktiivien osajoukko kokee helposti verisenä loukkauksena, jos heidän tarkoitusperiään epäillään. Siinä käy helposti niin, että hanskat putoavat ja toiminta katkeaa. Ei auta, että kyseenalaistaja sanoo: "No se oli nyt vain sellainen heitto!" Sanat on sanottu, eikä niitä saa takaisin ja vahinko on tapahtunut.

Saman kyseenalaistajan kannattaa muistaa myös, että virheellisen tiedon levittäminen loukkaavassa merkityksessä on kriminalisoitu Suomen laissa. Roskalehdet joutuvat kamppailemaan asian kanssa jatkuvasti.

Toisaalta niinkin yksinkertainen lause kuin "Te ette pidä minua minään!" sisältää ainekset kunnianloukkaukseen. Jos väitteen esittäjä käyttää sanomaansa loukkaavassa merkityksessä, on mahdollista joutua leivättömän pöydän ääreen, jossa väitteen esittäjän mahdollisuudet todistaa toisten ihmisten ajatukset joksikin ovat rajalliset. Vaarattomampaa on puhua omista tuntemuksistaan, vaikkapa: "Minusta tuntuu siltä, että te ette arvosta minua ollenkaan!"

Toisen ihmisen vaikuttimien epäily on ikäänkuin peili: se kertoo enemmän epäilijästä kuin epäillystä, sillä meillä on taipumus kuvitella muiden ihmisten vaikuttimet omiemme kaltaisiksi. Siispä se, joka epäilee toista oman edun tavoittelusta, motivoituu pikemminkin realismin kuin ideologian pohjalta ja on itse todennäköisesti itsekäs ja omaa etua ajava.

Epäilyn sijasta kannattaa kysellä. Motiiveista voi myös keskustella - ei niissä pitäisi olla mitään hävettävää! Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jokaiselle suomalaiselle pitäisi laatia Reiss Motivation Profile ja profiilit pitäisi laittaa jokaisen saataville. Olisimme sen jälkeen paljon onnellisempia ja tuottavampia.

Kirjoittaja on viimeistelemässä Yhdistysjohtamisen opas -kirjaa, joka julkistetaan lauantaina 24.9.2016.

Yhdeksän hyvää ja pahaa yhdistystyyppiä

Tiistai 30.8.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

Yhdistyksissä harvoin on runsaudenpulaa vapaaehtoisista. Moni yhdistysjohtaja tuskailee miettiessään keinoja hankkia jäseniä ja motivoida jäsenistöä toimintaan. Tästä aiheesta minutkin on kutsuttu loppuviikosta puhumaan yhteen urheiluseuraan. Vaikea kysymys, jota pitää miettiä monesta suunnasta.

Sen tietää miettimättäkin, että ei ole olemassa yhtä viisastenkivikikkaa, joka toimisi aina kaikkialla kaikille. Meitä ihmisiä ja vaikuttimiamme kun on niin laaja kirjo. Yhdistysten kirjo on melkein yhtä lavea.

Ehkä asia hahmottuu tyypittämällä ensin osallistujia. Kas näin:

• Harrastajat – tykkäävät tehdä sitä, mitä yhdistys sitten sattuukin tekemään. Parhaassa tapauksessa tekevät sellaistakin, mistä eivät tykkää ja pahimmillaan tekevät vain sitä mistä tykkäävät. Oma alaluokkansa ovat he, jotka on pakotettu harrastamaan vanhempien tai puolison toimesta.
• Maksukuskit – he ovat usein vanhempia, jotka maksavat harrastamisen ja kyyditsevät pilttiään edes takaisin. Parhaimmillaan he käyttävät odotteluajan avustaen ja kannustaen. Monesti on ihan ok, että he ovat vain poissa jaloista. Pahimmillaan he taas vaativat erityiskohtelua ja pyrkivät tekemään muiden elämästä vähintään yhtä kurjaa kuin omastaan. Oma alaluokkansa ovat besserwisserit, jotka ovat periaatteessa aina kaikesta eri mieltä.  
• Fanaatikot – heille yhdistyksen missio on uskonto. Parhaimmillaan se kohdistuu järkevään tekemiseen ja ahkeruuteen. Pahimmillaan he kokevat, että kaikki kansat pitää käännyttää. Oma alaluokkansa ovat terroristit, joille kaikki muut ovat vääräuskoisia, jotka pitää tuhota.
• Kaverikaipuiset – heille tärkeintä ovat yhdistyksen muut ihmiset ja sosiaalinen yhdessäolo. Parhaassa tapauksessa nämä ovat avuliaita tehden lähes mitä tahansa mikä ilahduttaa muita. Pahimmillaan he ovat aikavarkaita, jotka estävät muita toteuttamasta itseään. Oma alaluokkansa ovat täystakertujat, joille ei riitä yhdessäolo kerhotiloissa vaan he seuraavat sinua kaikkialle.
• Vallanvetoamat – nämä ihmiset haluavat tehdä päätöksiä. Parhaassa tapauksessa heillä on kykyä rationaaliseen ja strategiseen ajatteluun sekä sydän yhdistyksen ja muiden ihmisten auttamiseen. Liian usein valtaan hakeutuu myös ihmisiä, joilla kyvyttömyys vallankäyttöön on huomattu työelämässä, muttei vielä yhdistyksessä. Oman alaluokkansa muodostavat kiusaajapsykopaattinarsistit, jotka onnistuvat luomaan yhdistyksestä oman henkilökohtaisen perverssin henkisen kidutuskammionsa.
• Statusponnistelijat – he hakevat ansioluetteloonsa luottamustehtäviä, jotka mahdollistavat etenemisen vaikkapa politiikassa. Parhaimmillaan he ovat mieltäneet, että paras ponnahduslauta mihin tahansa tehtävään on tehdä nykyinen tehtävä mahdollisimman hyvin ja muita ihmisiä kunnioittaen. Pahimmillaan ainoa mitä he tekevät on se oman CV:n kirjoittaminen. Oma alaluokkansa ovat he, jotka kuvittelevat oman arvonsa nousevan, kun painaa kaikkia muita alaspäin.
• Vaihteluvirkistäytyjät – he halajavat muuta ajateltavaa kuin se, minkä ajattelusta heille maksetaan. Parhaimmillaan he ovat ahkeria pyrkiessään välttelemään aikaa ajatella. Pahimmillaan he ovat niin hajamielisiä ja stressaantuneita, että ovat vaaraksi ympäristölleen.
• Osaamisylpeät – edellisen vastakohtina he haluavat tehdä sitä, minkä tietävät osaavansa hyvin tai jopa erinomaisesti muihin verrattuna. Parhaimmillaan he tuovat huippuammattilaisosaamisen ilmaiseksi yhdistyksen hyödynnettäväksi. Pahimmillaan he taas pyrkivät tekemään itsestään korvaamattomia ja halveksivat muiden osaamattomuutta.
• Paremmanpuutteelliset – he osallistuvat, kun eivät ole parempaakaan tekemistä keksineet. Tekevät ja osallistuvat kun siltä tuntuu. Parhaimmillaan tuntuu hyvinkin kivalta touhuta ja pahimmillaan ei voisi vähempää kiinnostaa. Ovat ehkä ajautuneet toimintaan mukaan jo kauan sitten ja osallistumisesta on tullut toinen luonto.

Moni on varmaan jonkin sortin yhdistelmä. Tunnistitko itsesi tai kaverisi?

Kirjoittaja on viimeistelemässä Yhdistysjohtamisen opas -kirjaa, joka julkistetaan lauantaina 24.9.2016.

Oman edun tavoittelu tuhoaa yhdistyksen

Torstai 18.8.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Oman edun tavoittelu on tuhonnut monta yhdistystä. Ja laittanut vielä useampia polvilleen.

Kun ihmistä motivoi oma etu - Reissin Motivaatioprofiilin (RMP) mukaan henkilö on pikemminkin realistinen kuin idealistinen - häntä ei kiinnosta yhteinen etu eikä yhdistyksen etu, vaan oma tai läheisen etu.

Kyläyhdistyksissä tämä näkyy siten, että sen halutaan ajavan oman tien- tai kadunpätkän asvaltointia tai jotakin muuta osapopulaatiota hyödyttävää. Kehotukset katsoa kokonaisuutta, tavoitella mahdollisimman monen hyvää tai tasapuolisuutta kaikuvat kuuroille korville.

Erityisen hankala tilanne syntyy, kun yhdistyksen puheenjohtajaksi sattuu oman edun tavoittelija. Tällaiset ovat usein kunnianhimoisia pyrkyreitä ja niin kuin eräs Yhdistysjohtamisen oppaan haastateltava sanoin - hallitukseen joudutaan ja puheenjohtajaksi pyritään.

Omaa etuaan tavoitteleva johtaa yhdistyksen palvelemaan hänen henkilökohtaisia tai perheensä etuja. Se voi näkyä isoissa asioissa ja johtaa suuriin taloudellisiin väärinkäytöksiin, jotka tuhoavat yhdistyksen, mutta se voi näkyä myös pienissä asioissa: nimellisenä johtajuutena, jonka tarkoituksena on saada CV:hen yksi luottamustoimi lisää tai vaikkapa jatkuvasti hiukan ylimitoitettuina kokoustarjoiluina, joiden ylijäämän puheenjohtaja vie kotiinsa.

Ei tarvitse olla puheenjohtaja, jotta saa oman edun tavoittelulla yhdistyksen rampautettua. Suuriääninen oman edun tavoittelija, joita puheenjohtaja ei saa aisoihin, saattaa karkottaa hallituksesta kantavia voimia, jotka inhoavat yksisilmäisyyttä ja osaoptimointia. Ja taas on yhdistys pykälän verran voimattomampi kohtaamaan haasteita.

Vaan eipä välttämättä ole täydellinen ratkaisu sekään, että puheenjohtajaa ajaa pelkästään ideologian palo. Siinä oma näkemys asioista saattaa dominoida niin, että lopputulos on huono näinkin. Jonkinmoinen idealismin puolelle kallistuva keskitien kulkeminen olisi siis puheenjohtajalle, hallitukselle ja avainhenkilöille suotavaa.

Lisää tarinoita, oppeja ja neuvoja yhdistysjohtamiseen löytyy syyskuussa ilmestyvästä kirjasta Reino Myllymäki, Toni Hinkka: Yhdistysjohtamisen opas (Ketterät Kirjat, 2016).

Yksi välinpitämätön pilaa kaikkien maineen - kaksi tarinaa yhdistysjohtamisesta

Tiistai 16.8.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

Viestintä on vaikea taitolaji. Samoin viestimättömyys. Kerron pari valaisevaa esimerkkiä yhdistysviestinnästä viimeisen vuoden ajalta.

Uimaseuran toiminnanjohtaja kysyi naapuriseuran järjestämiin kisoihin vapaaehtoistuomariapua. Vastasin hänelle, että joudan kyllä tuomaroimaan. Hän välitti tiedon kyselijäseuralle. Homma toimi kuten pitikin.

Kisapäivä lähestyi. En saanut järjestävästä seurasta mitään informaatiota siitä, kelpaako apuni ja missä ja milloin pitäisi jossakin olla. Oletin siis, että panokselleni ei ollut tarvetta.

Eräs ystäväni oli selaillut tarkemmin kyseisen seuran sivustoa ja nähnyt siellä jossain maininnan, että olen kisoissa ratatuomarina. Hän sattui siitä ohimennen minulle mainitsemaan – pari tuntia ennen kisojen alkua.

Menin siis paikalle varmuuden vuoksi ja olihan minulla siellä rooli, jopa aika tärkeä.

Olisi toki ollut kohteliasta minullekin siitä ilmoittaa etukäteen. Sattuma pelasti tilanteen.

Toinen tapaus.

Ystäväni lähetti minulle viestin, jossa peräänkuulutettiin koulujen aloitukseen suojatiepäivystäjiä. Tärkeää hommaa, ajattelin itsekin kahden lapsen isänä. Laitoin heti sähköpostiviestin henkilölle, jolle ohjattiin halukkuudesta ilmoittamaan. Ok homma.

Suojatiepäivystysaamu lähestyi, mutta en saanut mitään vastausta viestiini. Oletin siis, että panokselleni ei ollut tarvetta. Aikaisemmasta kokemuksestani viisastuneena päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen. Ajoin työmatkani reittiä, jossa oletin näitä liikenteenvaroittajia olevan, mutta en nähnyt ketään. Koska minulla ei ollut varusteita (huomioliivejä), ajoin töihin.

Myöhemmin päivällä kuulin ystävältäni, että vapaaehtoisia oli kuulemma ollut tarpeeksi. Hyvä homma, koska olisi painanut mieltäni aika pitkään, jos olisin kuullut jonkun lapsen jääneen yliajetuksi.

Kummassakaan tarinassa ei onneksi tapahtunut mitään katastrofaalista. Sille en voi mitään, että muistan tarinan yhdistykset ensisijaisesti välinpitämättömästä suhtautumisesta avunantotarjouksiin, vaikka ymmärrän, että yksittäiset, minulle tuntemattomat ihmiset ovat toimineet välinpitämättömästi. Huonoista kokemuksista huolimatta annan apuani pyydettäessä jatkossakin - myös näille yhdistyksille.

Yhdistyksen jokainen jäsen luo toiminnallaan ja käytöksellään mielikuvaa koko yhdistyksestä. Sama koskee yrityksiä.

Lisää tarinoita, oppeja ja neuvoja yhdistysjohtamiseen löytyy syyskuussa ilmestyvästä kirjasta Reino Myllymäki, Toni Hinkka: Yhdistysjohtamisen opas (Ketterät Kirjat, 2016).